sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

"tuol on noita!" -- "NOITA!!!" *heheheehhahaa*


Hallou, otsikko tuli eilen mun ja mummin suusta :) Mummi siis sano Pojulle ton ekan osan ja mä huusin tokan ja yhdessä revettiin. Ei siellä tietenkään mitän noitaa ollu mut mummi ei tiennyt lelujen nimiä :D

Eilen menin nukkumaan hyvillä mielin, kerrankin! Johtui siitä, että olin käynyt piristävän keskustelun yhden ihanaisen♥ kanssa :3

Toki oli ihanata, kun juttelin myös Latten ja Marsin kanssa. Ja varsinkin se, kun Marsi tekstas mulle!♥
Kivakiva, kun joku huomioi tuollai tekstaamalla (:

No, mutta palataanpa tähän päivään. Heräsin aikaisin, jo kello 8, koska tänään piti lähteä kotia päin. Herättyäni musimusitin pienenpientä Pojua♥, ja menin aamupalalle. Poju roikkui hampaillaan mun lahkeessa XD

Oi, Poju on ihana, kun aina kun se herää, niin se tulee ekana etsimään ja tervehtimään mua!

Sitten vaan möllättiin pari tuntia ja syötiin, jossain vaiheessa piti sitten alkaa lähtemään ja Poju oli taas pujahtanut mun huoneeseen. Mun piti siis kantaa kahta isoa ja täynnä olevaa laukkua + yhtä pienempää täynnä olevaa laukkua ja Pojua, mahdettiin olla hyvä näky!
Pakkauduin autoon ja laitoin Pompomin kuljetusboxiin, siellä se vähän vikisi...

Saavuttiin ajoissa bussiasemalle, joten otin vielä Pojulin syliin musiteltavaksi, oi kun se oli kiltti! Varmaan tiesi, että olen lähdössä.

Eilen Poju chattasi Lattelle mun koneella XD Sitten se meni vielä järsimään tätä konetta ja kun kielsin, se järsi mun kännykkää - no otin kännykän pois ja silloinhan Herra Kusivintilä rupes järsimään mun kameria! Voi toista :3

(Tulipas Poju painotteinen postaus!)

Tilliä syödään :3

Hymy♥






No  sitten bussi saapuikin Lahteen, jossa lähdimme äiskän kanssa kirkkoon, jossa Sofien (kummityttöni) ristiäiset pidettiin.  Mähän oon siis sylikummi, eli olin aika isossa roolissa.
Siinä kun pitelin vauvaa, niin pappi oli vasta sanonu ehkä pari sanaa ja mun käsi oli jo ihan kuollu ja olin vaan, että *lopu jo, lopu jo, ää mä kuolen!!* ja sit yritin näytellä et kaikki ok :DDD

Mut niin, selviydyin siitäkin sitten ja mun käsi oli ihan tunnoton, enkä jaksanu melkei nostaa mitään enää :P
Lähettiin sitten Hennalle ja juttelin parin tyypin kanssa, ja sitten syötiin kaikenlaista. Lopulta häivyttiin ja nyt olen tässä bloggaamassa ja äsken mesettelin T'nkanssa ;)






1 kommentti:

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)