Minä omin silmin~

Moikka, tällä kertaa vähän erilaista postausta eli jotain jaarittelua siitä, miten minä näen itseni ulkonäön kannalta. Innostus tähän postaukseen on haettu Kaktun ja Millan blogeista. Kannattaa lukea heidänkin postaukset aiheesta, niin pääsee ehkä paremmin mukaan siihen, mistä on kyse.

Olen aika tarkka siinä minkälaisia kuvia itsestäni lisäilen. Aina kun otan itsestäni kuvia ne täytyy ottaa tietyltä puolelta, että ne olisivat mielestäni käyttökelpoisia. Kampauksen on oltava myöskin oikeanlainen, en pidä siitä, että hiukseni ovat lytyssä, ponnarilla tai muuten vain takana. Yhdessä vaiheessa mulla olikin ihan pakkomielle hiustenlaittoon, enkä voinut liikkua missään ellen ollut laittanut hiuksia pörrölle, mutta nykyään en stressaa siitä niin paljoa, vaan voin kulkea ihmistenkin ilmoilla vaikkapa hiukset ponnarilla.

Mulla ei ole mikään maailman paras iho, joten en myöskään mielelläni julkaise meikittömiä kuvia. Toisaalta kuvat, joissa mulla on vain vähän meikkiä, jäävät usein arkistojen kätköön, koska naamani ei miellytä ilman kunnollista silmämeikkiä (jos silloinkaan). Mutta silti olen nytkin tämän lomailun ajan ollut varmasti useampana päivänä meikittä kuin meikillisenä, ja voinut silti käydä kaupassa tai kavereiden kanssa jossain hengailemassa.
Jonkinasteinen muutos naamaani suhtautumisessa tapahtui, kun kävin ottamassa snake bitesit. Rakastin niitä heti ja tuntui, että ne parantavat ulkonäköäni. Nykyään olisikin kovin vaikea olla ilman niitä.

Olen aika ilmeikäs ihminen ja tykkäänkin ilmeillä etenkin kavereilleni. Kameralle tulee kanssa joskus tallennettua kummallisia ilmeitä, joista jotkut sitten päätyvät muidenkin pällisteltäväksi, mutta "kauheimmat" jäävät vain koneeni sisuksiin.

Naamassani huomaan usein paljonkin epäkohtia, esimerkiksi iso nenä ja raskaat silmäluomet. En tykkää hammashymystäni, koska hampaanikaan eivät ole mitkään maailman valkoisimmat.
Ei kyllä varmaan pitäisi olla niin itsekriittinen, vaan pitäisi oppia arvostamaan itseäänkin sellaisena kuin on. Joskus sitä miettii, miksi kaverit kehuu kauniiksi, vaikka lähettäisin millaisen kuvan vaan, vaikka olisin meikitön, hiukset sekaisin tai tyhmällä ilmeellä. Toisissa on helpompi huomata hyviä puolia, itsessään ne tuppaavat ainakin minulla jäämään huonojen puolien varjoon.

Ensimmäinen alla oleva kuva on vuoden 2012 syyskuulta. Ajattelin tuolloin(kin) olevani kauhean lihava ja ajatukset pyöri kovin paljon "lihavuuteni" ympärillä. Piti juosta, tehdä vatsalihaksia, jumpata iltaisin, skipata syömisiä ja ravata vaa'alla joka aamu ja ilta. Mulla oli tietty tavoitepaino, johon piti päästä.
Kaikki taisi oikeastaan lähteä siitä, kun olin tetissä tallilla ja siellä sitten työskennellessä multa putosi kilo ihan vaan siinä sivussa. Siitä tuli sitten ajatus, että mitä jos vielä pari kiloa ja kun siihen ensimmäiseen tavoitepainooni pääsin, olin silti liian lihava, ja siitä piti päästä vielä alemmaksi. En kyllä koskaan päässyt siihen painoon, jonka piti olla se hyväksyttävä, johon tyytyisin. En tiedä olisinko tyytynyt sittenkään.

Nykyään olen paljon lihavampi, mutta se ei pyöri ajatuksissani koko aikaa. Toki joskus tekisi mieli palata tuohon aikaan, noihin mittoihin ja vaikka vielä alemmaksikin, mutta mitä sillä saavuttaisin? Ei muut ihmiset, rakkaat läheiset, ystävät, suku ja perhe katso mun painoa tai sitä miten hiukset tai naama on. Eiköhän ne tosiystävät ja muut kelpuuta mut ihan tällaisena kuin olen.

Pitäisikin tästä lähtien lopettaa se virheiden etsiminen ja väärä ajattelu "en kelpaa, jos en ole laiha/jos hiukset on ponnarilla/jos olen meikittä". Tietysti ajattelen asioita omalta kannaltani, ehkä en kelpaa itselleni luonnollisena. Täytyy opetella hyväksymään itsensä, näkemään hyvät puolet ja tosiaan myös ne huonot, mutta niihin ei saa takertua. Kelpaan muillekin, miksi en siis itselleni?

Jos suru hiipii puseroon, vaihda autos Volvoon~

Hellurei taas.

Perjantaina oli aikainen herätys, tosin en kyllä ollut saanut muutenkaan nukuttua. Uni tuli joskus kolmen jälkeen ja nousin jo ennen seitsemää. Lähdettiin iskän kanssa helsinkiin ja käytiin hakemassa mun unelma kotiin. Vaihdettiin siis punto Volvoon. Ah, rakkautta.
Eilen tuli sitten parit tarrat, niin pääsin tuunaamaan autoa hieman. Tosiaan, volvoilun kautta on tullut tutustuttua vähän uusiin tyyppeihinkin, ja itseasiassa eilen viettelinkin aikaa parin toisen volvoilijan kanssa. On se vaan kiva nähdä toistenkin volleja, varsinkin niitä vähän vanhempia malleja, koska ah, täydellisyys.

No mutta joo, perjantaina sitten illasta piti viedä Ninde ja kaksi ranskalaista johki bileisiin, jäädä ite sinne ehkä hetkeks ja tulla sitten kotiin.. Arvaskohan joku teistä lukijoista jo, että enhän mä enää lopulta missään ajokunnossa ollut ja tuli sitten jäätyä sinne yöksi. Mut juu, olikin vähän jano, niin ihan mukavaa, että oli tilaisuus vähän ottaa kuppia.

Lauantaina herättiin ihmeen aikasin, varmaan siinä 9-10 aikoihin. Ei ollu ees krapulaa, ja lähdin ennen 12 tallille. Ratsastin Jentalla suurinpiirtein kokonaisen tunnin, mutten kyllä nyt muista mitä tehtiin.

toi kalvo kyllä lähti jo poies, niin näyttää nyt siistimmältä :3

Maanantaina Jolana tuli Jentailemaan. Tosin oli niin kuuma, ettei voinut muuta kuin ihan nopeesti mennä kaikki askellajit läpi ja sitten poni kokonaan suihkuun ja pihalle syömään.
Sitten näin Satua vielä tallin jälkeen.

Tänään mulla oli pitkästä aikaa valmennus Jentan kanssa. Aluksi Jenta kyttäili ja kerkesin jo ajatella, ettei koko tunnista tule yhtään mitään, mutta onneksi poni alkoi keskittyä sitten kun saatiin tehtäviä.
Mentiin keskiympyrällä ja tarkoituksena oli saada Jentsiä kantamaan itseään ja kuuntelemaan paremmin. Piti siis ajatella väistöä, niin että poni olisi asettunut sisälle ja sisäkylki pehmenisi. Joka askel piti ratsastaa itse.
Otettiin samaa sitten ravissa. Mun asento oli ihan päin prinkkalaa, ja Maarit kävikin korjaamassa sitä ihan "kädestäpitäen" tai siis oikeestaan mahasta ja selästä työntäen :D
Ravissa lähdettiin sitten myös urille, jossa piti ajatella avoa, että asetus säilyisi paremmin. Pitkillä sivuilla tehtiin voltteja, jos poni juoksi alta, piti tehdä useampi voltti, jos meni hyvin niin yksikin riitti. Aika paljon täytyi tehdä puolipidätteitä ulkoa ja nostaa myös sitten sisäpohkeella, että Jentsi ryhdistyisi. Toisaalta se taas on sen verran voimaton, ettei pystykään itseään kantamaan niin kamalan hienosti vielä.

Tultiin vielä keskiympyrälle ja tehtiin käynti-ravi siirtymisiä. Niissä mun piti ratsastaa vaiheittain, ajatella joka askel ja tehdä ne siis hitaasti asia kerrallaan. Asetuksen piti pysyä, eikä siirtymiset saaneet olla töksähtäviä. Jenta ei myöskään saanut levitä siirtymisissä, vaan muodon piti pysyä.
Laukkaa otettiin aluksi keskiympyrällä, mutta sitten kun siinä saatiin tahti ja asetus suhteellisen hyväksi, lähdettiin urille ja taas pitkillä sivuilla voltteja. Aluksi Jenta vaan yritti jyräillä ja juosta alta, mutta lopulta saatiin tosi hyviäkin pätkiä.

Oli kyllä todella tehokas valmennus ja saatiinkin paljon hyödyllisiä vinkkejä. Mulla on nyt kyllä kädet, selkä ja jalat ihan kipeenä, kun tosiaankin piti käyttää kaikkia lihaksia ja ratsastaa, eikä jäädä yhtään matkustelemaan. Meinas kyllä kuntokin loppua pariin otteeseen, ku tuntu vaan ettei pysty enää :D
Koko valmennuksen ajan tosin satoi, joten mun kaikki varusteet tuli ihan märäksi, edes takki ei pitänyt sadetta, vaikka luulin että se ois pitänyt.

Oisit käyny koulusi, eläny niinku kaikki sulta odotti~

Heiii! Nyt onkin postaustahti tihentynyt, lieneekö syynä kevät vai se, että kommentteja tulee mukavasti niin blogin puolella kuin ask.fm'ssäkin? Varmaan vähän molemmat ja tietysti kuvistakin asia riippuu.

Eilen oli ihan mahtava päivä, näin Jennyä piiiiitkästä aikaa, kun hän tuli kanssani Jentailemaan. Haettiin poni tarhasta, harjattiin, varustoitiin ja suunnattiin kentälle. Minä ratsastin hetken ekana, ihan vaan kaikki askellajit läpi, parit ympyrät ja siirtymiset. Jentsi oli oikein hieno.
Sitten olikin Jennyn vuoro. Jenta pari kertaa teki jotain omaa pientä testailua, mutta kuten arvata saattaa, ei Jennyllä ollut mitään ongelmaa saada ponia kuuntelemaan.
Kiitokset ratsastuskuvista ja seurasta Jennylle♥

Pääsin illalla vielä käymään naapurissa, siellä totutettiin taas Eitriä autoon, niin että mä talutin Taraa edellä/ joskus perässä ja auto liikkui, meni ohi edestä ja ajoi vähän takanakin. Eitri oli taas hienosti, vaikka vähän jännittikin. Mentiin myös puomeja, Taralle välit oli lyhyet, kun mentiin aluksi liian nopeasti, mutta hitaammin mennessä kolautuksia ei tullut.

Sitten omistaja kysyi haluanko ratsastaa Taralla ja tietysti halusin, joten vietiin Eeti talliin syömään ja varustoitiin Tara. Tarpsu olikin kengitetty, joten tällä kertaa pystyi menemään paremmin, kun se ei arkonut jalkojaan. Mentiin pääasiassa käyntiä ja ravia, kerran saatiin laukkaa, mutta useimmiten laukannostojen yrittämisestä tuli vaan protestipukkia ja ihme pomppuja :D
Oli kyllä tosi ihanaa nähdä Taraa ja Eitriä, kun olikin jo kova ikävä, toivottavasti pian uudestaan!

Ota pois se tofu

Heipsiis.

Sunnuntaina ratsastin Jentalla kuolaimettomilla, poni oli ihan kiva, joskin laukassa meinasi vähän kyseenalaistaa kääntäviä ja hidastavia apuja aluksi, mutta asiasta päästiin nopeasti kyllä yhteisymmärrykseen.
Menin sitten vielä viettelemään äitienpäivää mummolaan, oli hauskaa sielläkin.

Eilen olin tallilla Ninden kanssa. Jenta oli oikein mukava ratsastaa. Tehtiin pysähdyksiä käynnistä ja ravistakin ja Jentsi pysähtyi hyvin. Lisäksi mentiin pääty-ympyröitä ja vaihdeltiin suuntaa.
Ajoittain Jenta oli ravissa turhankin vauhdikas, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään omiaan.
Laukkaa otettiin puolella kenttää, niin että lyhyiden sivujen keskelle aina siirtyminen ravin kautta käyntiin ja sitten uusi nosto. Jentsi oli tosi hyvin kuulolla ja nosti laukat tosi tarmokkaasti ja laukka pyörikin hienosti.
Oikeeseen kierrokseen vauhtia oli vähän enemmän kuin vasempaan, mutta olin silti ihan tyytyväinen ponittajaan.

En kerennyt tällä kertaa jäädä hengailemaan Ninden kanssa, koska hänellä oli vähän omia juttuja hoidettavana ja minunkin piti keretä kotiin kahvittelemaan naapureiden kanssa.

Tänään Jentsillä olikin vapaapäivä, kuten yleensäkin tiistaisin ja mullakaan ei mitään menoa tänään ole, mutta huomenna sitten takaisin normaaliin arkeen.

on se hienoo ku ei vieläkään osata istuu siellä satulassa... :D

Pyysin sua jäämään, mut silti pois meet

Heippati, viime postauksessa valittelinkin flunssaa ja se on onneksi nyt varmaankin selätetty.

Katriina oli onneksi auttamassa Jentan ratsastuksessa keskiviikkona, koska itselläni loppui kunto totaalisesti parinkymmenen minuutin jälkeen.

Perjantaina ratsastin ilman satulaa ja Jenta oli ihan kivasti kuulolla. Laukassa se kerran yritti mennä jotain omaa reittiä, mutta unohti moiset höpsöttelyt sen kerran jälkeen ja meni tosi nätisti.

Tänään Kazzu oli taas auttelemassa ja kuvaamassa, kun hypättiin kavaletteja. Tultiin aluksi ihan yksittäistä ravissa ja lopulta sitten sarjaa. Jenta oli tosi innoissaan, eikä jarruja oikein tahtonut löytyä.
Parien hyppyjen jälkeen otin sitten vielä ravia ja laukkaa ihan kenttää ympäri ja pääty-ympyröillä.
Laukoissa Jenta oli ihmeen rauhallinen ja hyvä ratsastaa.

Tultiin sitten vielä Kazzun kanssa meille katsomaan Nälkäpeliä ja oli mukavaa.