tiistai 13. toukokuuta 2014

Ota pois se tofu


Heipsiis.

Sunnuntaina ratsastin Jentalla kuolaimettomilla, poni oli ihan kiva, joskin laukassa meinasi vähän kyseenalaistaa kääntäviä ja hidastavia apuja aluksi, mutta asiasta päästiin nopeasti kyllä yhteisymmärrykseen.
Menin sitten vielä viettelemään äitienpäivää mummolaan, oli hauskaa sielläkin.

Eilen olin tallilla Ninden kanssa. Jenta oli oikein mukava ratsastaa. Tehtiin pysähdyksiä käynnistä ja ravistakin ja Jentsi pysähtyi hyvin. Lisäksi mentiin pääty-ympyröitä ja vaihdeltiin suuntaa.
Ajoittain Jenta oli ravissa turhankin vauhdikas, mutta ei kuitenkaan tehnyt mitään omiaan.
Laukkaa otettiin puolella kenttää, niin että lyhyiden sivujen keskelle aina siirtyminen ravin kautta käyntiin ja sitten uusi nosto. Jentsi oli tosi hyvin kuulolla ja nosti laukat tosi tarmokkaasti ja laukka pyörikin hienosti.
Oikeeseen kierrokseen vauhtia oli vähän enemmän kuin vasempaan, mutta olin silti ihan tyytyväinen ponittajaan.

En kerennyt tällä kertaa jäädä hengailemaan Ninden kanssa, koska hänellä oli vähän omia juttuja hoidettavana ja minunkin piti keretä kotiin kahvittelemaan naapureiden kanssa.

Tänään Jentsillä olikin vapaapäivä, kuten yleensäkin tiistaisin ja mullakaan ei mitään menoa tänään ole, mutta huomenna sitten takaisin normaaliin arkeen.

IMG_9052

IMG_9056

IMG_9062

IMG_9070

IMG_9082

IMG_9091

IMG_9105
on se hienoo ku ei vieläkään osata istuu siellä satulassa... :D
IMG_9146

IMG_9151

Snapshot_20140512_6

11 kommenttia:

  1. Miksi oi miksi ilman kypärää? mutta kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska ei ollu ponnareita/pinnejä ja oli vaan toi panta tollein pitää hiuksii niin en sitten laittanut kypärää.
      Mut kiitos (:

      Poista
  2. Missäs kypärä? :D

    VastaaPoista
  3. Ai sä ehdit jo sanoo. :D Oisin tullu arvaa, et se on sun kaapissas :DD

    VastaaPoista
  4. Voi, että meette Jentsin kaa nii hienosti! :)

    VastaaPoista
  5. Voitsä kertoo jotain sun mielenterveys ongelmasta ? s:

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)