tiistai 29. heinäkuuta 2014

Ikioma hankala elämä, valitan ja vaihdan sen johonkin uuteen.


Heipss, elossa ollaan vieläkin, vaikka tuskin te sitä epäilittekään. Kuitenkin, en nyt jaksa kauheasti mitään tarinoida, kun oli jo työn ja tuskan takana saada edes kuvia valittua ja ladattua, kun kone ei oikein suostu yhteistyöhön, joten meni hermot siinä, niin parempi että laitan vaan ne kuvat ja ehkä jotain jostain mainitsen.

Kuvia siis on viime päivien touhuista, osa taas puhelimella otettuja ja osa ihan kameralla. Jos nyt lyhyesti jotain, niin pikkusiskoni on ollut nyt kaksi kertaa mukanani Jentailemassa, joten ratsastuskuvista kiitos hänelle. Hän on myös sitten mennyt Jentalla liinassa, pysähdyksiä ollaan tehty molemmilla kerroilla ja lisäksi keventämistä on palauteltu myös mieleen. Toisella kertaa sujuikin jo ihan hienosti! Jentakin on käyttäytynyt tosi nätisti.

Juhani oli meillä viikonlopun, tai no jos nyt pilkkua viilataan, niin vähän ylikin, koska lähti maanantai-iltana kotiinsa. Mukavaa oli, ja mä tykkäsin hirveesti, kun sain tuijotella sen ylihienoo Volvoo.

Kauheeta muuten aatella, että ihan just kesäloma on ohi ja koulut alkaa taas. Aina yhtä jännää mennä uuteen kouluun. Sitten se vähän ikävämpi puoli tässä nyt, kun alan opiskelemaan eri paikkakunnalla, että aikaa menee paljon matkoihin, joten Jenta etsii nyt vuokraajaa.
Koska oon laiska, enkä jaksa siitä sen tarkemmin, niin ilmoituksen voi lukea täältä, ja ottaa yhteyttä jos kiinnostaa. Ja tarkennukseksi, että vuokrataan vain omalta tallilta, ei ylläpitoa tai muuta siirtoa.

IMG_0738

IMG_0739

IMG_0740

IMG_0751

IMG_0780

IMG_0785

IMG_0808

20140723_211520

20140728_201607

20140728_181815

20140722_131413

IMG_0814

IMG_0829

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

V-o-l-v-o, my Volvo


Morjesta!
Viime viikon perjantaina lähdin Volvolla vanhoille kotikulmille moikkaamaan ystäviä. Ensiksi näin hetken Pinjaa, sitten lähdin jatkamaan kohti todellista määränpäätäni eli Marsin kotia.
Aluksi ihasteltiin koiria, sitten jossain vaiheessa mentiin uimaan. Illalla katsottiin Timon ja Pumba ohjelmaa, yöllä viihdytettiin toisiamme kännykän puhekoneen avulla. Se oli kyllä kerrassaan ratkiriemukasta :D

IMG_0529

IMG_0522

IMG_0569

vv


Lauantaina mun oli tarkoitus lähteä yksin Lattelle, mutta saatiin Marsin kanssa päähämme, että hänkin voisi tulla mukaan. Olisi kyllä ollutkin tosi outoa mennä ilman Marsmiittiä.
Mentiin tapamme mukaan ratsastamaan, tosin mentiin vain Emmalla ja ihan hetki kentällä. Tai itse ainakin menin ainoastaan vähän aikaa, oli kyllä hirveen kuumakin, että eipä siinä. Aluksi Emma ei oikein meinannut suostua ravaamaan, mutta kun sen kerran sain raviin, niin lopulta se ei enää kyseenalaistanut pyyntöjäni. Hetki meni taas totutellessa "vieraaseen" ratsuun, varsinkin kun en ollut pitkään aikaan mennyt muilla kuin Jentalla, mutta kyllä ratsastus sujui ihan kivasti.
Ratsastelun jälkeen pelattiin Wiillä Mariota, kunnes piti alkaa laittautua, koska oltiin matkalla työttömien tansseihin. Tansseissa oli aika köyhä meno, joten ei viihdytty siellä kovinkaan kauaa, vaan mentiin viettämään aikaa pubin puolelle. Tulihan sitten vähän alkoholiakin maisteltua, ja meni alas pitkästä aikaa, jee!

Sunnuntaina ei hirveästi mitään oikeestaan tehty, pelattiin vissiin taas Mariota ja jossain vaiheessa lähdin heittämään Marsia kylälle ja jatkoin itse matkaani kohti kotia.

IMG_0590

IMG_0593

IMG_0598

IMG_0620

IMG_0623

IMG_0640

IMG_0647

IMG_0691

IMG_0721

mtippuu

IMG_0731

Maanantaina suuntana oli Juhanin mökki. Sinne kestikin ajaa lähemmäs neljä tuntia ja kaikenlisäksi keli oli niin huono, että monta kertaa sai miettiä selviääkö matkasta ehjänä. Vettä tuli aivan älyttömästi, näkyvyys oli äärimmäisen huono tai sitä ei ollut ollenkaan, lisäksi tuntui kun olisi järvessä ajanut ja välillä auto yrittikin lähteä ohjauksesta. Pääsin kuitenkin lopulta perille.
Mökillä pääasiassa juteltiin, otettiin me illasta vähän holiakin, ja ei kyllä ollut taaskaan mitään ongelmaa alasmenon kanssa, että mä taidan olla jo kunnossa! :3
Tiistaina oli aluksi ihan kaunis ilma, istuttiin ulkona, juteltiin ja silloin tällöin istuttiin hiljaa. Jossain vaiheessa sitten lähdin kotia kohti, onneksi sää oli hyvä, joten pääsin ripeästi himaan.

volvot

Jentalta tippui kenkä torstaina, mutta onneksi sain kengittäjän tulemaan jo perjantaina, joten ei tarvinnut stressata sitä niin kauheasti. Poni on ollut tosi kiva ratsastaa, perjantaina tehtiin laukassa kolmikaarista, niin että piti vaihtaa laukka ravin kautta aina, kun kaari vaihtui. Jenta sisäisti asian tosi hyvin, eikä oikeastaan malttanut mennä ravisiirtymisiä rauhassa vaan oli tosi nopeasti tekemässä oikeita laukannostoja. Ihmettelin kyllä, että miten ihmeessä Jentsikka oli päässyt jyvälle tehtävästä jo ennen kuin oltiin kertaakaan tehty. Fiksu poni! Kyllä vaan tuli niin hyvä fiilis, kun asiat onnistuivat.
Eilen aiheena oli laukka-käynti siirtymiset, niissä on vielä paljon harjoittelemista. Tänään tehtiin peruutuksia ja ympyräkasia. Jenta oli hyvin kuulolla ja kulki nätisti. Laukkaa otettiin vaan pääty-ympyrällä, koska Jenta oli vähän kyttääväinen, kun se näki söpöjä varsoja. Tänäänkin olin tyytyväinen poniin.

ponit

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Meillä hetken oli kaikki, maailma käsistämme söi


Heippa kaikille tasapuolisesti. Tulin jälleen postailemaan ihan vaan kuulumisia, kun huomenna lähden reissuun ja en tiedä milloin tulee seuraavan kerran postailtua, mutta tietysti niin pian kuin mahdollista.

Lauantaina olin tampereella viettämässä aikaa Juhanin kanssa. En itse ole käynyt tampereella kuin kerran luokkaretkellä ja parisen kertaa perheen kanssa särkänniemessä, joten vähän jännitti ajaa sinne. Ei kuitenkaan oltu keskustassa, mikä helpotti tuntemuksia vähäsen. Asiaa ei tosin auttanut se, että typerä navigaattorini ei osannut neuvoa tapaamispaikalle, mutta onneksi google mapsiin voi aina luottaa, joten pääsin oikeaan paikkaan perille lopulta kännykkäni kanssa navigoimalla.
Oltiin koko aika ulkona (paitsi tietysti välillä istuttiin Volvoissa) ja sää olikin onneksi mitä mainioin. Olisi oikeastaan tehnyt mieli mennä rannalle ottamaan parit ja niin eespäin. Ei kuitenkaan menty mihinkään, eikä tehty mitään erityisempiä, kunhan juteltiin ja katsottiin pari videotakin youtubesta.
Mukava päivä silti kokonaisuudessaan.
jvolvo

20140630_124114

Tiistaina Jenny tuli Jentailemaan. Homma alkoi hyvin, kun tallille saavuttua huomattiin, että laitumen aitatolppa on katkennut ja langat maassa. Mä jäin portille vartioimaan ja Jenny meni varmistamaan ovatko hevoset vielä laitumella, vaikka oltiinkin aika varmoja, että kaviokkaat on ottaneet hatkat. Kävi kuitenkin hyvä tuuri ja kaikki karvalapset olivat tallessa. Ei siinä sitten muuta kuin soittoa tallin omistajalle, vähän odottelua ja pian aitaa tultiinkin kunnostamaan.
Lähdettiin Jentan kanssa tallille, jossa hoidettiin se ja mentiin kentälle. Jenny ratsasti jonkin aikaa, ihan vaan kaikki askellajit läpi, kun oli niin kuuma ettei viitsinyt kauaa ja rankasti mennä.

Talleilun jälkeen käytiin pikaisesti meillä ja sitten lähdettiin rannalle viettämään aikaa. Oli kyllä kivaa olla Jennyn kanssa kunnolla pitkästä aikaa!
IMG_0392

IMG_0486

IMG_0489

IMG_0496


Tänään mulla oli aikainen herätys, ihan jo kahdeksalta, koska lähdettiin perheen kanssa tykkimäelle. Siellä vierähtikin melkein koko päivä. Iskä innokkaasti räpsi myös kuvia reissulta, mutta niitä en vielä ole siirtänyt koneelle, ja en oo ihan varma onko siellä mitään julkaisukelpoista materiaalia, mutta jos on niin laitan kuvia jossain toisessa postauksessa.
Retken jälkeen kävin vielä ratsastamassa Jentalla, joka oli vähän kyttääväinen tänään. Ei kyllä ihan hirveän paljon, mutta jonkin verran kuitenkin. Tehtiin ihan perusjuttuja, eli ympyröitä ja siirtymisiä. Laukkoihin olin erityisen tyytyväinen. Laukattiin pääty-ympyrällä aina pari kierrosta ja sitten siirryttiin ravin kautta käyntiin, hetki käyntiä ja sitten uusi nosto. Nostot sujui tänään hienosti.

Ai niin, mulla on nyt opiskelupaikka! Aloitan koulun elokuussa helsingissä ja musta tulee auton rassaaja sitten parin vuoden päästä (jos hyvin käy).

Jentsiii

hhheee

jjjjoo

torstai 3. heinäkuuta 2014

Tajusin tänään, että rakastan sua, vielä eilen luulin ettei mikään liikuta mua


Moimoimoi, hengissä ollaan vieläkin, vaikka en olekaan postaillut. (Huom. postaus sisältää paljon puhelimella otettuja kuvia)

Juhannusviikolla Visa oli meillä keskiviikosta sunnuntaihin. Kävin vissiin torstaina Kazzun kanssa tallilla ja sitten tultiin meille katsomaan leffaa, oli mukavaa.
Ei me Visun kanssa juhannuksena mitään ihmeempiä tehty, katseltiin leffoja ja saunottiin ja syötiin, oli silti ihan mahti juhannus, kun sen sai viettää hyvässä seurassa.

Viime viikon torstaina menin mummolaan, perjantaina mentiin puistobluesiin (kuten joka vuosi on tapana). Blueseissa törmättiin myös Niinaan ja Saritaan, joiden kanssa vietinkin hieman aikaa ja oli kiva vaihtaa kuulumiset.
Sunnuntaina olin Kazzun luona katsomassa leffaa ja soittamassa pianoa, tykkäsin kovasti.

IMG_0152

IMG_0160

IMG_0224

IMG_0273

20140621_131558

62cb9876-9fa0-4e95-b656-9ebff47bd6dd

20140626_191318


Tällä viikolla kävin maanantaina lahdessa ostoksilla, Jenta sai kolme uutta otsapantaa, juoksutusliinan ja nivelkuolaimet, itselleni sain vihdoin hommattua uudet ratsastushanskat, kun vanhat ovat jo niin riekaleina.
Mukaani tarttui myös farkut ja farkkushortsit, kaulakoru ja hiusharja. Lisäksi posti toi Greyn anatomian 7. ja 8. tuotantokauden, jippii!
Opiskelemaan en päässyt, mutta nyt laitan hakua toisiin paikkoihin ja toivottavasti sieltä jokin ovi vielä aukeaa.

Jentalla on ollut vapaapäiviä vähän niin ja näin, nyt vähän useampiakin kun kelit ovat olleet huonoja. Tällä hetkellä ponittajalla on myös yhdestä kohtaa karvat lähteneet, kun joku toinen on purrut tai jotain, joten olen nyt mennyt ilman satulaa ettei huopa hinkkaa ihoa rikki.
Kuvaajaa ei tosiaan nyt heinäkuussa välttämättä ole, kun Kazzu ja Ninde menivät ulkomaille (eri maihin kylläkin), joten ratsastuskuvista ja postailustakin voi olla vähän taukoa, mutta sen näkee sitten.

Eilen kuitenkin mulla oli "salakuvaaja", toisinsanoen eräs tyttö oli kuvaamassa tuttujaan, mutta oli siinä samalla napannut pari kuvaa musta ja Jentastakin, joten laitan niitä nyt tähän. Kiitos allaolevista ratsastuskuvista kuuluu Elinalle.
Jenta on ollut ihan kiva ratsastaa, joskin vähän laiskanpuoleinen.

laukka1

laukka2

418c9698-88ae-409d-8a45-3036c39fe8ee

20140618_134151

20140626_170010