keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kouluratsastusta Röllillä ja Kaptalla

Viime viikon keskiviikkona menin Röllillä koulutunnin. Ei tehtykään tällä kertaa sulkutaivutuksia vaan vastataivutuksia, jotka kuitenkin ovat sama asia kuin sulkutaivutus, mutta toisin päin (= hevosen etujalat uran sisäpuolella ja takajalat ulkopuolella). Rölli oli oikein kiva ratsastaa, tapansa mukaan kevyt ja yritteliäs.
Vastataivutuksia tehtiin kaikissa askellajeissa ympyröillä. Ympyröillä oli puomit merkkinä siitä, mistä aloitetaan vastataivutus ja missä se lopetetaan. Aluksi taivutettiin kaulaa vaan ulospäin ja annettiin perän olla vähän miten onkaan, mutta kun kaulan suhteen taivutukset onnistuivat, lisättiin mukaan perä. Samoin ravissa ensiksi etuosaa ja sitten takaosa mukaan. Meni kyllä oikein hyvin, tajusin homman ja Rölli teki tasan niinkuin pitikin.
Laukassa piti huolehtia siitä, että Rölli menee tarpeeksi reippaasti, nostelee jalkojaan ja laukka pyörii. Laukatkin sujui meiltä hyvin. Oikein onnistunut fiilis jäi tästä tunnista, toisin kuin tätä edeltävästä, jolloin tehtiin sulkuja, jotka eivät niin hyvin onnistuneet.
15784918_1231868186907950_559318754_o

15776487_1231868166907952_2113790387_o

Tänään olin Tiinan tallilla irtotunnilla, koska Cavallossa on vakiotuntien joulutauko. Tällä kertaa hevoset oli jaettu etukäteen ja minulle oli laitettu Kapta. Oli ihan positiivinen yllätys, pidin Kaptasta viimeksi ja nyt oli vielä kivempi päästä testaamaan sitä oikean tasoisella tunnilla. Viimeksi kun oltiin vähemmän kokeneiden tunnilla.
Tehtiin voltteja, niin että pitkien sivujen keskellä pienet voltit ja lyhyillä sivuilla vähän isommat. Käynnissä Kapta oli vähän hidas kuten viimeksikin. Sitä piti ratsastaa aika paljon eteen ja katsoa, että tahti säilyy. Piti myöskin huolehtia riittävästä taivutuksesta volteilla. Tehtiin voltteja myös ravissa ja siinäkin sama homma: Kaptaa sai pyytää aika ajoin liikkumaan eteen hyvässä temmossa. Kapta pyöristyy ja lyhenee sitä paremmin, mitä reippaammin se liikkuu eteen. Sehän onkin selvää, koska liikkeen täytyy tulla takaa eteen, ratsastaa pohkeella ohjaa kohti.
15778588_1231868130241289_213626939_o

Muutettiin ravitehtävää niin, että tultiin volteille ravissa ja sitten puolessa välissä nostettiin laukka ja laukattiin vielä jonkin matkaa uraa pitkin. Kapta nosti laukan hienosti aina pyynnöstä, ja pitikin sen hyvin yllä, mutta välillä sai vähän muistuttaa ja vahtia ettei laukka hyytyisi ennen aikojaan. Minusta oli vähän hankalaa ratsastaa noilla pienillä volteilla niinkin isolla ja massiivisella hevosella, jonka kääntyminen ei ole aivan yhtä ketterää kuin esim. pikku Röllin.
Päädyissä oli helpompaa, kun voltit oli isompia, mutta ei meillä ongelmia ollut noilla pienilläkään.

Jäätiin päätyyn ympyrälle harjoitusravissa. Sitten tehtiin temponvaihteluita eli välillä piti mennä hitaampaa ravia ja välillä nopeampaa. Kaptan kanssa sujui oikein hyvin hidas ravi, nopeampaan sitä sai käskeä. Temponvaihtelut menivät kuitenkin mielestäni ihan kivasti.

15778157_1231868110241291_1529245781_o

Laukattiin vielä molempiin suuntiin yksitellen pääty-ympyrällä. Minun piti pyytää Kaptaa laukkaamaan vähän reippaammin, kuin mitä se olisi itse tarjonnut. Kapta ylläpiti onneksi hyvin laukan tahdin. Saatiin paljon kehuja opettajalta, koska Kapta hyvän tahdin seurauksena kokosi itsensä ja meni oikein hienosti peräänannossa. Vaikka Kapta onkin loistava kouluhevonen, menee suhteellisen helposti pyöreänä ja oikeinpäin, saa siellä selässä ratsastaja töitäkin tehdä. Minullekin tuli kyllä kuuma, kun piti huolehtia, että Kapta liikkuu kunnolla. Tunti meni hyvin ja Kapta oli taaskin oikein mallikas ratsu!
15748676_1231868260241276_1444330345_o
Loppuun Rölli ja Simo, koska ei ollut enempää kuvia Kaptasta :)

lauantai 17. joulukuuta 2016

Sulkutaivutuksia Röllillä

Keskiviikkona sain onnekseni mennä Rölli-ponilla. Tunnin aiheena oli sulkutaivutukset, jotka olivat minulle vieraita. En muista olenko koskaan ennemmin niitä tehnytkään.
Aluksi tehtiin siirtymisiä, niin että ravista käyntiin S ja R-kirjaimissa, aktiivista käyntiä ja sitten takaisin raviin. Rölli siirtyi tosi herkästi ja kivasti.
Otettiin laukkaa pääty-ympyröillä, Rölli nosti hienosti pyynnöstä ja laukkasi sopivan reippaasti. Röllillä on kyllä tosi kiva laukka ja muutkin askellajit, tuntuu aina kuin olisi kotiin palannut, kun pääsee tämän ponin selkään.

Sulkutaivutuksia tehtiin niin, että pitkän sivun alussa tehtiin voltti, sitten pitkällä sivulla sulkutaivutusta. Vasemmassa kierroksessa käynnissä sujui loppujen lopuksi ihan mallikkaasti. Saatiin kehujakin opettajalta. Ravissa tehtävä oli selkeästi vaikeampi, mutta sujui jotenkuten vasempaan.

Oikealle käynti meni ihan ok, ei ehkä ihan yhtä hyvin kuin vasempaan mutta kuitenkin. Ravista ei sitten tullutkaan yhtään mitään, aina kun takapää pysyi uran sisäpuolella, otsa osoitti väärään suuntaan. Silloin kun päätä sai käännettyä, poni suoristui ja takapää tippui uralle. Lopuksi Rölli rupesi kiirehtimään, joten otin sitten loput sulut käynnissä. Aika kului jotenkin tosi nopeasti, yhtäkkiä huomattiin että kello oli jo yli kahdeksan, vaikka tunnin pitäisi loppua tasalta. Ei siis enää laukattu tehtävän jälkeen, vaan otettiin loppuravien kautta käyntiin.

Oli kyllä ihan hyvä vain, että käytettiin aikaa käyntityöskentelyyn nyt kun kyseessä oli uusi ja vähän vaikeampi asia. Ensi kerralla jatketaan sulkutaivutuksien parissa, toivottavasti saan ratsukseni silloinkin Röllin.
15631217_1219128208181948_1400158340_o

15628999_1219128191515283_1625961542_o

perjantai 9. joulukuuta 2016

Kouluratsastusta Tupsulla

Keskiviikkona meillä alkoi taas neljän kerran koulujakso. Vähän ehkä yllätti, kun huomasin että minulle oli laitettu Tupsu. Olin kyllä itseasiassa halunnutkin kokeilla koulua kyseisellä hevosella. Kerran aiemmin olen Tupsulla mennyt, mutta se oli estetunti ja siitä ei jäänyt kovinkaan onnistunut olo.

Tupsu olikin jo edellisellä tunnilla, joten en itse laittanut sitä valmiiksi tällä kertaa. Pääsin Tupsun selkään ihan maasta, ilman penkkiä (jee). Opettaja sanoi, että kannattaa vaihtaa raippa lyhyempään, jos Tupsu alkaa ikäänkuin juosta pitkää raippaa karkuun ja painaa ohjalle. Tupsu kuitenkin sieti pitkän raipan mainiosti.
IMG_7131

Tunnin aiheena oli avotaivutukset. Pitkän sivun sisäpuolella oli parissa kohtaa tötsät, joiden välistä piti ratsastaa. Aluksi vasemmassa kierroksessa, niin että linjalla taivutettiin hevosta vasemmalle. Oikeassa kierroksessa samaa tehtävää, taivutus tietenkin oikealle. Meni ihan ok.
Muutettiin tehtävää niin, että oikeassa kierroksessa tehtiin voltti ensimmäisten tötsien jälkeen ja voltilta suoralle palatessa avotaivutusta. Aluksi avotaivutukset ei olleet kovin hyviä, mutta paranivat ja alkoivat sujua kivasti.

Tehtiin samaa tehtävää ravissa, Tupsu olisi halunnut juosta - sainkin tehtäväkseni pitää hevosen hyvässä tahdissa ja rauhoittaa omaa kevennystä. Tavoitteena oli päästä käyttämään pohjetta ja että Tupsu tajuaisi, ettei pohje aina tarkoita että pitäisi mennä kovempaa eteen. Löysinkin aina välillä kivan rytmin, mutta usein jossain vaiheessa tuntui, että pakka levisi taas, tahti kadotettiin ja alkoi kiirehtiminen. Onnistuin kuitenkin rauhoittamaan tilanteen aina.
Avotaivutukset ravissa olivat vähän hankalia, senkin takia, että Tupsu välillä meinasi vaan mennä liian lujaa. Alkoivat avot sujua kyllä ravissakin, kun pääsin vähän enemmän jyvälle siitä, miten Tupsua tuossa tilanteessa piti ratsastaa.
15231659_1188540574574045_2144389010_o

15205767_1188540281240741_1491511004_o

Laukassa säilyi sama tehtävä, niin että puoli volttia ravissa, laukannosto, linjalle laukassa ja avoa tai edes ajatus avosta ja hevosen suoruus. Laukassa oli aluksi aika paljon vaikeuksia, Tupsu meni liian lujaa ja kun hidastin ja samalla pyysin avoa, se tiputti välillä raviin kesken homman. Lopuksi onneksi saatiin muutama hyväkin kerta, ei nyt ehkä avoa, mutta kuitenkin se suoruus ja ajatus avosta, mikä riittikin. Tehtiin tietysti avoja kaikissa askellajeissa samalla tehtävällä molempiin suuntiin.

Loppuraveissa löysin Tupsusta rentouden ja kivan työskentelyravin. Saatiin kehuja opettajalta, ja itsellenikin tuli onnistumisen tunne, kun Tupsu liikkui niin kivasti ja kuunteli apujani.
Tupsu haki oikeastaan koko tunnin kivasti muotoon, välillä tipahti liiankin etupainoiseksi, mutta nousi sieltä muistuttamalla. Tupsu oli yritteliäs ja ihan kiva, koulutunnilla selvästi kivempi kuin esteillä.
IMG_6893

Ps. En ratsasta itse kuvissa.

tiistai 6. joulukuuta 2016

Melkein tipuin estekilpailuissa (video)

Eilen tallilla oli siis ne jouluestekisat. Kyseessä oli minun ensimmäiset estekilpailut, ja ratsunani oli Rölli. Opettaja oli varoittanut, että Rölli kieltelee ja pukittelee kisoissa, joten tavoitteenani oli vaan päästä hyväksytysti läpi. Toisinsanoen pysyä kyydissä ja katsoa ettei kieltoja tule kahta.

Rata oli onneksi looginen ja helppo muistaa. Rata oli kaikissa luokissa sama, joten katsomalla toisten suorituksia ennen omaansa, pystyi hyvin kertaamaan. Tietysti esteet oli myös merkitty selkeästi numeroilla.
IMG_7514
Kukaan muu ei mennyt Röllillä, joten sain laittaa sen valmiiksi ja poiskin. Verryttely tapahtui ryhmissä maneesissa. Hypättiin paria estettä muutama kertaa kumpaankin kierrokseen, Rölli tuntui ihan hyvältä.
hassu

hyppy (2)

Minun vuoroni olikin ensimmäisenä meidän verkkaryhmästä. Rata tuntui menevän ihan hyvin, tosin Rölliä sai vähän pyytää menemään reippaammin.
Kerkesin jo ajattelemaan, että yllättävän hyvin on mennyt, kun perusradasta oli jäljellä enää kaksi estettä, mutta sittenhän se tietysti kostautui. En oikein tiedä mitä tapahtui, mutta löysin itseni melkein maasta seuraavaksi. Rölli ei siis hypännyt 6. estettä, vaan meni ohi. Uusi laukannosto ja takaisin esteelle kuusi, joka sitten päästiinkin hienosti yli.
Viimeinenkin este ylitettiin puhtaasti. Uusintaan ei päästy luonnollisestikaan, koska esteen ohittamisesta tuli 4 virhepistettä. Olisi ollut ihan hyvät mahdollisuudet päästä uusintaankin, jos olisin ratsastanut tarkemmin kuutoselle. Yhtään puomia ei otettu alas.
Päästiin kuitenkin tavoitteeseen, koska hyväksytysti läpi neljällä virhepisteellä. Ihan hyvä tulos ekoiksi kisoiksi, ponilla jolla olen vain kerran hypännyt ja joka tunnetusti keksii kaikenlaista kisoissa.

Muru oli kuvaamassa, joten näette nyt koko radan videolta. Saa laittaa kommenttia!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Uusi hevostuttavuus ja estetunti Röllillä

Olin viime viikonloppuna moikkaamassa Taraa pitkästä aikaa. Eeti on tosiaan myyty ja siirtynyt takaisin kasvattajalleen. Tietenkään Tara ei jäänyt yksin, vaan sai uuden heppakaverin. Kyseessä on 2003 syntynyt Suomenhevostamma Kissun Hissu. Kissu on säkäkorkeudeltaan n. 148cm, mutta vaikuttaa kyllä korkeammalta kuin Tara, vaikkei todellakaan ole. On vaan massiivinen verrattuna siroon arabiin.
Otin Tarasta ja Kissusta muutaman kuvan, tosin Kissu ei oikein malttanut poseerata. Oli niin kylmä päivä ja pohjat huonoja, etten ratsastanut sillä kertaa. Joskus toiste sitten, pääasia oli kuitenkin nähdä hevoset, muut eläimet ja tietty naapuritkin.
IMG_7489

IMG_7493

IMG_7495

Keskiviikon ratsastustunnilla menin Röllillä. Tiesinkin etukäteen saavani Röllin, koska maanantaina tosiaan on estekisat, niin sain nyt kuitenkin kerran hypättyä Röpöllä ennen varsinaista koitosta.
Tunnilla harjoiteltiin suoria linjoja. Aloitettiin verkkaamalla, niin että pitkän sivun keskeltä käännettiin maneesin poikki, ja siinä linjalla oli kaksi puomia, jotka ylitettiin. Sitten jatkettiin vuorotellen vasemmalle ja oikealle.
Aluksi sain huomautuksia siitä, ettei menty suoraan, mutta asia korjaantui hetken päästä ja tuli oikein onnistuneita teitä. Tehtiin tuota verkkaa sekä käynnissä että ravissa. Laukkaa otettiin pääty-ympyröillä, Rölli nosti laukat täsmällisesti ja kulki kivasti eteenpäin.
15322535_1200675040027265_135360296_o


Tunnin rata käytiin ensin osa osalta läpi. Ensimmäinen osa oli kavaletit, jotka olivat uran sisäpuolella aika reilustikin. Reitin piti olla suora, ja asiaa vaikeutti tietysti se, että kavaletit eivät olleet kovin lähellä seinää. Hevoset kun mieluiten hakisivat vähän tukea seinästä.
Nostettiin laukka c-päädyssä, laukattiin ympyrä ja siitä lähestyttiin kavaletteja. En aluksi päässyt suoraan linjaan, vaan Rölli nojaili ja kiemurteli vähän. Kuitenkin kun tultiin viimeistä kertaa yksittäisenä nuo kavaletit, sain paljon kehuja, koska onnistuttiin tulemaan suorasti.

Seuraavaksi oli toisella pitkällä sivulla kaksi estettä suoralla linjalla. Nämä olivat lähempänä uraa kuin kavaletit, mutta eivät kuitenkaan aivan uralla. Aluksi taas tuli vähän huonompi lähestyminen, koska reitti ei tullut niin tarkasti, mutta onnistui sekin sitten.
Viimeinen osa oli pysty, joka oli "vino". Nostettiin laukka C-päädyssä, laukattiin kulman läpi ja sitten käännettiin esteelle, jonka jälkeen piti jatkaa suoraan. Tässä tehtävässä tuli vähän oikaistua aluksi.
muokr

Lopuksi kaikki nuo yhdistettiin eli tultiin ratana. Niin että nostettiin vasen laukka, kavaletit, kaksi pystyä ja kulman jälkeen vinottainen pysty. Ensimmäinen kerta meni taas vähän huonommin, tuli pientä epäröintiä ja mutkittelua. Muilla kerroilla olin jo päässyt jyvälle siitä, mitä asioita piti korjata ja tarkentaa missäkin kohtaa, joten onnistuttiin super hyvin viimeisellä kerralla. Opettaja kehuikin, että reitit olivat todella täsmälliset ja juuri noin rata pitikin suorittaa.
rölrata


Rölli oli erilainen hypätä, kun olen tottunut Mallaan, joka hyppää mitä vaan mistä vaan epäröimättä. Rölli tuntui vähän epävarmalta, sitä joutui ratsastamaan ja varmistamaan ennen estettä, että se varmasti hyppää. Ei poni kyllä kertaakaan yrittänyt kieltäytyä tai mitään muutakaan, mutta itselläni ei ollut aivan niin varma olo kuin Mallan kanssa. Rölli oli kuitenkin oikein mallikas ja kiva myös hypätessä! Saas nähdä kuinka meille maanantaina käy.
IMG_7239

IMG_7230

Ps. En ratsasta itse kuvissa.