torstai 9. kesäkuuta 2016

Kuulumiset

Kerron nyt aluksi viikon takaisesta edistymisestä Eetin kanssa. Otettiin Eeti tällä kertaa suoraan pihalle, eikä siis harjoiteltu enää tallissa selkään menoa. Eeti oli nätisti ja pääsin selkään tälläkin kertaa ongelmitta.
Lisättiin vaikeusastetta eli pyydettiin Eetiä kävelemään useampi askel. Ennemmin ponin on ollut vähän vaikea tajuta, että onnistuu se liikkuminen ihminen kyydissäkin, mutta tällä kertaa sujui kuin vanhalta tekijältä! Mentiin talutuksessa muutama ympyrä, sitten ponille paljon kehuja ja takaisin talliin. 

Sitten oli Taran vuoro tulla ratsastettavaksi. Ei päästy kentälle, koska rekka oli tukkinut tien, joten lähdettiin metsätielle. Oli erittäin lämmin päivä ja ötököitä oli hirveästi. Mentiin metsätiellä käyntiä ja vain muutama pätkä ravia, jonka jälkeen palattiin takaisin tallille, koska paarmat kiusasivat niin pahoin. 
Tara oli kuitenkin kerennyt jo hiota satulan alta, joten pyyhittiin se pesusienellä. Omistaja vei Tarpsun tarhaan, minä hain Eetin tallista ja vein seuraksi. 
Kävin vielä ennen lähtöäni ottamassa hevosista kuvia, jotka onnistuivatkin oikein hyvin.

Tänään kävin ruokkimassa hevoset, kun omistajat olivat reissussa.
Ps. Valmistuin 4.6. ajoneuvoasentajaksi, jei.

IMG_5142

IMG_5125

IMG_5130

IMG_5126

IMG_5204

IMG_5196

IMG_5182

IMG_5173