torstai 17. maaliskuuta 2016

Talleilla

Tämä viikko on ollut kouluviikko, joten olen ollut vähän aiemmin kotona. Muutenkin on ollut oikein kiva, mielelläni olisin enemmänkin koulussa, koska 45 min välein tauko, ei tarvitse kuin istua luokassa ja pääsee aikaisin. Toista se on työharjottelussa.

Nyt aiheeseen kuitenkin, olin tiistaina JauJaussa ensimmäistä kertaa elämässäni. Kävin ihan vain katsomassa millainen paikka on kyseessä, kun tunnenkin sieltä entuudestaan yhden hevosen ja yhden ihmisenkin.
Olin siellä joitakin tunteja, katsoin vähän yhtä ratsastustuntia, hain Flosin sisään ja juttelin ihmisille. Paikka näytti ihan kivalta, hevoset olivat kovin söpöjä.

IMG_4615

IMG_4611

Keskiviikkona eli eilen olin Erkin luona. Tällä kertaa sainkin Satun mukaani, ja kuten arvata saattaa, kun joskus tosi harvoin (nytkin ensimmäistä kertaa) saa kuvaajan mukaan, on kenttä siinä kunnossa ettei voinut muuta kuin käyntiä mennä. Satu sai kuitenkin otettua oikein kivoja kuvia, mutta olisi ollut kiva, jos olisi saanut kunnolla treenattua ja kaikista askellajeista kuvia. Eihän sille mitään voi, että nyt ei kentän kunto sallinut.

Haettiin Erkki sisälle, se odottikin jo portilla kivasti. Poni oli jossain luultavasti pyörinyt, kun oli saanut itsensä likaiseksi. Tallissa harjasin karvanlähtöisen Erkin samalla kun se söi heiniään.
Varustoin ponin ja lähdettiin kentälle.
 Kenttä oli tosiaan loskainen, ja upotti jalkojen alla. Loska aiheutti myös vähän liukkautta. Mentiin siis vain käyntiä kuten aiemmin mainitsinkin jo.
Erkki kulki varovaisesti pohjan takia, ja en itsekään ruvennut vaatimaan siltä kauheasti. Ihan perus asioita tehtiin, pysähdyksiä, voltteja ja ympyröitä. Oikeassa kierroksessa Erkki ei oikein meinannut kuunnella ulkopohjetta etenkään päädyssä, vaan meni vähän makkarana pyrkien aivan reunaan. Poni oli rauhallinen ja malttoi tällä kertaa pysähtyä heti pyynnöstä, tosin nyt ei ollut ihan joka kerta niin innoissaan lähdössä liikkeelle.
Ratsastin vain noin puoli tuntia, sitten harjasin ponin tallissa ja vietiin takaisin pihalle kun ei ollut hionnut.

Kuvista suuret kiitokset Satulle!
Ps. Huomasitte varmaan ulkoasun muutoksen, saa antaa palautetta.

IMG_4626

IMG_4632

IMG_4641

IMG_4645


IMG_4648

IMG_4672

IMG_4679

IMG_4697

perjantai 11. maaliskuuta 2016

Horse Fair & ratsastusta

Heippa, tulin nyt kertomaan kuulumisia.
Lauantaina käytiin murun kanssa Helsinki Horse Fair - messuilla, siellä kierrettiin katsomassa hevosia, jotka edustivat rotuaan karsinassa. Katsottiin myös hetki 130cm estekilpailuja, muita esityksiä ei keretty näkemään, eikä kyllä jaksettu katsoa tuotakaan loppuun.
Mitään en tälläkään kertaa ostanut. Laitan tähän muutaman kuvan messuilta, kamerassa ei oikein riittänyt teho mihinkään maailman laadukkaimpiin kuviin, mutta eipä se yllätä.

IMG_4343

IMG_4357

IMG_4358

IMG_4382

IMG_4414

IMG_4429

IMG_4442

IMG_4500

IMG_4507

IMG_4548


Ratsastamassa kävin keskiviikkona ja sitä edellisenä keskiviikkona, sitä ennemmin oli jonkin verran taukoa, koska kelit oli huonot, joten kenttä ei ollut kunnossa.
Erkki oli edellistä edellisenä kertana oikein vauhdikas, ei ravissa malttanut keskittyä, kun kiirehti vain. Tällöin en myöskään voinut mennä harjoitusravissa paljon yhtään, koska pomputti niin paljon ponin kiirehtiessä. Otin laukkaa pääty-ympyrällä muutaman kierroksen kumpaankin suuntaan, sekin oli vauhdikasta. Käynnissä tehtiin vähän pohkeenväistöjä, niin että pitkältä sivulta väistettiin kentän keskelle päin ja keskeltä väistettiin takaisin uralle, meni ihan hyvin.

Tänä keskiviikkona mentiin käynnissä voltteja kulmiin, sekä ympyröitä päätyihin. Lisäksi pysähdyksiä. Välillä poni jäi katselemaan muualle eikä keskittynyt tehtävään, mutta myös hyviä pätkiä saatiin.
Ravissa Erkki oli rauhallinen, tehtiin pääty-ympyröitä myös ravissa. Harjoitusravia menin tällä kertaa paljon, oli helpompaa kun Erkki malttoi kulkea rauhassa ja oikeinpäin.
Välikäyntien jälkeen, kun otettiin ravia, oli poni malttamaton, ja ottikin kerran laukkaa ihan omasta päätöksestään, mutta tietysti hidastin takaisin raviin heti. Ravissa otin sitten käyntiin siirtymisiä ja pysähdyksiä, että saisin ponin takaisin kuulolle ja keskittymään paremmin.

Laukkaa otin taas pääty-ympyrällä. Erkki oli vauhdikas tällöinkin, mutta hidasti myös pyydettäessä.
Punki vähän ulos ja pitikin olla tarkkana, että ympyrä pysyy ympyränä eikä mene oudoksi.
Laukan jälkeen poni oli hetken vauhdikas ravissa, mutta rauhoittui pian ja alkoi mennä oikein hienosti ja rennosti. Loppuravien kautta käyntiin, ja käynnin jälkeen poni talliin, heinää eteen ja loimi päälle.
Meni hyvin ja oli kyllä tosi kivaa, ihana hyvän mielen poni!

8

9

11