lauantai 3. maaliskuuta 2012

Pieni maastolenkki ja video


Heipsiis :)

Tänään olin tallilla ja mukanani oli tällä kertaa Niina.
Jenta oli jo karsinassa ja se oli syönytkin. Se oli kyllä huonolla tuulella ja potki karsinaa ja heilutti hampaillaan ovea. Se myös pyöri hoitaessa kokoajan.

Jonkin ajan päästä lähdettiin lenkille. Ponilla oli siis riimu päässä ja meillä oli kaksi narua, yksi pidempi, jolla talutettiin ja yksi lyhyempi varalta.
Lähdimme 2 kilometrin lenkille ja Jenta söi milloin mitäkin matkan varrelta löysi :D

Otettiin yksi ravipätkä ja poni oli aika reipas. Sitten takaamme alkoi kuulua hirveetä kilinää ja kolinaa ja ihmeteltiin mikä siellä oli; traktori, jolla oli perässään joku ihme härveli. Ei sitten tiedetty miten Jenta suhtautuisi, joten kiinnitettiin toinenkin naru ja lähdettiin ohittamaan trakua, poni ohitti nätisti joskin hieman nopeammin, kuin mitä yleensä käveli.

Jossain vaiheessa pomppasin sitten ponin selkään ja istuin siellä, kun poni mutusti ja vähän kävelikin. Tulin kuitenkin alas selästä, kun talli alkoi näkyä.
Jotain poni säikähti mukamas tallille päin kävellessä ja pomppasi sivuun, mutta jatkettiin matkaa kuitenkin rauhassa.
Kun päästiin tallipihalle eikös se traktorihommeli ollut taas siellä. Jenta sitten taas nopensi tahtiaan ja otti pari raviaskeltakin. Meinasin sitten siinä vähän liukastuakin :D

Talliin kun päästiin poni oli vissiin jo paremmalla päällä, sillä se oli karsinassaan eikä paukutellut ovea.
Lopulta, kun menin hyvästelemään Jentsiä se pörisi minulle :3 TUI.
(Kyllä tiedän, että se on "höristä" , mutta Jenta ainakin pörisee, ei sillai "hörrhörr" vaan "pörrpörr")
Pieni possu :3

Nyt lyhyehkö video muutaman päivän ratsastuksista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)