lauantai 26. toukokuuta 2012

Missä olet nyt, kun heikko oon?


Heii :)

Tänään oltiinkin kotona kahdestaan Jusun kanssa.
Ite heräsin joskus 12 aikoihin ja Jusu olikin jo koneella. Lämmitettiin sitten ruokaa ja syötiin.
Käytin Obsia (koira) lenkillä ja sen jälkeen pesin Jentan satulahuovan. Vietiin satulahuopa kuivumaan, minkä jälkeen tein suklaakastiketta, jota laitettiin jäätelön päälle.

Syötiin jäätelöä ja lähdettiin tallille. Siellä sitten kävin heti ekaksi tervehtimässä Jentaliinia, minkä jälkeen mentiin vaihtamaan vaatteet.
Harjattiin Jempsukka ja sitten käytiin vähän siellä sun täällä. Jossain vaiheessa varustoitiin ponski ja lähdettiin maneesiin.

Siellä oli vieläkin ne esteet, joten tehtiin sitten vaan uratyöskentelyä. Ravi-pysähdyssiirtymisiä, meni kivasti, joskin ei aina onnistuttu pääsemään suoraan pysähdykseen. Ravissa pyysin myös enemmän ravaamaan eteen, vaikkei poni lössöillytkään kuten yleensä.
Oikeassa kierroksessa ei kyllä tarvinnut pyytää yhtään enempää eteenpäin, sillä Jenta oli joku pikajuna :3

Laukat otettiinkin uralla. Olin päättänyt ottaa ne uralla joka tapauksessa, vaikka yleensä en tee niin, sillä poni lähtee lapasesta/pukittaa jne. Laukattiin pitkät sivut ja lyhyillä sivuilla ympyrä ravissa. Kovaahan poni laukkasi, mutta ihme kyllä ei pukittanut kertaakaan! Oikeassa kierroksessa siirtyi raviinkin pyydettäessä ja kohtuu helposti.
Vasemmassa kierroksessa virtaa riitti vieläkin enemmän. Siinä mentiin lujaa ja ei olisi ponski malttanut välttämättä uralla pysyä (koitti siis välillä vähän poistua, mutta hyvin sain kuitenkin pidettyä Jentan uralla). Raviin siirtyminen ei ollutkaan niin yksinkertaista ja kaahotettiinkin puol ympyrää jossain laukan ja ravin risteytyksessä. Tuntu ihmeen kamelimaiselta :DD
Olin kyllä todella tyytyväinen hupsuun pikku Jentaan♥

Tallissa sitten otettiin vettä ämpäriin ja viilennettiin ponia pesusienien kanssa. Samalla poni sai syödä heiniään, ja vaikuttikin olevan oikein tyytyväinen :3
Tietysti piilotin heinien joukkoon pari porkkanan palaakin.

Kuvia ei ole nyt tältä päivältä, mutta katsotaan mitä koneen piiloista löytyy :)
(kuvat ovat jotain aivan randomeita, kuten huomaatte varmaan!)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)