sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Uusi vanha rakkaus


Heii :)

Olin siis Lattella Eevan ja Marsin kanssa. Mentiin eilen ja tultiin tänään.
En nyt ala enempää kirjoittelemaan, koska en jaksa latailla kuvia, mutta teksti tulee mahdollisesti huomenna.

Ja otsikko siis liittyy Kiraan. Sain ratsastaa sillä piiiiitkästä aikaa ja onneksi olin jo unohtanut kuinka ihana se on! (en olis varmaan kestänyt, jos olisin muistanut kaikki ne Latteilukerrat kuinka tykkään Kirpulla ratsastaa).
Kirppu oli rauhallinen. Tosi rauhallinen. Sillä ratsastaminen oli hyvää vastapainoa Jentalla ratsastamiseen.
Kun sai ratsastaa hevosella, joka ei kokoajan hössötä ja ole menossa kovempaa. Eikä mua edes huolestuttanut, että se lähtisi käsistä tai tekisi jotain typerää, mikä lennättäisi mut alas.

Olen nääs hieman arka uusien hevostuttavuuksien kanssa. Ja niiden, joilla olen vähemmän ratsastanut. Varsinkin isojen ja reippaiden kanssa.. Nytkin kun on 3kk mennyt pelkällä Jentalla, niin on aika outoa mennä jollakin isommalla ja erillä.

Kuitenkin meni hyvin, tein siirtymisiä ja ympyrää. :)

Ja niin, en tosiaan väitä, että Jenta olis huono tms, enkä myöskään sano ettei Emma olisi kiva. Kaikki kolme ovat erilaisia, mutta mukavia ratsastaa! Kukin omalla tavallaan :)
Ja Emmasta täytyisi kanssa tehdä video tässä joku päivä.

Mutta nyt video Kirpusta;




Ps. Ja meinasin haljeta ilosta, kun Veeru sanoi, että saan tulla uudestaankin ratsastamaan Kiralla, jee! :3


Emma♥

1 kommentti:

  1. aah, ihanaa lukee tollasta tekstiä omasta heposestaan <3

    Kiva jos Kiralla meno viehättää!
    Tosiaaan kutsu on edelleen voimassa, että aina kun tänne uskaltaudut niin saat, kyllä neidilä ratsastaa! :--)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)