tiistai 15. toukokuuta 2012

Voitasko unohtaa, voisitko jo vaieta?


Moii :)

Kerronpa aivan juuri tämänpäiväisestä ratsastuksestani, mutta kuvia ei ainakaan tältä kerralta ole, mutta katsotaan josko koneen kätköistä löytyisi vielä joitain mitä ette ole jo nähneet.

Koulu päättyi hieman ennen kello 16 ja lähdin tallille. Niina olikin jo harjannut Jentan, joten hain varusteet ja odoteltiin siinä, kunnes tuntilaiset olivat lähteneet. Varustoin ponin ja lähdettiin kohti maneesia (koska tunnit pidetään kentällä).

Tein pohkeenväistöjä taas sillälailla, että uralta väistöö keskihalkaisijalle, voltti, suoristus ja väistö takaisin uralle. Aluksi Jenta oli vähän raskaampi ratsastaa, eikä väistänyt niin helposti. Otin väistöjä myös ravissa, mutta niin että ravissa keskihalkaisijalle ja väistö uralle.
Huomaa kyllä, että raviväistö tulee nyt paljon helpommin. Kerran tuli aivan fantastinen raviväistöpätkä! En kuitenkaan niin paljoa ratsastanut, kun silloin torstaina. Otin laukat ympyrällä, oikeeseen kierrokseen poni oli reipas ja löytyi mukavasti eteenpäinpyrkimystä, ei myöskään tehnyt kujeita.
Vasen kierros (jossa poni temppuaa useemmin) meni myös aika mallikkaasti. Jentaa oli käännettävä paaaljon enemmän, jotta sai sen pysymään ympyrällä, mutta ei onneksi ruvennut hankalaksi.
Olin taasen tyytyväinen ponskiin :)

Päästin Niinan menemään loppuravit ja käynnit, mutta Jenta yrittikin viedä (ja veikin aivan 6-1)! Johtui varmasti siitä, ettei ratsastastajalla ollut hajuakaan siitä, mitä itse halusi. Neuvoin siinä sitten ja lopuksi heillä alkoikin sujua ja Niina sai ravattuakin muutaman voltin aivan nätisti.

Kävelin itse vielä ponin kanssa (taluttaen siis) ja testailin, että Jenta pysähtyy ja peruuttaa, kun pyydän. Eipä meinannut aluksi pysähdellä, mutta peruutti hyvin. Maneesin ovella pysäytin, mutta poni yritti jyrätä, joten peruutin sitä takaisin sisemmälle, jonka jälkeen otettiin pari askelta eteen ja poni pysähtyi todella herkästi.

Sitten veinkin heppasen karsinaan lepäilemään.






R.I.P. 12.05.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)