torstai 10. toukokuuta 2012

Kaikki hyvät ajatukset ota ja kiroa


Moii :)

Tänään oli olevinani ovela ja jätin äikän kirjan kotiin (koska se on niiin painava ja en ois jaksanu turhaan sitä raahata), mutta kun olin ajanut koululle, niin muistin että siellä oli joku aineidenvalintalappunen, joka piti siis palauttaa tänään! No onneksi äiskä suostui tuomaan sen mulle :)

Ja sitten muihin aiheisiin. Koulu loppui siis jo hieman kahden jälkeen ja lähdin tallille. Juttelin hetken Virpin ja Pinjan kanssa ++ rapsuttelin Helmistä ja Lottaa (ja Lotta halus halata mua :3!) (<-- ne on koiria siis).

Lähdin sitten harjaamaan Jentaa. Se olikin jo oikein puhdas valmiiksi, mutta karvaahan tuosta irtoaakin sitten ihan urakalla. Poni oli hyväntuulinen.

Tänään päästiinkin pitkästä aikaa maneesiin. Olin suunnitellut jo valmiiksi vähän, että mitä tekisin ja pysyinkin suunnitelmassa. Elikkä siis pohkeenväistöä pitkältä sivulta keskihalkaisijalle, voltti ja väistö takaisin uralle. Väistöt sujuivat oikein hyvin!
Otin väistöä myös ravissa, tosin sillälailla, että ratsastin suoraan keskihalkaisijalle, siirsin raviin ja aloin väistättää. (Raviväistöt ovat olleet ponille vaikeita!) Nekin sujuivat ihmeellisen hyvin :3
Yhden kerran tosin jäin vähän liiaksi kiinni ohjaan, kun poni ei tajunnut mitä yritin tehdä, se hieman hermostui ja tarjosi laukkaa. No otin vain uudestaan ja sitten onnistui. Ei parane jäädä liiaksi ohjaan!

Laukkaa ajattelin aluksi ottaa uralla (suoraan väistöstä nosto), ja ensimmäinen kerta menikin ihan ok, mutta toisella poni veti aivan hillittömän pukin, joten päätin sitten jatkaa laukkaamista ihan vaan ympyrällä, kun ei kerta ollut kuvaajaakaan :D
Laukat sujuivat aikalailla nätisti, pieni pukki tuli kerran ympyrällä. Vasemmassa kierroksessa yritti enemmän kusettaa ja meinasi parikin kertaa lähteä ympyrältä, eli itse sain olla paljon napakampi kyseisessä kierroksessa. Pysyttiin kuitenkin ympyrällä ja olin tyytyväinen Jentaan!

Viltsu tulikin sitten availemaan meille ovia ja kyselemään ratsastuskertamme onnistuneisuudesta, se oli aika mukavaa :)

Laitan nyt kuvia tiistailta, kuvat on siis ottanut Jenni S, kiitos hänelle!














No nyt tossa alla näette meijän edustuskuvan! 
Joo, tälläsii me ollaan! :D 


Kiitos niistä neljästä kommentista, jotka sain viime postaukseen! :3

5 kommenttia:

  1. Toi vika kuva.. :D Söpöt tai jotai? :)

    VastaaPoista
  2. Oijoij, kun on taas ihania kuvia<3

    VastaaPoista
  3. Jennimoi. - seot! XD :3

    Wilma - kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Kiva blogi sulla! Ja hieno hevonen :) Sait uuden lukijan! käy katsomassa myös mun blogi.. jos kiinnostaa :)
    http://corarazz.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Cora-ra - oi, paljon kiitoksia! :3 Kyllä tietenkin käyn myös blogissasi (:

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)