lauantai 21. heinäkuuta 2012

Onnea


Moi :)

Menin tallille jotain ennen kello 14. Siinä vähän vaan chillailin ja niin. Pinja tuli joskus 14 jälkeen ja haettiin Jenta sisään.
Harjattiin oikein likainen poni ja annettiin sen levätä sitten rauhassa karsinassaan.
Haettiin Ruusu ja Tomppa ja hoidettiin ne (siis Pinja hois Tompsun ja mä Russen).

Ennen ratsastusta puhuttiin vielä Virpin kanssa, että mitkä oli ne kolme tärkeintä asiaa, jotka mun piti muistaa. Jossain vaiheessa lähettiin maneesiin. Pinja tuli siis kuvaamaan. Tein siis samaa tehtävää kuin eilenkin tunnilla, koska niinhän mua oli kehotettu.
Käynnit tosin jätin lyhyiksi, koska ei tuntunut millään onnistuvan, niin en jaksanut jankata..

Tosiaan ravissa siis ympyrää ja keskihalkaisijaa ylittäessä neljä askelta käyntiä. Jotkut käynnit jätin suoraan vaan välistä ja hain sitä tahdikasta ravia ja peräänantoon ponia.
Aluksi ei tietenkään sujunut, mutta sitten alkoi myös tulla niitä parempia pätkiä.

Laukat pelkällä ympyrällä niin, että tulis molempaan oikeat laukat, eikä mitään vääriä.
Ja onnistuinpa jopa nostamaan oikean laukan! Jee. Kuten muistatte, on hankalaa saada Jenta oikeeseen laukkaan, kun herkemmin tarjoaa vasenta.
Eipä se siinä oikeessa jaksanut ees kovin kauaa laukata, mutta laukkasin kuitenkin aivan tarpeeksi ja tietenkin kehuin ponskuttajaa.
Vasemmassa laukassa ei ongelmaa, pysyi hyvin laukassa. Oma istunta vaan tuppaa kusemaan, mutta kyllä se vielä siitä!

Sitten vielä ympyrällä kevennellen ravia ja just sitä muotoon hakemista. Lopulta oli aivan pakko lopettaa, sillä en oikeesti jaksanut enää! En olis voinu ravata yhtään enempää.
Jalat on kipeytyny ja muutenkin ollut tosi uuvuttava olo sitten. Mutta hyvä! Lähes onnellinen!

Jenta sai isot kiitokset ja viilennyksen, jonka jälkeen pääsi laiduntamaan kavereiden kanssa :3

Kuvista kiitos Pinjalle! Ja Virpille olen varmasti ikuisesti kiitollinen eilisestä :3
Ainiin ja rehellinen olen, joten saatte nyt nähdä myös sitä, kun ei onnistunut ja myös niitä onnistumisiakin :)
Ps. istun ihan järkyttävästi eteen ja se ärsyttää! Vaikee korjata, mutta yritän.

verratkaa :)












hieno asento Hermanni! :)


8 kommenttia:

  1. Ootte ihana pari ja Jenta on upee ♥

    VastaaPoista
  2. Veeru - Kiitos! :3 ja juu, poni on♥

    VastaaPoista
  3. vähänkö hyvin sun istunta kehittyny! nättiä menoa :)

    VastaaPoista
  4. Paaljon paremmalta näyttää... (: Hyvä te! Virpi on kyllä loistava opettaja :))

    VastaaPoista
  5. Latte - kiitos :3 Ja totta, en oikeesti tajuu miten selviin ilman sitä! Ku siltä pysty aina kysyy ja ku tiesin et se kyllä pitäis mulle tuntii, ku kysyisin. Ja viel ku pidän sen opetustyylistä älyttömästi!!
    Nyt on sit vaan Anjailtava ja tyydyttävä osaansa jatkossa :D

    VastaaPoista
  6. Virpin tunnista oli selvästi apua! :)
    Hyvä kun jaksat ite keskittyä ahkerasti teidän menoon :--)
    Eihän sitä tarvi niin kauaa mennä joka jutskaa, kunhan lopettaa siihen hyvään suoritukseen. Onnea matkaan, te kehitytte varmaan aivan hurjasti, kun vaan jaksatte porskuttaa eteenpäin ;)

    VastaaPoista
  7. Viltsu - totta, paljon apua oli! :) Ja niin aivan samaa mieltä olen tuosta, että pitää lopettaa hyvään suoritukseen :)
    Ja kiitos ;3

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)