lauantai 14. heinäkuuta 2012

Naruriimun kanssa touhuamista


Moii!

Tänään menin tallille vähän ennen kello 14. Satoi.  Laitoin jonkun sadeviitan ja menin hakemaan Jentaa. Ainakin sain hyvin herätettyä ponien huomion XD siellä ne tuijotti. Kutsuin Jentaa, muttei se tullut. Lähdin sitten kävelemään ponia kohti, kun se sitten päättikin tulla vastaan!
Vein Jentan sisälle ja annoin namin sille. Hetken se sai levätä, kunnes aloin leikkaamaan sen harjaa.

Osottautui yllättävän vaikeaksi! Ei siinä mitään, poni oli rauhallinen ja lähes nukkui. Loppupuolella jo huojui siihen malliin, että sai vaan pelätä millon se siitä päättää mennä maaten.
Lopetin sen harjan leikkauksen varmaan kolme kertaa, mutta aina huomasin, että sehän oli ihan perseellisesti leikattu! En millään tullut tyytyväiseksi siihen.
No, sai harja sitten kelvata, kyllä se tuosta kasvaa ja sitten pääsee yrittää uudestaan. Tai antaa suosiolla äiskän vaan leikata.

Lähdin karsinasta ja ei aikaakaan, kun poni antoi periksi ja laskeutui makuulle. Siinä vaiheessa menin ulos pyörimään, jotta ponsku saisi nukkua rauhassa.
Olin huomannut, että Jentan toinen takakenkä oli huonosti. Yritin jossain vaiheessa irrottaa sitä, muttei se mihkään lähtenyt...

Olin kyllä suunnitellutkin ottavani kevyesti. Joten ponin herättyä harjasin sen ja laitoin naruriimun. Mentiin maneesiin, jossa sitten harjoiteltiin kääntymistä. Aluksi niin, että heilutin sitä köyttä Jentan takapuolen lähellä ja hoin "käänny" samalla, kun poni kääntyi , lopetin ja kehuin.
Seuraava vaihe oli heiluttaa pelkästään kättään ja hokea "käänny". Lopulta riitti vain kun sanoi taikasanan :)

Myös jo tutuksi tullutta "taakse" käskyä kerrattiin. Poni toimi todella mainiosti!
Hieman harjoiteltiin myös mitä tarkoittaa, kun sanotaan "paikka" ja näytetään sormea/narua/raippaa. Menin hakemaan vaikkapa kameraa ja Jentan piti seistä maneesin puolella, ei siinä ns. "eteisessä". Jos poni otti askeleenkin eteenpäin "paikka"-käskyn ollessa voimassa, joutui neiti myös siirtymään takaisin siihen, missä oli aluksikin.
Tämäkin onnistui aika hyvin! Jossain vaiheessa päätin vaan istua maneesin lattialla. Poni tuli hamuamaan mun hiuksia, naamaa, jalkoja ja haukottelikin päin naamaa :D

Lähdettiin sitten talliin ja jätin ponin sinne, koska en halunnut viedä sitä sateeseen ja kun tallissa oli pari muutakin hevosta.
Olin kyllä tosi tyytyväinen Jentaan♥!







ollaan aika hehkeitä :D!

Huomenna en ole kotona, joten seuraava postaus varmaankin maanantaina :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)