Antaisitko sä kaiken, oisitko erilainen?

Moikka!
Tänäänhän on maanantai, ja silloin Jentalla on tunnetusti vapaapäivä. Kuitenkin menin tallille sillä ajatuksella, että haen ponin sisään.
Päätinpä sitten ottaa vähän kuvia Jentsikasta, ja koska neiti tulee aina mua vastaan portille, piti mun sitten itse mennä sen aitaukseen.
Mutta sitten tulikin pieni ongelma, sillä kun lähdin kauemmaks, jotta saisin kunnon kuvia, seurasi poni perässä. Ihan hupsu poni, kun seuraa tarhassakin kutsumatta :3
No kuvia tuliki sitten vain pari, ja nekin suht hassuja, mutta ei anneta sen haitata.

Menin vielä sitten hengaamaan Jentsin kanssa karsinaan. Itse pidän kyllä kaikista eniten niistä hetkistä, kun saa vaan olla Jentan kanssa. Ihan rauhassa, saa vain katsoa ja rapsutella. Ehkä istua selkäänkin ja rapsutella sitten sieltä, samalla kuin poni syö tai muuten vain rentoilee karsinassaan. Eikä oo kiire mihkään.

No se siitä aiheesta sitten. Sain muuten irtohypytyskuvat ja laittelen niitä tänne sitten jossain toisessa postauksessa :)

Jenta tuoksu hyvältä :3

No mutta sitten toisenlaisiin asioihin. Tai asiaan.
Nimittäin on tässä nyt parina viimepäivänä tapahtunut vähän kummia...
Tai siis eräs ihminen yrittää kaiketi ilmestyä elämääni jälleen.

Täytyy myöntää, että menin itsekin leikkiin mukaan, koska halusin tietää, mitä asiaa ko. henkilöllä oikeesti oli. Ja että mitä se musta ajattelee. Mulla ois nyt kyllä lisää kysymyksiä..
Oon ajatellu, että joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Enää en kyllä oo itestäni varma. Vaikka ollaanki vasta niin alussa. 
Oikeestaan nyt oon niin ku jossain vedessä. Oon puoliks pinnalla, puoliks pinnan alla. Enkä tiedä miten jatkaa. Pitäiskö antaa toisen vaan kiskoo kanssaan jonneki suht tuntemattomaan, pinnan alle? Vai pitäiskö mahdollisimman äkkiä vaan uida rantaan, palata kaikkeen normaaliin, ja sulkea ovi, jota ko. henkilö yrittää avata?

Mä en vaan itse oikein tiedä, oon ihan kysymysmerkkinä. En pysty kysyy itteltänikään, että mitä oikein haluan. Koska mä en vaan tiedä. 
Pelkään muutosta, mutta toisaalta... Siinä vois olla jotain, mitä mä tarviin. 
Vaikka en taida uskoa, että kyseinen henkilö pystyis pidemmän päälle olemaan se, ketä mä oikeesti tartten.

Ehkä parasta tässä nyt vaan ois, että kyseinen henkilö tajuais ite, että mä en oo se, ketä se hakee. En se, kuka se luulee mun olevan. 
Mä en tiedä tapahtuuko niin.

Luultavasti tässä nyt kuitenkin menee parisen viikkoo ainaki ennen ku se uudestaan ottaa yhteyttä (jos ees ottaa), joten mulla on aikaa miettiä. 
Mutta mun tilanteessa on niin helppoo tarttuu tollaseen. Kun joku pitää niin tiiviisti yhteyttä, puhuu kauniilla sanoilla. Piristää mua, häivyttää yksinäisyyttä.

Mut sit taas toisaalta, mulle ois ihan ok pitää yhteyttä nyt näin.. Valitettavasti kyseinen henkilö on tehny harvinaisen selväks, että haluu nähä. Mä sanoin, että sitten saa odottaa... Ja se vaan kyseli et kuinka kauan. 
Mä en voinu vastata. 

Tiedän mihin toi henkilö pystyy. Mut en tiedä pitäiskö mun taistella vastaan vai mennä mukana. Mä oon niin hukassa tän(kin) asian suhteen.
Kunpa kaikki ois helpompaa... Ois menny joskus asiat erilailla, ja nyt ei tarvis olla tässä tilanteessa.