lauantai 12. tammikuuta 2013

Vuosi yhdessä! (+ video-ongelmia)


Moikka!
Jentalla ja mulla on tänään vuosipäivä♥

Sen kunniaksi teinkin videon, mutta kohtasin aivan liikaa vastoinkäymisiä. Tein videota yli 3 tuntia, ja kun se lopulta oli valmis, herjasi kone että alkupään videot ovat viallisia. Poistin sitten ne ja koetin ladata videota youtubeen, mutta kone väitti nyt loppujakin videoita viallisiksi.
Kun sain loput videot pelastettua, sain videon ladattua youtubeen, mutta kappas musiikki ei sitten mennyt siinä mukana -.-'
Nyt koetan siis ladata videota vielä kerran tubeen, ja jos nyt ei mee, niin siinä vaiheessa alan jo harkitsemaan eilisen toistamista.

Mutta siis, aluksi video oli mielestäni tosi kiva ja näin, mutta näiden haavereiden jälkeen harmittaa ihan vietävästi, kun video meni pilalle. Toivon, että ymmärrätte ettekä hauku videota aivan lyttyyn.
Kommenttia olisi silti kiva saada :)

Tänään Jenta sai juosta irtona, ja juoksikin oikein kunnolla. Olisin laittanut videoon pukitteluja tästä päivästä, mutta eihän tuo sitten niitä hyväksynytkään.

Käytiin lahdessa kummityttöni synttäreillä, ja käytiin samalla anttilassa ja kärkkäisillä, mukaan ei tarttunut kuin ripsari ja cd.


videolaatu, mutta tässä näyte pukeista ;)

6 kommenttia:

  1. Kiva video :)
    Ja ihania kuvia tossa lopussa, ootte nii söpöjä molemmat♥
    Hulluja pukkeja toi vetelee XD Ei vedä Emmankaa pukit vertoja tollasille :D

    VastaaPoista
  2. Latte - oi kiitos ihanasta kommentista!♥
    Ja joo, se on tommonen pieni rodeoponinen :33 XD

    VastaaPoista
  3. tuo video on ihana ja ootte niin ihana
    pari ja awws :3<3

    VastaaPoista
  4. Nea - kiitos paljon kauniista sanoistasi! :3♥

    VastaaPoista
  5. Ootte kyl söpö pari! :3 ja video oli hyvä! Ps. Miten tollanen kiltti pallero voi vetää tollasia pukkeja--?? XD

    VastaaPoista
  6. Veeru - aaaa, miks sun nimi on tollai?? :DDD
    Mut kiitos paljon ihanasta kommentista :3
    Ja joo, kiltti pallero ei ehkä kuvaa tätä neitirodeoponia niin hyvin, muista että ulkonäkö voi pettää ;))

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)