It's the moment of truth. (TÄRKEÄÄ!)

Moikka!
Nyt on ihan pakko tulla vähän purkamaan ajatuksia tänne. Kaikkihan lähti siitä, kun joku anonyymi kävi haukkumassa kaveriani läskiksi, sekä ilmoitti ettei tämä kyseinen kaverini osaa kirjoittaa ja kaikenlisäksi ratsastaa ihan kauhealla tyylillä.
Itse en yleensä puutu tällaisiin, mutta nyt oli kyllä aivan pakko käydä sanomassa, että on hyvin epäkorrektia ja valheellistakin kutsua ko. henkilöä läskiksi, kun hän ei sitä todellakaan ole. Huomautin vielä anonyymille, ettei hänenkään kirjoitustyylinsä kovin virheetön ole. 

Tästä ano sitten suivaantui, ja alkoi haukkua minua ja ratsastustyyliäni. Kertoi, että on kuulemma katsellut joskus kentänlaidalta ja oikein hirvitti minun ratsastukseni. 
Tämä sai minut mietteliääksi. En sano, että ratsastaisin virheettömästi tai edes hyvin. Kuitenkin olen yrittänyt (ja yritän edelleen) parhaani mukaan ratsastaa niin, että myös Jentalla olisi mahdollisimman hyvä olla. 
Käyn myös ratsastustunneilla, ja kai opettaja sanoisi minulle, jos ratsastaisin niin huonosti ja olisin epäreilu hevosta kohtaan? 

Tottakai joskus täytyy ottaa vähän kovemmin kiinni, jos poni yrittää lähteä kuskailemaan tai muuta tällaista, mutta niinhän tunnillakin neuvotaan, ettei ponin saa antaa pomottaa. Kyseinen anonyymi ei kuitenkaan kertonut, mikä siinä ratsastustyylissäni niin kauheaa on. 
Itse kuitenkin ratsastan niin, että kehun paljon, kun on aihetta ja muutenkin koetan olla mahdollisimman reilu hevosta kohtaan. Nyt onkin mennyt ihan hyvin, ollaan menty kentällä ja edistystä on tapahtunut, kun vertaa vuoden takaiseen aikaan. 
Olen saanut myös paljon kehuja kehityksestämme. 

Asiassa minua vaivaa myös se, että tallillamme on ilmiselvästi ihmisiä, jotka yrittävät luoda huonoa ilmapiiriä. Henkilökohtaisesti olen nyt vähän eksyksissä tämän asian kanssa, koska ahdistaa ajatella, että jotkut ihmiset saattavat katsella ratsastustani vain haukkuakseen minua netissä tai juoruillakseen tallilla/koulussa/missä vaan siitä, että olen julma hevosta kohtaan. 
Useimmiten saan kuitenkin ratsastaa rauhassa, eikä katsojia juurikaan ole. Vihaan juoruilua, enkä missään nimessä halua, että minusta levitetään tällaisia huhuja, enkä aijo tällaista sietääkään. Jos kuulen, että näitä huhuja liikkuu (suuremmissa määrin), niin siinä vaiheessa täytyy sitten miettiä, että missä ja miten sitä ratsastusta jatkaa. 

En siis väitä olevani mikään täydellinen ratsastaja, mutta parhaani mukaan yritän olla mahdollisimman ystävällinen ratsulleni. Jotkut tilanteet voivat näyttää hurjilta, esimerkiksi hevosen lähtiessä viemään/kun hevonen ei käänny ja joutuu sitten vähän jämäkämmin pyytämään, mutta näitä tilanteita ei kauhean useasti enää tule, ja luultavasti jokainen meistä ottaisi hevosen kiinni sen viedessä. 
Haaveenani on siirtyä joskus kokonaan kuolaimettomuuteen, kunhan sopivat kuolaimettomat löytyisi. Tottakai meillä on Jentan kanssa vielä paljon työtä luottamuksen ja muun sellaisen kanssa, mutta ollaan me edistytty huimasti alkuajoista, jolloin poni vei ja minä vikisin. 

Mutta niin, ajatukseni ovat nyt aika ristiriitaiset, ja yritän saada tätä asiaa jotenkin järkeväksi päässäni. Ratsastanko tosiaan niin huonosti ja epäreilusti, että olisi parempi vain lopettaa kokonaan?
Minulle voi kyllä ihan suoraan tulla (vaikka sieltä kentänlaidalta) sanomaan, jos jokin ratsastustyylissäni ärsyttää.

Kyseessä oli tosiaan anonyymi, ja anonyymiyden suojistahan on tietty helppo huudella. En kyllä tiedä, pitäisikö tätä asiaa kovin vakavasti ottaa, kun ilman mitään perusteluja tullaan haukkumaan. Luultavasti anonyymi otti vaan puolustuskannan, ja suivaantui siitä, kun huomautin ettei hän itsekään ole täydellinen. 

Mutta mitäs te olette mieltä ystäväiseni? Onko joku teistä nähnyt, kun ratsastan? Oliko se niin kamalaa katsottavaa? 
Olenko todella niin julma, että ihan hirvittää, kun ratsastustani katsoo? Ei kai tällaisella pitäisi olla ollenkaan omaa ponia, sehän kärsii aivan mielettömästi! 

Toivoisin ihan rehellistä kommenttia nyt tästä asiasta, koska olisi kiva saada asioita päässä edes jotenkin järjestykseen. Ihan jatkonkin kannalta. 
Bloggausinto ei juuri nyt ole kovinkaan suuri näiden kaikkien ongelmien keskellä... 

Antaisitko sä kaiken, oisitko erilainen?

Moikka!
Tänäänhän on maanantai, ja silloin Jentalla on tunnetusti vapaapäivä. Kuitenkin menin tallille sillä ajatuksella, että haen ponin sisään.
Päätinpä sitten ottaa vähän kuvia Jentsikasta, ja koska neiti tulee aina mua vastaan portille, piti mun sitten itse mennä sen aitaukseen.
Mutta sitten tulikin pieni ongelma, sillä kun lähdin kauemmaks, jotta saisin kunnon kuvia, seurasi poni perässä. Ihan hupsu poni, kun seuraa tarhassakin kutsumatta :3
No kuvia tuliki sitten vain pari, ja nekin suht hassuja, mutta ei anneta sen haitata.

Menin vielä sitten hengaamaan Jentsin kanssa karsinaan. Itse pidän kyllä kaikista eniten niistä hetkistä, kun saa vaan olla Jentan kanssa. Ihan rauhassa, saa vain katsoa ja rapsutella. Ehkä istua selkäänkin ja rapsutella sitten sieltä, samalla kuin poni syö tai muuten vain rentoilee karsinassaan. Eikä oo kiire mihkään.

No se siitä aiheesta sitten. Sain muuten irtohypytyskuvat ja laittelen niitä tänne sitten jossain toisessa postauksessa :)

Jenta tuoksu hyvältä :3

No mutta sitten toisenlaisiin asioihin. Tai asiaan.
Nimittäin on tässä nyt parina viimepäivänä tapahtunut vähän kummia...
Tai siis eräs ihminen yrittää kaiketi ilmestyä elämääni jälleen.

Täytyy myöntää, että menin itsekin leikkiin mukaan, koska halusin tietää, mitä asiaa ko. henkilöllä oikeesti oli. Ja että mitä se musta ajattelee. Mulla ois nyt kyllä lisää kysymyksiä..
Oon ajatellu, että joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Enää en kyllä oo itestäni varma. Vaikka ollaanki vasta niin alussa. 
Oikeestaan nyt oon niin ku jossain vedessä. Oon puoliks pinnalla, puoliks pinnan alla. Enkä tiedä miten jatkaa. Pitäiskö antaa toisen vaan kiskoo kanssaan jonneki suht tuntemattomaan, pinnan alle? Vai pitäiskö mahdollisimman äkkiä vaan uida rantaan, palata kaikkeen normaaliin, ja sulkea ovi, jota ko. henkilö yrittää avata?

Mä en vaan itse oikein tiedä, oon ihan kysymysmerkkinä. En pysty kysyy itteltänikään, että mitä oikein haluan. Koska mä en vaan tiedä. 
Pelkään muutosta, mutta toisaalta... Siinä vois olla jotain, mitä mä tarviin. 
Vaikka en taida uskoa, että kyseinen henkilö pystyis pidemmän päälle olemaan se, ketä mä oikeesti tartten.

Ehkä parasta tässä nyt vaan ois, että kyseinen henkilö tajuais ite, että mä en oo se, ketä se hakee. En se, kuka se luulee mun olevan. 
Mä en tiedä tapahtuuko niin.

Luultavasti tässä nyt kuitenkin menee parisen viikkoo ainaki ennen ku se uudestaan ottaa yhteyttä (jos ees ottaa), joten mulla on aikaa miettiä. 
Mutta mun tilanteessa on niin helppoo tarttuu tollaseen. Kun joku pitää niin tiiviisti yhteyttä, puhuu kauniilla sanoilla. Piristää mua, häivyttää yksinäisyyttä.

Mut sit taas toisaalta, mulle ois ihan ok pitää yhteyttä nyt näin.. Valitettavasti kyseinen henkilö on tehny harvinaisen selväks, että haluu nähä. Mä sanoin, että sitten saa odottaa... Ja se vaan kyseli et kuinka kauan. 
Mä en voinu vastata. 

Tiedän mihin toi henkilö pystyy. Mut en tiedä pitäiskö mun taistella vastaan vai mennä mukana. Mä oon niin hukassa tän(kin) asian suhteen.
Kunpa kaikki ois helpompaa... Ois menny joskus asiat erilailla, ja nyt ei tarvis olla tässä tilanteessa.