sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tungosta maneesissa ja satula-ahdistusta taas


Moi :)

Jusu oli tänään mun kanssa tallilla. Koko päivän satoi! Jenta ol iaika äksyllä päällä, kun se ei oikein ollut tykännyt, kun oli pitänyt olla sateessa.
Kuivattelun ja ratsastuksen jälkeen poni olikin jo paremmalla tuulella :)

Mutta niin, tänään maneesiin olikin tungosta ja meitä olikin siellä yhteensä 6 ratsukkoa! Siihen, kun vielä lisätään, että kaikki tekee omia juttujaan, eikä kukaan tiedä mitä toinen aikoo tehdä, niin hyvin menee. Mutta eipä siellä mitään sattunut joten.
Jentakin meni tosi nätisti, eikä edes yrittänyt pahemmin lähteä kenenkään perään! Laukatkin sujui ihan mukavasti, tosin poni ei olisi kyllä viitsinyt paljoa laukata, kun ei kerta muutkaan (sillä hetkellä siis) laukanneet. :D Mutta kyllä me molemmat laukat sieltä saatiin ;)

Mutta toi satula kyllä ärsyttää mua niin paljon ettei mitään rajaa. Siis voitte itekin nyt kattoo vaikka näistä kuvista, että aluksi se on aika takana ja hyvässä kohtaa, mutta lopulta se vyö on ihan Jentsin kainalossa ja satula ponin harjan päällä -.-'
Ja joo, ei mulla oo hajuakaan mitä sen kanssa tekisin. Pitäiskö sitä lähteä uuden satulan ostoon? Kun en edes tiedä mikä sopii ja niin eespäin. Täytyy vielä vähän seurailla tilannetta ja sitten miettiä uudestaan ja kysyä joltain älykkäämmältä. Ja jos jollain on jotain tietoa tai ehdotusta tai vaikka kokemusta tästä asiasta niin saa kertoa!

Ja joo, nää kuvat ei nyt oo kovinkaan laadukkaita, mutta ei välitetä siitä.

Kattokaa satulaa vaikka tässä, HYVÄSSÄ kohtaa...


ja tässä, PERSEESSÄ! tai no kainalossa, close enough ._. !!







Ps. tein tässä jotain tyhmiä koulujuttuja varmaan kolme tuntia D: ehkä tästä opitaan ja ens kerralla alotan tekee niitä ennen vikaa iltaa! Tai sit en :D

7 kommenttia:

  1. Veeru - tiesin et tykkäisit ;) Toi on Jentan eka huopa, mutta siis yleishuopa ja meillähän on toi koulusatula, joten ei oo käytetty, mutta nyt sitten otin kokeiluun ja en usko että poni kuolee siihen, että käytetään nyt hetkisen ainakin tuota :D

    VastaaPoista
  2. Meil on chilin kaa toisinpäi et ratsastukse lopus satula on keskellä hevosen selkää melkeinpä D:

    VastaaPoista
  3. Noissa ekoissa kuvissa satula on mun silmään himppusen liian takana (lapaan ja säkään aika pitkä matka + vyö on kuvien perusteella 2-3 kämmenenleveyttä kainalosta[hyvä etäisyys on 1 kämmenenleveys]). Tottakai on hyvä että lavoilla on tilaa liikkua, mutta liian takana oleva satula lähtee vielä helpommin valumaan eteen.

    Mutta, onko Jenta saanut lihaksia/laihtunut/lihonut yms? Ensiapuna voisi käyttää jotain romaania/muuta "täytettä" satulan alla, tai häntäremmiä siinä tapauksessa jos satula on muuten sopiva.

    Tosiaan kannattaa kysyä joltain osaavammalta apua, niin hevonen saa sopivan satulan ja ei kehitä selkävikoja tms.! :)

    VastaaPoista
  4. nea - rintaremmi? D: mut ärsyttäviä satulaongelmat

    jjuupa - niin on, koska nyt kun oon tiedostanu ongelman niin oon laittanu taaksepäin että ei sit niin nopeesti tai välttis tulis niin eteen.. ):

    Ja juu, kyllähän tuo pääs kesällä lihoamaan ja ei oo poissuljettu josko ois vähän lihastakin tullut. Ja ehkä nyt laitan hööksiltä tilaukseen häntäremmin ja häntäremmin pidikkeen (kun tossa satulassa ei ole) ja koitan niitä sitten viritellä.
    Ja romaaniakin oon tullut miettineeksi, mutta jos nyt aluksi kokeilen häntäremmiä ja sitten jos ei toimi niin romaani// joku muu vaihtoehto.

    Ja totta, tuokin, kiitos neuvoista! :)

    VastaaPoista
  5. Tuota satula asiaa kommentoisin. Oletko huomannut että satula mitenkään hiertäisi Jentaa, esim ratsastuksen jälkeen karvat sekaisin/lyöttymiä? Kannattaa kyllä pyytää jotain kokenutta henkilöä tarkistamaan satulan sopivuus! :) Voi olla hyvinkin mahdollista että Jentan lihavuus/lihaskunto on muuttunut ja satula käynyt epäsopivaksi. Toivottavasti ongelma kuitenkin selviää! :)

    VastaaPoista
  6. anonyymi - juu, olen nyt tarkkailut tuota satulaa, mutten ole löytänyt hiertymiä tai muutakaan, eikä poni arista selkää :P Ja juu, kyllä se poni on aikalailla lihonnut siitä, kun tuli meille, joten varmasti vaikuttaa myös tähän. Jospa sitä painoakin saisi tiputettua :)
    Mutta niin, aivan oikeassa olet ja kiitos! n__n

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)