sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Rakkaiden kanssa aikaa viettelemässä


Moi!

Oli kyllä aivan mahtava viikonloppu! Pitkästä aikaa sai taas olla niin parhaassa seurassa ettei oo tosikaan :3

Lauantaina lähdin siis aamulla Lahteen, jonne bussi sitten tuli ja lähdin sillä kohti sysmää. Marsin posset vei mut koululle, josta Latten äiskä tuli sitten hakemaan meitä (Siis mua, Marsia & Eevaa). 

Aluksi Latte sai avata lahjat. Mentiin siis viettää sen synttäreitä, vähän myöhässä tosin. 
Jossain vaiheessa lähdettiin sitten tallille, myös Veeru ja Saara tulivat mukaan. Tallilla sitten harjattiin Emma ja Kira, jonka jälkeen suunnattiin kentälle. 
Latte meni eka Emmalla ja Veeru Kiralla. 
Marsi pääsi sitten Emman selkään ja huomattiin, että se on jo oppinut keventämään!

Minä sain mennä Kiralla ja tyttönen olikin taas mitä upein. Niin rauhallinen, että! Pysähtyi tosi hyvin pelkällä istunnalla. Laukassa tosin meinasi pukittaa ;)
Lopulta Eeva sai (tai no omasta mielestään varmaan joutui) ratsastaa Kiralla, tosin mun talutuksessa. Harjoiteltiin pysäyttämistä ja voltteja, tosin Marsi kyllä sabotoi harjottelua!!! ;) 

Lopuksi mentiin vielä loppukäynnit maastossa; minä & Kira, Marsi & Emma.

Latten mummi ennusti myös mulle, Eevalle ja Lattelle! Se oli kyllä hauskaa. 

Lähdettiin mökille, jossa juteltiin, syöpöteltiin, naurettiin, pelattiin aliasta ja saunottiin. Eeva kävi myös uimassa, vaikka vesi olikin aivan jäätävää!



aww♥













Jane♥


Sopo Emppu♥






Tänään siivottiin mökki ja lähdettiin sieltä Lattelle. Eeva lähti kyllä heti kotiin. Me muut mentiin sisälle ja katseltiin jotain videoita Latten koneelta. 
Hetkisen päästä mentiin tallille. Tällä kertaa minä ratsastin Emmalla ja Marsi Kirpulla. 
En kyllä mennyt ravia kovempaa, kun Emma ei oikein halunnut. Mutta eipä se mua haitannut :)

Marsi saikin jo koettaa laukkaamista! Ei se kyllä osannu ohjata XD Muuten meni aikas hyvin, mitä nyt se meinas tippuilla sieltä aina välillä, mutta eipä se menoa haitannut. 

Käveltiin pysäkille oottamaan bussia ja minä & Marsi lähdettiin sitten sillä bussilla sysmään. Itse vaihdoin vielä bussia ja menin Lahteen, josta iskä tuli mua hakemaan. 

Oli kyllä todella ihana viikonloppu!♥ Toivottavasti näkyillään taas pian ja useasti! 
Ja toivon mukaan saan myös tuntea ja ratsastaa näillä upeimmilla lämppäreillä vielä moooonta kertaa♥
Noniin, ootte rakkaitta höpsöt!♥
Pervo Karvinen alias Karvaläjä :D
Kipakka♥






Muna♥

Ps. sori tästä sönkkötekstistä, mut oon vähän väsyny :D
Pps. Kiva, kun oli tullut paljon kommentteja edelliseen postaukseen ja vaikutti pitkälti siltä, että tykkäsitte, jee! :)

2 kommenttia:

  1. hahha karvaläjä XD
    ja muna näyttää ihan kuolleelta :DD

    VastaaPoista
  2. Veeru - niin :D Marsi on hyvä tunnistamaan Karvista ;)
    Ei muni näytä kuolleelta!!! ;o

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)