tiistai 1. marraskuuta 2011

Mä aina teen virheen, sitä ei voi muuttaa

Hallouta. Mulla on ollu niin paha olo eilisillasta lähtien ettei mitään rajaa. No, kuitenkin menin aika vastahakoisissa tunnelmissa tallille, jossa laitoin ekaks Comun valmiiks ja sitten myös Aatun (joka oli klipattu ja jonka Tanja oli jo harjannu).
Sen jälkeen talutin Aatun maneesiin ja laitoin sille kuminauhat ja autoin Neaa jalustimien kaa.
Sitten lähdinkin talliin, jossa piti valjastaa Tomppa, mutta en kerennyt laittaa, kun yhden osasen ja kiinnittää häntäremmin, kun Vanni oli saanut ohjat pois jalustimentakaa ja tallannut ohjien päälle, jotka onneksi napsahtivat poikki aika nopeasti.
Siinä sitten tuli kamalaa sählinkiä, kun Mirkan piti mennä sanomaan Sallalle, Pinja ei tiennyt mistä kentälle laitetaan valot ja niin eespäin.
No sitten otimme Vannin kankisuitsista ohjat, mutta meidän täytyi ottaa Vannilta varusteet pois, koska se olisi tehnyt saman uudestaan, emmekä halunneet hevoselle sattuvan mitään tai toistenkin ohjien katkeavan.
Menimme Mirkan kanssa yhtämatkaa kentälle, jossa Tanja ratsasti Ruusulla ja Pinja ajoi Tompalla.
Mirka pääsi Pinjan jälkeen ajamaan, ja minä pääsin Mirkan jälkeen.
Tomppa alkoi virkistyä ja ravasikin jo nopeammin kuin edelliskerralla!
Ja sitten meinasin tippua niist kärryistä, kun ajoin vahingossa kuoppaan, jonka jälkeen Tomppa alkoi kiihdyttää raviaan ja pukitella :'DD Se oli tosi hauskaa, ja piristi mielialaani todella paljon!

Ajamisen jälkeen autoin Neaa Aatun pois hoidossa, juttelin hetken Viivin kanssa ja lähdin ajamaan kotiin.

JiiVee

Ruusu

Tomppa

Lady

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)