torstai 14. kesäkuuta 2012

Unelmoinu koko elämäni, nyt aika elää unelmaani


Mors! Kukaan ei halunnut väliaikaispostausta ilmeisesti, joten nyt sitten on n. viikon hiljaista täälläpäin.

Mutta palataanpa eilisen ja tänäisen tapahtumiin. HUOM!!! postaus sisältää paljon kuvia.

Keskiviikko menin tallille jotain ennen klo 13. Hain Jentan laitumelta, vaihdoin vaatteet ja harjasin ponin. Hetken kuluttua Latte tuli tallille myös. Latsi sai vahtia Jentaa, kun mä juoksin siellä ja täällä. Laitoin Jentalle varusteet ja suunnattiin kentälle pitkästä aikaa!
Oli kuuma kuin helvetissä. 
Menin ympyrällä ja tein siirtymisiä. Käynti-pysähdys-käynti ja ravi-käynti-ravi. Meni aika kivasti.
Laukat otin siinä samalla ympyrällä. Sujui todella hyvin, joskin yhden kerran poni lähti innokkaasti etenemään porttia kohti, mutta kääntyi kuitenkin oikeeseen suuntaan, kun käänsin. 
Molemmat kierrokset menivät hyvin, ei pukkeja ja poni oli kuulolla. Olin tyytyväinen Jentsiin♥!


Eevan äiskä tuli sitten hakemaan meitä tallilta klo 15 aikaan. Lähdettiin hakemaan Marsia ja sitten mentiin kauppaan. Pian saavuttiinkin jo Eevan kotiin. Aluksi mömmöttiin jotain ja Eeva sai avata meidän tuomia lahjoja. 
Oltiin vesi-ilmapallosotaa, jonka jälkeen lähettiin rannalle saunomaan, uimaan ja syömään. Oli kyllä todella hauskaa! Rannalta lähdettiin sitten takaisin Eevalle ja joskus katsottiin Naapurini Totoro-niminen leffa.
Pelattiin myös jotakin peliä, mitä olen ennenkin pelannut. Siinä on valheenpaljastin ja jotain kysymyksiä. Pitää kysellä siltä toiselta ja sitten se toinen vastaa ja kone kertoo puhuiko se totta. Siinä on pelilauta, jota pitkin liikutaan. Eeva tippui tosi aikasin pois pelistä, koska hänestä tuli supernarraaja XD ...valheella on lyhyet jäljet ;)
Kirjotettiin myös Eevan seinään liiduilla. 



























Torstai herättiin tosi aikasin, jotain 10 aikoihin! Eipä oikein hirveemmin mitään mainittavaa tehty, tosin minä ja Marsi rikottiin vahingossa Eevan ja niiden joku riipputuoli.. hups. 


hieman kello 15 jälkeen olin tallilla. Hain Jentan laitumelta ja harjasin ponskin. Varustoin pienen väsyneen Jentaliinin ja suunnattiin maastoon. Eka kerta maastossa Jentalla niin ettei Jusu tai Niina ole mukana. 
Aluksi Jenta hieman epäröi maastoon lähtemistä ja kulki hitaasti, mutta kannustin sitä menemään eteenpäin ja niinpä alkoi sujua. Ravasimme meidän vakiopätkillä ja musiikki oli päällä, kuten yleensäkin. 
Otettiin myös aika paljon laukkaa, yleensä meillä on ne kaksi tiettyä kohtaa, mutta nyt laukkasimme paljon enemmän. Jenta kyllä kiihtyi pätkä pätkältä, mutta ei se haitannut, koska tiesin että kerrankin poni on hyvin kuulolla ja saisin sen hiljentämään, jos haluaisin. 
Viimeinen laukkapätkä on meidän vakiopätkä ja silloin ollaan jo todella lähellä tallia. Tällä kertaa Jenta laukkasi viimoisen pätkän todella lujaa, mutta siirtyi kaahottavaan raviin, kun pyysin. Laukkasimme myös pidemmälle tätä pätkää kuin yleensä. 
Ennen tallipihaa tulin alas ponin selästä ja löysäsin satulavyön. Kehuin Jentaa oikein vuolaasti ja vein sen talliin. 
Tallissa vettä ponin niskaan, herkkuja turpaan ja hetken kuluttua poni laitumelle. 


Olin todella ylpeä Jentasta♥! On se hiano :3






Jaahas ja sitten seuraavista kuvista voi vaan todeta, että Marsi löys mun kameran...






XDD :)





2 kommenttia:

  1. nyt oon järkyttyny :DD kuva musta ilman housuja ja sitte joku ihme auringonpalvonta kuva XDD missä sensuuri? - Latte joka ei jaksa kirjautua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miks vitussa katot jtn sata vuotta vanhaa postausta edes? XDD

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)