keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Viimeinen postaus ennen Saksaan menoa


Heippa. Tulin nyt ihan nopeasti vaan päivittelemään.
Elikkä siis koululta lähtee bussi kello 3:30 yöllä (tai aamulla miten sen nyt ottaa) ja suuntaa lentokentälle, josta nokka kohti Saksaa!
Jännittää aika hirveästi, en muista mitä vielä piti pakata, pelkään että laukkuni kadotetaan, en ole kirjoittanut niitä matkustuslappuja, koska en ole varma mitä niihin laitetaan.

Ratsastin kuitenkin Jentalla tänään. Aiheena oli siirtymiset (käynti-pysähdys, ravi-käynti) ja myös hieman pohkeenväistöä mentiin.
Jenta tuntui menevän hyvin, ja laukkakin saatiin ympyrällä oikeaan kierrokseen sujumaan mallikkaasti. Poni ei edes yrittänyt mitään metkuja, joten olin jo ihan innoissani, että menipäs todella hyvin.

Mutta kuinkas kävikään vasemmassa kierroksessa.. Poni ei kuunnellut yhtään, ei kääntynyt, ei pysähtynyt.
Laukassa siis, ravissa ja käynnissä ei ollut ongelmaa. Piti sitten vääntää sen kanssa, mutta jos ohjiin kosku vähääkään, poni nosti päänsä ylös ja näin ollen vastusteli kuolainta. Täytyi siis ottaa suoralla uralla parit laukannostot vapainohjin. Ohjiin ei voinut koskea melkeinpä yhtään, koska silloin poni vetäisi siis äänsä ylös ja mahdollisesti vielä pomppasi johonkin.
Niin me sitten laukattiin siellä, ja yritin sitten pysäyttää ponia pelkällä äänellä ja istunnalla. Ja ehjänä olen vielä, joka siis tarkoittaa, että poni lopulta pysähtyi ja lopetettiin sitten siihen, kun poni oli mennyt suht nätisti.

Ei tämä kuitenkaan mikään huonoin kerta ollut, ja olenkin aika tyytyväinen poniin, sillä suurin osa tunnistahan meni hyvin. Nyt pikkusisarukset saavat ratsastaa ponin, kun olen saksassa ja Eve ratsastaa myöskin kerran.
Toivottavasti kaikki pärjäävät hyvin! :)



Photobucket
Jentamulsu♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)