perjantai 10. elokuuta 2012

Mä haluun olla vaan sun kaa


Hei vaan teille :)

Tänään siis mentiin Lahteen. Käytiin ekana Kodin Terrassa, josta ostettiin mikro, Obsille uus kaulapanta ja Timpalle naksuja.
Sen jälkeen mentiin Kärkkäiselle ja mä vietinkin koko siellä olo aikamme heppaosastolla. Hamstrasin vaa kaikkee kamaa, kunnes tulin siihen tulokseen, että pitäis ehkä vähentää ostoksia ja aloin palauttelemaan tavaroita paikoilleen.

Sieltä lähdettiin Suomalaiseen kirjakauppaan ostelemaan koulukirjoja mulle. Sitten mentiin vielä Leather Heaveniin ostamaan mulle hiusväriä ja viimeiseksi Lanttilaan.

Heti, kun päästiin kotiin, lähdettiin Niinan kanssa tallille.
Ratsastin Jentan taas kentällä ja tänään se olikin jo tosi hyvä! :3

Tein ihan perus treeniä, eli ympyrällä siirtymisiä. Jouduttiin kyllä vaihtamaan päätyä, kun jotkut lapset remus metsässä ja Jenta pelkäs niitä ääniä..

Jossain vaiheessa Jenni tuli ratsastamaan myös siihen kentälle. Jenta onneksi ei tänäänkään paljoa välittänyt, vaikka kentällä oli toinenkin ponittaja. Juteltiin siinä ratsastuksen lomassa hieman.

Laukka oli tänään aivan mahtava! Ei tarvinnut lähes yhtään kannustaa Jentsiä eteenpäin, vaan se laukkasi aivan itse, mielellään ja reippaasti eteen. Olin kyllä tosi tyytyväinen nassikkaan :3

Olin muuten aika pro, kun tulin alas Jentsin selästä. Meinaa Pandapa ei pysykään jaloillaan vaan muksahtaa sinne  hiekalle makaamaan! Ette arvaa kuin hauskaa Jennillä oli, kun se huomas (No, näyttävä alastulohan on kaiken A ja O ;D). Siinä sitten molemmat naurettiin aivan hervottomasti!

Lopulta siivosin vielä Jentan tarhan ja sitten lähdettiinkin kotiin. Kotona oon purkanu noita muuttolaatikoita ja kävin saunassakin. On se vaan kiva, kun täällä voi mennä saunaan ihan koska vaan, sillä se on aina valmis! Ei tartte kun avata kiukaan luukku ja heittää vettä, niin tulee lämpöö. Ilman mitään lämmityksiä.

Huomenna meen yhden sukulaiseni 18-vuotis synttäreille ja sieltä mummille, joten päivitystä ei luultavasti tule kuin vasta sunnuntaina.


























Ps. ajattelin postata ostoksista joku toinen päivä ihan kuvien kanssa, niin siksi en tähän nyt niin tarkkaan raportoinut :) Jos mun ostokset edes kiinnostaa ketään. 

9 kommenttia:

  1. Giinnostaa ((; ja hyvä et Jentsikka-Lentsikka meni hyvin :3

    VastaaPoista
  2. Jekku - joo, no hyvä ;))Ja oon sammaaa mieltä :3

    VastaaPoista
  3. Ehkä se nyt alkaa pikkuhiljaa tottumaan tohon talliin ..? (:

    VastaaPoista
  4. Jekku - niin, tai sit se on ihastunu Hugiin ja on nyt ihan onnellinen, ku Hugi tykkää myös siitä XD!

    VastaaPoista
  5. olisitte tulleet mua moikkaa !!! :D

    VastaaPoista
  6. Henssu - niin ois voinu, mutku juostiin paikasta toiseen, ni ei sit oikein keretty :D!

    VastaaPoista
  7. :D niin, ohan se Hugi aika komee jätkä ;D

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! (: Jos te muuten tykkäätte Jentan kans maastoilla, nii tulkaahan joku kerta mun ja Kallen mukaan (: Oon huomenna itteasias menos maastoon, voitte tulla mukaan jos haluutte (:

    VastaaPoista
  9. Veera - juu, kiitos! Seura olis kiva, kun ei reittejä vielä edes tiedä :P Täytyy sopii sitten, kun oon yksin tulossa ja molemmille käy ^__^

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)