torstai 28. helmikuuta 2013

Kaksi ponia päivässä pitää lääkärin loitolla :)


Heipsiis! Täällä taas, tällä kertaa ihan kuvien ja turinoiden kera kerron heppailusta :)

Tänään koulun jälkeen menin siis tallille, ja ratsastin Jentan. Jenta oli oikein mukava! Tehtiin ympyröitä, suunnanvaihtoja, parit väistöt ja siirtymisiä. (ja uuden huovankin otin käyttöön!)
sori mun asento! D:


♥♥♥!
Ratsastustunnilla menin Miksillä. Aluksi Miksi vaan laahusti erittäin laiskasti eteenpäin, ja opettaja sai kokoajan karjua mulle, että pitäis laittaa se poni kulkemaan. Kaikenlisäks Miksin pää oli aivan taivaissa ja tuntu, ettei mistään taida tulla mitään.
Tehtiin temponvaihteluita, jotka alkoivat sitten jossain vaiheessa sujua ihan ok'sti, kun vain sain Miksin ensiksi kuulolle. Olin myös erittäin tyytyväinen, kun poni sitten antoi käynnissä jo vähän periksi ja kulki suht oikeinpäin! :3

Laukkojen jälkeen mentiin hetki käyntiä vapainohjin, ja kun otin ohjat taas käteen, olisi Miksi halunnut kokoajan laukata tai ainakin kaahottaa kovaa. Näinpä siis alkutunnista patalaiska poni oli muuttunut erittäin kiireelliseksi ponittajaksi.
Ohjista ei voinut yrittää hiljentää, sillä pää vain nousi entistä korkeammalle, mutta vauhti taasen ei rauhoittunut, niinpä mun pitikin käyttää vatsalihaksiani, ja istuntaani ponin rauhoittelemiseksi. Ja lopulta Miksi kuunteli istuntaa hyvin.

Miksi oli kyllä aika haastava ratsastaa, vaati siis paljon töitä, mutta itselleni jäi hyvä fiilis, koska onnistuneitakin pätkiä saatiin!

Alkutunnista...
! :)
Juu, olo on tosiaan ollut nyt parempi, kun eräs henkilö on piristäny mua :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)