lauantai 8. maaliskuuta 2014

Aion varastaa, jos en sua muuten saa


Halloojaa, tulin nyt tarinoimaan vähän ratsastustunnista, tämän päiväisestä Jentailusta ja varmaan sekaan mahtuu myös jotain random selitystäkin.

Torstaina ratsastustunnilla mentiin ilman satulaa. Ratsukseni sain Miksin, joten epäilytti jo alkuun, kun en tosiaan tule kovinkaan hyvin toimeen kyseisen ponin kanssa.
Tehtiin päätyihin ympyrät ja pitkien sivujen keskelle voltit. Miksi oli ihan ok, pari kertaa säikähti jotain ja singahti vähän, mutta sain sen kuitenkin nopeasti takaisin kuulolle. En ollut mennyt ilman satulaa ties kuin pitkään aikaan varsinkaan muilla kuin Jentalla, joten oli kyllä vähän outoa, Miksillä sattuu vieläpä olemaan pomputtava ravi eikä laukkakaan mikään maailman helpoin istuttava ole (ei Jentallakaan tosin).
Tunnista jäi kuitenkin positiivinen mieli, koska Miksi tuntui yllättävän kivalta ja pääasia oli varmaankin vaan se selässä pysyminen :DD

ravi

laukka

Eilen ratsastin Jentalla, joka oli aluksi tosi jännittynyt, kyttäsi joka paikkaa eikä millään malttanut keskittyä mihinkään. Meinasin lyödä hanskat tiskiin jo varmaan 20 minuutin jälkeen, mutta päätin kuitenkin yrittää ja ottaa tavoitteeksi saada poni vaan kulkemaan rennosti. Menin sitten ihan vaan ympyrällä ja en kyllä nyt oikein muista sen tarkempaa, mutta lopulta Jentsi oli oikein hieno.

Tänään Jenta kyttäsi myös alussa vähän, mutta ei lainkaan niin paljon kuin eilen ja lopetti kyttäilyn heti, kun aloin ratsastamaan. Toiselle pitkälle sivulle tehtiin kolme pysähdystä, jotta poni malttaisi odottaa ja kuunnella. Toiselta sivulta tehtiin kolmikaarista niin, että suoristuskohtiin pysähdykset.
Ravissa mentiin aluksi vaan koko maneesia, sitten lisättiin keskiympyrä molemmilta pitkiltä sivuilta. Vaihdettiin tehtävää niin, että toiselta pitkältä sivulta kolmikaarinen, toisen pitkän alussa käyntiin siirtyminen, keskiympyrä ravissa, uralla käyntiin ja sitten taas raviin. Jenta oli tosi hyvin kuulolla ja reagoi pienestäkin avusta.

Laukkaa otettiin aluksi keskiympyrällä, mutta koska ponittaja vaikutti niin hyvältä, vaihdettiin tehtävää. Laukattiin pari kierrosta ympyrällä, sitten ravin kautta laukan vaihto ja samalla vaihtui tietty ympyrä myös eli siis kahdeksikkoa mentiin. Jenta oli älyttömän hieno! Vaihtoi laukan aina oikeaksi eikä sählännyt ollenkaan.
Laukan tempokin pysyi sopivana.

Kazzua tuli nähtyä eilen, leivottiin kakkua ja sillai.
Oon nyt myös ajellu vähän äiskän autolla ja alan tykästyä siihen.

mersuu

1240529_600042523423856_1163429812_n

1904250_600042486757193_778637888_n

1888508_600042540090521_378754527_n
Zico on niin iloinen :33 X)
1897893_600042583423850_1022211727_n

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja mukavaa, kun jaksat selittää niin yksityiskohtaisesti ratsastuksista :) ihana koira :3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että miellytti! :33
      ja Obsi kiittää c:
      ++ kiitos kommentista muutenkin (:

      Poista
  2. Ihana Jenta♡ Hyvä postaus♡ Siel tallil mis käyn nii sinne tuli vuonis jota sanotaa Jentaks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin se on♥! Mukavaa, että pidit postauksesta (:
      Ja okei, hassu juttu :D

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)