maanantai 11. toukokuuta 2015

Naapurissa


Heippa, olin tässä jokin aika sitten kuvaamassa Kazzun tuntia Sailan tallilla, ja olikin erityisen hyvä kuvaussää: kuvat onnistuivat tosi kivasti! Niitä on tarkoitus tulla laittamaan tänne joku päivä, kun kerkeää ja jaksaa.

Tänään olin kuitenkin taas naapurissa ratsastamassa Taralla (niinkuin viime viikollakin, toissaviikolla en, kun Taralta oli lähtenyt kengät). Oli kyllä taas tosi kiva ilma.
Nykyään aika perus on, että lähdetään aluksi kauemmalle tielle ja siellä sitten asetuksia, pysähdyksiä, ravia ja laukkaa ja sitten sieltä pihatielle ja piharingille. Omistaja kehotti tekemään paljon laukannostoja, koska Tara ei kuulemma taaskaan ole suostunut nostamaan laukkaa, vaan on viskellyt päätään protestiksi. Kuten edelliselläkin kerralla, Tara lähti ravista jo laukkaan ihan itsenäisesti ja sen jälkeen otin vielä nostoja, ilman minkäänlaista ongelmaa, laukkakin oli reipasta kuten tavallista. Parisen kertaa äkkipysähdys ja hyppy sivulle, kun jossain muka oli jotain pelottavaa niinkuin aina.

Käytiin myös omalla pihalla, Tara oli vähän kummeksuva, kun sillä ei ole ennen siellä päin ratsastettu, meinasipa neidillä välillä mennä pupu pöksyynkin, mutta hienosti pienellä kannustuksella mentiin eteenpäin.
Pihatiellä Tara olikin jo ihan rentoutunut ja ravissakin meni niin pyöreästi ja kivasti, että pystyin tosi hyvin istumaan satulassa. Yleensä varsinkin alkumatkasta Tara kiirehtii ja silloin on kovin vaikea edes yrittää pysyä perusistunnassa.

Jokatapauksessa Tara oli oikein hieno tammuska tänäänkin! Vietiin ratsastuksen jälkeen hevoset tarhaan ja sitten mentiin sisälle katsomaan jääkiekkoa, oli mukava päivä.
 photo IMG_2367_zpsra8sb8vj.jpg

 photo IMG_2362_zps90fkvy58.jpg

 photo IMG_2365_zps9f01fqle.jpg

taraa


tarpsi

eeti

fanni

2 kommenttia:

  1. awww mikä söpö koiruli :3 tulee ihan Kalle mieleen :33
    t. marsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihi, arvasin että tykkäät! :3 ja nonni, onhan siinä vähän samaa näköö, mutta x3

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)