maanantai 20. huhtikuuta 2015

Muutoksia taas


Heips, tulin nyt vähän päivittelemään hevostilannetta, joka on taasen muuttunut. Mun on tosi vaikee olla, kun mikään ei tunnu oikeelta ratkaisulta. Kaikki on niin erilaista, kun on tottunut siihen, että on oma hevonen.
Mä haluaisin käydä tallilla silloin kun haluan, useemman kerran viikossa, touhuta kuin oman hevosen kanssa, en pelkästään ratsastaa. Sallilla sain käydä useemman kerran ja touhuta rauhassa. Kuitenkin olosuhteet eivät olleet minulle sopivat, joten lopetin Sallin vuokraamisen, vaikkei hevosessa mitään vikaa ollutkaan. Upea tamma, josta luopuminen oli haikeaa.
Olen käynyt Sallin jälkeen kaksi kertaa ratsastamassa eräällä nuorella ponilla, hauska tapaus, joskin vielä aika raaka (vaikka kuulemma koulutettu HeB tasolle, muttamutta). Välimatka vain on kovin pitkä työharjoittelupaikastani, joten en varmaan useasti voi siellä käydä.

ss

kauas

Nyt kun talvi on ohi, olen palannut takaisin Taran ja Eetin maailmaan. Tänään kävin ensimmäistä kertaa tauon jälkeen. Hain Eetin sisälle, ja laitettiin Tara kuntoon. Kenttä ei ole edistynyt yhtään, joten lähdin taas maastoilemaan.
Omistaja kertoikin kaipailleensa jo minua, ja että oli pieni ongelmakin jo muodostunut: hän ei ollut saanut Taraa nostamaan laukkaa pitkään aikaan, oli yrittänyt juoksuttaakin, mutta ei. Niinpä minun tehtäväkseni tuli laukannostot, valmistauduin jo siihen, että täytyisi pyytää aika napakasti, jotta laukkaa saa koko kerralla ollenkaan, mutta yllätyksekseni jo ensimmäisellä ravipätkällä Tara nosti itse laukan, ei mitenkään kiihdyttäen eikä ryöstäen, vaan todella pehmeästi ravista. Annoin Taran laukata ja kehuin, vaikka olikin pyytämättä nostanut, mutta kerta laukka oli ongelma, niin päätin kuitenkin kehua kun onnistui.
Siirsin takaisin raviin ja kohta oltiin taas laukassa, tällä kertaa otin kiinni ja jatkoin ravissa. Otin sitten vielä parit laukannostot ja meni hyvin, ilman mitään ongelmaa. Parit äkkipysähdykset ja sivuloikat tuli, kun neiti arabialainen jotain pelästyi. Niin käy kyllä aina, joten ei se kummempaa ollut.
Mentiin pihalle ratsastamaan piharingillä, ja Tarpsu teki aina stopin yhdessä kohtaa, eikä suostunut liikkumaan eteenpäin, vaan peruutti. Sain sen kuitenkin menemään piharingillä hyvin sitten, mutta se ei enää suostunut poistumaan pihasta, vaan alkoi taas peruutella. Loppujen lopuksi sainkin sen menemään pihatielle, ja siellä otettiin vielä ravia (sujui tosi hyvin!) ja laukkaa. Laukattiin lopulta ihan koko tie pihalle asti.
Pihalla omistaja kehui taitojani ja sanoi, että laukkaongelmat on ihan ratsastajasta kiinni. Omistaja kehui vielä miehellensäkin kuinka kauniisti Tara oli mulla laukassakin kulkenut, kyllä tuolla vaan tulee niin hyvä mieli aina!

Sitten Tara talliin ja Eeti harjoittelemaan ohjasajoa. Mentiin piharinkiä muutama kerta, minä ja omistajan mies oltiin sivuilla taluttamassa ja omistaja takana ajamassa. Eeti oli hieno.

Jäin vielä tunniksi pariksi kahville ja juttelemaan, niin saatiin kuulumiset hyvin vaihdettua, ja ensi viikolla olen taas menossa uudestaan.

IMG_2159

topi

11164221_820184554742984_1022866453_n

5 kommenttia:

  1. Ooi Eeti on suloinen! :3

    VastaaPoista
  2. hei onks sulla enää sitä youtube kanavaa? ois ollu kiva kattella niit videoit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On juu, blogin sivupalkissa on myös se linkitetty (jos oot internet versiossa) ,mutta löytyy myös jos haet YouTubesta vaikka "plut jenta " , tekijänä panda vaan, tai emblafan, mut luultavasti panda vaan (:

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)