sunnuntai 24. elokuuta 2014

Hyvä viikonloppu


Moi vaan, täältä tulee nyt sitten semmoinen postaus viikonlopusta, että hukutte varmaan kuviin.

Perjantaina Kazzu tuli taas mun kanssa tallille. Oli aika vaihteleva keli, satoi kun haimme Jentaa sisälle, mutta harjauksen aikana ei sitten enää satanut. Kun mentiin kentälle, alkoi taas sataa, mutta sitten jonkin ajan kuluttua sade loppui ja alkoi paistaa aurinko.
Jenta oli kiva ratsastaa, ehkä vähän enemmän olisi voinut liikkua eteenpäin omalla moottorilla, mutta eipä se laiskakaan ollut. Menin estekentällä, joten ei ollut niin paljoa tilaa. Tehtiin ympyröitä ja siirtymisiä, lisäksi suunnanvaihtoja lävistäjän avulla.
Katriina ei ratsastanut tällä kertaa.

Illemmasta Marsi tuli meille, ei kai hirveesti mitään tehty, vaihdettiin kuulumiset, katsottiin telkkaria ja mentiin aikaisin nukkumaan.

IMG_1088

IMG_1100

IMG_1105

IMG_1116

IMG_1134

IMG_1170

IMG_1201

Lauantaina herättiin jotain 12 aikoihin ja odotettiin Kazzua mukaan tallille. Minä ratsastin ensiksi, tein kolmikaarista kiemurauraa ja ympyröitä. Jenta oli taas hyvin mukava ja tottelevainen. Laukassa tehtiin kiemurauraa myös, niin että ravin kautta aina laukanvaihto, onnistui ihan kivasti.
Kazzu ratsasti mun jälkeen ja ei kai hänelläkään mitään ongelmia ollut.
Sitten olikin Marsin vuoro, aluksi otin Jentan liinaan, kun sillä on tapana kusettaa varsinkin vähän kokemattomampia ratsastajia, mutta aika piakkoin päästin vapaaksi ja Marsi sai mennä itsenäisesti. Käynnissä Marsi teki pitkien sivujen keskelle pysähdykset ja päätyihin ympyrät. Ravissa hän meni vain kenttää ympäri ja muisteli keventämistä.
Päätin antaa Marsin kokeilla myös laukkaa, koska mitään vaikeuksia ei ollut käynnissä eikä ravissakaan. Marsi oli tätä ennen laukannut vain yhden kerran (Kiralla), joten otin Jentan taas liinaan, että Marsi voisi keskittyä tunnustelemaan laukkaa ja minä sitten voisin liinan kanssa vähän ohjailla. Aluksi laukannosto tuotti vaikeuksia, mutta lopulta hän sai laukan nostettua. Laukkaaminen meni hyvin, välillä istunta meni vähän vinoon, mutta mitään läheltä piti-tilanteita ei tullut.
Jentsi oli kyllä oikein hieno ponittaja!

Tallin jälkeen mentiin sitten kaupan kautta meille ja kun ei löydetty mitään hyvää leffaa, niin katseltiin taas telkkaria koko loppuilta (Katriina kylläkin lähti 21 aikoihin kotiinsa). Käytiin jotain kolmen aikoihin nukkumaan.

IMG_1263

IMG_1228

IMG_1239

IMG_1246

IMG_1292

IMG_1311

IMG_1340

IMG_1387

IMG_1458

IMG_1481

IMG_1497


Tänään herättiin ihmeen aikaisin, ennen kello 11 ja aamuhommien jälkeen lähdettiin Marsin kanssa Jentailemaan. Minä ratsastin jälleen ensin, tällä kertaa tein loivaa kiemuraa toisella pitkällä sivulla ja toisella sitten taivutusta. Päätyihin silloin tällöin ympyrät. Laukassa tein vastalaukkaa loivalla kiemuralla, mutta päädyissä sitten ympyrällä ihan myötälaukkaa, ja pari kertaa pitkät sivutkin myötälaukassa. Jentsi oli tosi hyvä, laukat nousi hätiköimättä juuri silloin kuin piti ja reitti pysyi oikeana.
Vaihdettiin ratsastajaa, ja nyt Marsi sai ihan suoraan ratsastella ilman talutusta. Hän teki taas ympyröitä päätyihin ja pysähdykset pitkien sivujen keskelle. Raviin lisättiin myös tehtäväksi pääty-ympyrät ja ne sujuivat hyvin, vaikka Marsia aluksi epäilyttikin, että onnistuukohan hän. Marsi sai laukata tänään itsenäisesti, laukka nostettiin pääty-ympyrällä ja sitten hän sai laukata kenttää ympäri tai tehdä ympyröitä, ihan miten itse halusikaan. Laukat sujui erittäin hienosti, kuten koko muukin ratsastelu. Kyllä vaan sai olla ylpeä Jentsistä ja tietysti myös Mariasta, kun olivat niin taitavia :)!

Oli kyllä taas tosi kiva viikonloppu, kun sai nähdä kavereita, Jentsi oli hyvin kuuliainen ja ilmatkin suosivat.

IMG_1507

IMG_1520

IMG_1521

IMG_1542

IMG_1546

IMG_1554

IMG_1562

IMG_1591

IMG_1595

IMG_1604

IMG_1607

IMG_1614

IMG_1639

2 kommenttia:

  1. Miks tää on vaihtanu kutsumanimee ku joskus ku mää täl oon ratsastanu nii tää oli "Piitu"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska se ei näytä Piitulta. En tykännyt siitä kutsumanimestä, ja koska oikee nimi on Plut Jenta, tuli se Jenta siitä silleen sopivasti. Jenta on söpö kutsumanimi ja sopii noin kauniille ponille (:

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)