tiistai 19. elokuuta 2014

Hyppelöt


Moi! Piti tulla jo aikasemmin postailemaan, mutta kone ei ollut samaa mieltä, niin ei pystynyt. Oikeastaan ongelmana oli se, kun tarkoitus oli tehdä video, mutta videonteko-ohjelma ei suostunut yhteistyöhön ja lopulta kun sain videon tehtyä, se jumiutui eikä latautunut youtubeen. Tänään kuitenkin homma toimi, joten tässä ollaan.

Viikonloppu oli tosi kiva, koska perjantaina näin Kazzua pitkästä aikaa. Mentiin tallille, ja onneksi sää oli hyvä. Kazzu ratsasti Jentalla ensiksi alkuverkat kaikissa askellajeissa ja minä väsäsin sillä välin esteitä. Kun olin saanut esteet laitettua, niin vaihdettiin kuskia.
Jenta tuntui mukavalta, se ei ollut ylienerginen eikä myöskään laiska. Vähän kyllä aluksi mietitytti, että mitähän tästäkin tulee, kun ei oltu hypätty pitkään aikaan ja viime kerralla poni oli ollut aika innoissaan eikä oikein kuunnellut pidätteitä.
Aloitettiin menemällä ravissa pitkällä sivulla olevaa puomia, Jentsi ei oikein puomista välittänyt, kuten ei yleensäkään, vaan pääasiassa juoksi yli miten sattuu. Puomilta suunnattiin päätyyn ympyrälle, jossa oli kavaletti. Sekin aluksi jännitti, että miten meillä säilyy reitti, kun ei olla ympyrällä hypätty ennen. Huoli oli taas turha, sillä kavaletin ylitys ympyrällä sujui todella mainiosti! Hypättiin myös pari kertaa pieni ristikko ravissa.

IMG_0970

IMG_0976

IMG_0994

IMG_1000

IMG_1055

IMG_1064


Sitten ruvettiin tulemaan esteitä laukassa. Mentiin päädyssä olevaa kavalettia, ja toisella pitkällä sivulla olevaa ristikkoa, joka laitettiin kylläkin pystyksi aika pian. Aluksi oli vähän vaikeuksia ratsastaa suoraan pystyn jälkeen, mutta kai sekin siitä luonnistui kerta kerralta paremmin. Mulla oli myös paljon omaa sählinkiä asennon kanssa, kun lähdin itse hyppäämään, vaikka ois pitänyt antaa ponin hypätä ja olla itse ihan vaan siellä häiritsemättä. Kazzu sitten muistutteli mua, että miten siellä pitää olla ja loppujen lopuksi sisäistinkin asiaa ja asento parani.

Toiseen suuntaan mentiin ensiksi ravissa samoin kuin edelliseenkin, eli puomia ja kavalettia. Laukassa tultiin sitä samaista pystyä pari kertaa ja sitten halkaisijalla oli okseri, jota myös testailtiin. Sekin oli meille uusi juttu, en ole Jentalla kuin kerran hypännyt okseria ja siitäkin oli monta vuotta aikaa. Okserikin ylitettiin silti ongelmitta, mutta pidettiin se matalana (takapuomi 50cm). Lopulta tehtiin siitäkin vain pysty ja nostettiin sitä silloin tällöin, mutta ei hirveästi ja korkeimmillaan se oli 65cm.
Jenta oli ihan äärettömän kiva ja paras hypätä tällä kertaa! Se ei edes tiputtanut kertaakaan puomia.
IMG_1069

pomppu



Talleilun jälkeen mentiin meille katsomaan leffaa, sitten joskus kuuden aikoihin vissiinkin Katriinan piti lähteä kotiin ja Juhanikin saapui meille juuri sopivasti. Käytiin Juhanin kanssa lauantaina ja sunnuntaina tallilla, eipä paljoo erikoisempia noin muuten tehty, katseltiin pääasiassa telkkaria ja nautittiin yhteisestä ajasta.

P7100328

2 kommenttia:

  1. Mikset käy tunneilla ku sun asento on aika kauhee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikset käy terapiassa, ku sun olo on aika kauhee?
      Ehkä kuule siksi en käy, että talli, jossa kävin tunneilla meni konkurssiin. Syy saattaa olla myös se, että opiskelen eri paikkakunnalla, joten mulla ei ole aikaa eikä välttämättä rahaakaan.

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)