torstai 13. helmikuuta 2014

Vuonisratsastaja


Hellurei. Kaikenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa on taas kerennyt tapahtua.
Ylioppilaskirjoituksia on ollut, tiistaina kävin autokoulussa viimeisen kerran seuraavaan kahteen vuoteen (toivottavasti).
Tänään oli penkkarit. Itse olin pukeutunut pahaksi keijuksi. Alkuun otettiin abien ryhmäkuva salissa, sitten oli jotain köyhää ohjelmaa, jonka jälkeen kierreltiin luokissa jakelemassa karkkia. Lähdettiin rekoilla 12 aikoihin ja kierreltiin pari ala-astetta ja yläastetta. Mulla ei tosin karkkeja ollut, mutta silloin tällöin sain niitä kaksosilta ja pystyin sitten antamaan tutuille ja vieraillekin. Vaikka tänään oli suhteellisen lämmin päivä, oli ajelun loppupuoli jo silkkaa tuskaa. Olin niin kylmissäni, että ihan tärisin. Vähän ennen kahta oltiin takaisin koululla ja sieltä lähdinkin sitten miltei heti himppeen.
Oon varmaan kipeeksikin tulossa, kun kurkkuu särkee ja aikasemmin oli kuumeinen olokin.

IMG_5979

IMG_5759

IMG_5761 – Kopio


Jentalla oon taas ratsastellut, on ollut hyviä päiviä ja niitä vähän huonompiakin. Kazzu oli myös ratsastamassa Jentsillä tässä yks päivä, mentiin taas niin, että mä menin aluks semmoset puolisen tuntia ja sitten Kazzu. Jentsi alkoi vähän jo testailemaan Katriinaa, eikä suostunut yhdessä vaiheessa menemään uralle, eikä myöskään nostanut oikeaa laukkaa. Pukitti myös kerran (ei oo pukittanu pitkään aikaan).

Eilen tippuili lumia katolta, joten Jentsi oli aika jännittynyt, joten otin tavoitteeksi vaan saada ponin rennoksi, mitään ihmeellisiä en vaatinut. Mentiin siis molempiin suuntiin isolla keskiympyrällä kaikkia askellajeja (tosin laukkaa vaan pari kierrosta) ja lopulta Jentsi olikin oikein hieno ja kivasti rentoutunut.
Nyt tosin jalka on ollut enemmän lämmin ja turvonnut, joten täytyy nyt vähän ottaakin kevyemmin ja seurailla tilannetta. Olen kyllä kylmännyt jalkaa sen ollessa lämmin. Tänään Jentsillä oli vapari, ja jalkakaan ei ollut normaalia lämpimämpi.

IMG_5904

IMG_5906

IMG_5921

IMG_5937


Ratsastustunnilla menin Timonilla. Oikeestaan olinkin arvannut, että saan Timpan tällä kertaa, kun tallin omistaja piti tunnin. Tehtiin voltteja, Timon oli reipas ja ei oikein meinannut aluksi keskittyä. Tuli kuitenkin koko ajan paremmaksi ja lopulta olikin ihan vastaanottavainen.

Ainiin, sunnuntaina olin taas käymässä naapurissa ja sainkin tällä kertaa tutustua hieman heidän arabiinsa, kun sain hakea sen sisälle ja muutenkin seurustella sen kanssa karsinassa. Tara vaikuttaa oikein symppikseltä, kiltiltä tammalta. Lienee sanomattakin selvää, että tamma on myös kaunis kuin karkki!
Toivottavasti pääsisin taas pian katsomaan Taraa.

IMG_5983

IMG_6079

IMG_6017

IMG_6064

2 kommenttia:

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)