Ja kuolemaa vahvempaa huumetta ei tunneta

Heippuli.
Viime postauksessa mainitsin, että on tapahtunut hämmentäviä asioita ja täytyy sanoa, etteivät ne loppuneet siihen, mutta ehkä se tästä vielä rauhottuu.

Mutta jos nyt sitten heppailuun. Torstaina olin ratsastustunnilla, menin Muhkulla. Olin tosi väsynyt ja allapäin, joten mietinkin, että mitähän tunnista tulee. Kuitenkin ratsastaessani huomasin, että sehän on se asia, joka antaa mulle voimaa. Siinä hetkessä, kun keskittyy ratsastukseen, voi unohtaa kaiken muun.
Mentiin pääty-ympyrällä ja piti saada hevonen menemään tosi hidasta käyntiä, niin että se kauhoo jaloilla. Tämä piti tehdä pääasiassa istunnalla, ohjiin ei juurikaan koskettu ja käsien piti olla rennot. Muhku meni tosi nätisti!
Ainoo, missä oli suurempia ongelmia oli oikea laukka. Muhku oikoi ja meni liian kovaa sekä tiputteli raville. Kuitenkin lopulta saatiin oikea laukkakin sujumaan ihan ok ja tunnista jäikin taas positiivinen mieli.

Tänään Kazzu tuli kanssani tallille. Minä ratsastin Jentsillä ensiksi jotain puolisen tuntia ja Kazzu sitten mun jälkeen.
Tein taas paljon siirtymisiä, Jentsi siirty jo tosi herkästi. Keskiympyrällä menin myös, Jenta oli ihmeen nätisti, meni ravissakin jo kivan rauhallisesti eikä kaahottanu pää viidentenä jalkana. Laukkaan olin todella tyytyväinen tänään, poni kuunteli paremmin kuin aiemmin.
Kazzullakin Jenta meni ihmeen hyvin, vaikka Kazzu ei ollutkaan ratsastanut Jentsillä pitkään aikaan. Kyllä sai olla ylpeä pikku ponittajasta ♥
Tultiin sitten vielä meille katsomaan leffaa ja viettämään aikaa yhdessä, oli kivsuu!

wruum :DDD

Sun täytyy nousta ettet unohdukseen katoa

Terppa! Tulihan se talvi vihdoin, ainakin ulkona on niin kylmä, että tunnustan miettineeni tänäänkin useampaan otteeseen "jos helvetissä olis kylmä, ni se tuntuis tältä". Vaikka ei kai tuolla vielä edes kovin kylmää ole, alle -20 pakkasastetta.

Jentan kanssa ollaan saatu palata takaisin normaaliin liikuntaan. Sunnuntaina ratsastin semmoset 40-50min, paljon siirtymisiä ja ympyräkahdeksikkoa. Jenta oli tosi reipas ja hitaampia vaihteita ei oikein meinannut löytyä. Pari kertaa se sinkoili jotain omiaan.
Laukka otettiin keskiympyrällä ja tavoitteena oli vaan saada poni kuuntelemaan ja laukkaamaan rauhallisesti. Vauhtia oli silti yli oman tarpeen, mutta ainakaan ponittaja ei sähläillyt mitään sen enempää.

Maanantaina ratsastin ihan kokonaisen tunnin. Paljon taas siirtymisiä, että poni malttaisi kuunnella ja ei olisi niin kiireellinen. Kolmikaarista kiemuraa tehtiin niin, että aina siellä suoristuksen kohdalla siirtyminen, käynnistä pysähdykseen ja ravista käyntiin. Pitkän sivun keskelle voltti ja taivuttelua ja asettelua, Jentsi on vielä kovin jäykkä.
Laukka taas keskiympyrällä, parit siirtymiset siinäkin.

Tänään vähän epäilytti, kun maneesissa oli muitakin ja Jentsi on viimeaikoina varsinkin saanut sätkyjä, jos on ollut toisia samaan aikaan.
Tein voltteja, ympyröitä ja siirtymisiä. Jenta kuunteli hyvin ja keskittyi olennaiseen. Oikeassa kierroksessa taipui ja asettuikin jo paremmin kuin edellisillä kerroilla. Ravissa yllätyin suuresti, kun Jenta ei lähtenyt ollenkaan kaahottamaan, vaan ravasi rauhallisesti kuunnellen pyyntöjäni, siinä ihan väkisin nousi hymy kasvoille.
Laukassakin poni oli paljon parempi, oikeassa kierroksessa meni tosi nätisti ja löytyi jarruakin tarvittaessa. Ei myöskään kaahottanut pää taivaissa. Vasemmassa kierroksessa oli vauhdikkaampi, mutta silti ihan ok.
Tästä kerrasta jäi kyllä tosi hyvä mieli, poni oli ihan mahtava! ♥

Hämmentäviä asioita on taas tapahtunut viime päivinä, mutta ei mitään, mikä ois mut kiskonu takas pohjalle (kopkop). 

Ja ainiin vielä, löydyn siis instagramista nimellä Pandariinikakku ja kikistä nimellä Pandyww. Instaan laittelen kuvia melko aktiivisesti ja jotkut kuvat kyllä päätyvät sieltä blogiinkin, mutta ei kaikki, joten jos kiinnostaa niin siellä voi myös seurailla (:

2 vuotta! (video)

Oma tukipilarini on aina valmis kuuntelemaan ja lohduttamaan! Puss ♥

Kiitos~ (kuulumisia)

Moikka! Mä oon palannut.
Viime aikoina on tapahtunut niin paljon kaikenlaista, etten voi melkein todeksi uskoa.
Kadotin itteni ihan kokonaan, kaikki tuntui turhalta. En jaksanut välittää itsestäni ja mikään ei tuntunut hyvältä. Tunsin joko järkyttävää tuskaa tai sitten pelkkää tyhjyyttä.
En oo saanu kunnolla untakaan melkein koko viikkoon, ja ruokakaan ei ole maistunut.
Menetin kaiken toivoni, halusin luovuttaa. Niin kovasti en oo ikinä sitä halunnut.

Mutta nyt, nyt oon täällä taistelemassa. En anna itteni vajota enää yhtään ja aion todellakin nousta täältä pohjamudista. Onneks mulla on ihan mahtavia ystäviä!
Eve tuli pitkän matkan takaa meille, vaan koska mulla oli niin paha olla. Soitinkin sille eilen (en yleensä koskaan soita kellekään), kun mulla oli hirmuinen tarve saada puhuttua ajatuksiani jollekin, kun tuntui ettei missään ole järkeä.
Lisäksi Kazzu on piristänyt kannustavilla quoteilla ja muutenkin sanallisesti ja on mukavaa, kun jutskutaan melkein koko ajan. Ihan mistä vaan.
Latte taasen piristi kertomalla hauskoja kommelluksia, ollaan puhuttu myös syvällisempiä ja on kiva kun viime aikoina ollaan juteltu nyt sitten useemmin.
Myöskin Marsi ja Nea ovat kuunnelleet ja puhuneet mulle järkeä.
Ninde piristi ja yllätti toiminnallaan, ja on muutenkin ollut tukena. Aida oli keskellä yötäkin kertomassa, että oon tärkeä ja täytyy vaan jatkaa.
Jusu on yrittänyt saada mua nauramaan (ja onnistunutkin) tekemällä tai sanomalla tyhmiä juttuja ja on tehnyt myös selväksi, että on omalla tavallaan tukemassa mua.
Kiitos teille kaikille, jokaisen tuki on ollu arvokasta ja tärkeetä! Vaikka oonkin junttipää, enkä suostu huonoissa oloissa kuuntelemaan tai ainakaan sisäistämään teidän sanomisianne, niin ootte silti jaksanu toitottaa mulle niitä niin paljon ja useesti ku on ollu tarvis. Rakastan teitä♥ (+ muitakin, joita en tässä maininnut)

Olin Niinalla viime viikonloppuna, sieltä nyt vähän kuvia.

Eilen oli ratsastustunti, menin Leolla. Olin jo varautunut siihen, ettei mikään suju ja tulee vaan kauheeta taistelua kaikesta, joten vähän etukäteen huolestutti.
Tehtiin kolmikaaristakiemuraa ja voltteja. Aluksi en saanut Leoa oikein taipumaan ja asettumaan, mutta lopulta sekin alkoi sujua! Tunnista jäi hyvä maku suuhun, ja ihan tunnin lopussa Leo olikin jo hienosti pyöreä.

I swear I'll never leave...

Moi. Tiedän, että oon ollut tosi epäaktiivinen bloggaaja.
Nyt olis asiaakin ja kuvia, mutta en pysty.
En tiedä kuinka kauan kestää toipua, enkä tiedä milloin kirjoittelen teille taas. Se voi olla huomenna, ylihuomenna, viikon päästä.

Nää yksinäiset illat pelottaa, ku ei oo enää ketään kelle jutella. Nukkumaan meno ja herääminen pelottaa myös. Valveilla olokin. Kaikki on liian vaikeeta. Mut mun on pakko selviytyä, jotenkin... Mä lupasin pysyy hengissä.

Tahdon heilua hulluna humalassa

Moikka. Täällä taas, nyt tuleekin jokin pieni normaali kuulumispostaus.
Ja vieläkin ihmettelen, että selvisin hengissä vuodesta 2013!

Kuvien laitto on hirmu työlästä, ainakin tällä hetkellä, kun täytyy lataa ne eka photobuckettiin, sitten gimpillä kattoo koot ja sitten vänkslää html-koodiin ne oikeet koot. Mutta joo, kaipa tähänkin tottuu, tai sit pitää löytää jokin parempi keino.

Okei, sitten asiaan. Tuskin teen joululahjapostausta, kun en mitään kovin esittelemisen arvoista saanut (ei sillä etten arvostais mitä sain, tykkäsin lahjoista kovastikin, mutta pääasiassa meikkejä ja alusvaatteita tuli, niiin).
Olin tässä 26. - 28.12 mummolassa, kun piti olla mummin seurana, mutta se joutuikin sairaalaan, niin jäin sitten hoitamaan koiraa.
Kävin myös Kazzulla katsomassa Kaksin Karkuteillä, oli ihmeen hyvä leffa kyllä!

Loma loppui suurinpiirteen samalla tavalla kuin alkoikin, sillä uuden vuoden vietin murun luona. Oli mahtavaa taaskin (ps. huomenna 2kk) :33
Ja näin Niinaakin eilen aamusta eli nyt on kyllä tullut nähtyä hyvää possee.