lauantai 9. marraskuuta 2013

Tahdon huutaa, et muaki kuunnellaan


Moipsiis.
Hengissä ollaan vielä. Blogin postaustahti on päätä huimaava! Ps. 60 lukijaa, kiitos jokaiselle, mahtavaa♥
Toivepostausehdotukset on myös aina tervetulleita.

Ei tässä oo mitään erikoisempia nyt tainnu tapahtua. Kävin lahdessa keskiviikkona ja yleensä en mene mihinkään yksin, koska eksyn taatusti. Okei, ei ollu mitään ongelmia löytää paikkaa, johon olin menossa, mutta takasin tulo olikin mutkikkaampi.
En meinannu löytää juna-asemaa enää, mutta lopulta löysin sinne ja olin myöhästynyt viidellä minuutilla junasta. Eipä siinä sitten muuta, ku tunti odottelua, että seuraava lähtee.
IMG_4172

IMG_4146


Torstaina oli ratsastustunti, jonka menin Miksillä. Tunnista ei tullu yhtään mitään! En meinannut aluksi saada Miksiä edes kunnolla liikkumaan, ja tunti menikin siihen keskittyessä, että poni ees liikkuisi. Lopputunnista opettaja tuli auttamaan taivutteluissa ja sen jälkeen Miksi taipui huomattavasti paremmin.
Kuitenkin tunnista jäi tosi huono fiilis, ja itseäni alkoi ihan mietityttää, että minkä takia edes käyn tunneilla, kun ei mistään tule mitään. Vaikka senhän takia tunneilla käydään, että opittais.
IMG_4191

IMG_4193

IMG_4197


Torstai-ilta oli kuitenkin lopulta mukava, koska veljeni oli mukana tallilla ja jotenkin lähennyttiin tosi paljon. Eilenkin katsottiin yhdessä telsua, vaikka yleensä oon vaan yksin omassa huoneessani, eikä täällä käy paljoo ketään, koska muuten mua ärsyttää.
Tänään käytiin veljen kanssa taas yhdessä tallilla ja sitten kaupassakin, ja syötiin kirpeitä ja tulisia karkkeja.
Toisaalta nyt se tietää musta enemmän ku mitä sen pitäis...
Muttajoo, mulla on ollu hauskaa.

IMG_4176

IMG_4182

8 kommenttia:

  1. Onks siel sit opetus huonoa ku harvoin kirjotat et tunti menis hyvin?;/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei missään nimessä! Opetus on tosi laadukasta, opettaja kiva ja osaava.
      Vika on ihan mun omissa ratsastustaidoissa, ja siinä, että lannistun helposti. :PP

      Poista
  2. sitkun niitä onnistumia tulee ni se jaksaa taas pitkälle eteenpäin, älä lannistu ! odota onnistumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin, täytyy vaan aatella, että ehkä ens kerralla paremmin. (:

      Poista
  3. Miksi on oikeasti vaikea poni ratsastaa oikeinpäin, että ei kannata murehtia :) jos yhtään helpottaa niin mullakin on vähän vaikeuksia saada sitä edes taipumaan :D! -veera

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja onhan se niin, että joku osaa ratsastaa paremmin jollain hevosella ja toinen sitten jollain toisella. Ja itse en ainakaan Miksillä osaa, mutta aina voi kehittyä c:

      Poista
  4. Oi, onks toi se shettis-vuono poni :))? (Siis toi tummempi vuono) Ja millä tallilla käyt :)? Jaja.. Mikä kamera sulla on :)?? Kauheena kysymyksiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on joo :D käyn mäntsälän ratsastuskoululla, kamerat on canon eos 1100d ja 1000d
      jajoo, se on vaan positiivista

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)