torstai 26. tammikuuta 2017

Estetunti 3/4

Tälläkin kerralla ratsunani oli Malla. Tunnin aiheena oli jumppasarja.
 Aloitettiin verryttely menemällä puomeja ensiksi käynnissä ja sitten ravissa. Mallan kanssa piti vähän miettiä vauhtia, koska sen piti venyä enemmän ja mennä siis vähän reippaammin, koska välit olivat sille vähän pitkät pienestä koosta johtuen. Aluksi en oikein meinannut löytää sopivaa tahtia ja siksi välillä kolisteltiin puomeihin.
Puomitehtävässä piti myös siirtää opettajan edessä olevassa välissä käyntiin. Sekin tuotti aluksi pientä ongelmaa, koska Malla ei olisi malttanut siirtyä käyntiin. Väli oli myös lyhyt, siinä ajassa piti kuitenkin ehtiä siirtää käyntiin, mennä selkeästi käyntiä, siirtää takaisin raviin ja saada ravi tarpeeksi reippaaksi, jotta tuleva puomisarja sujuisi hyvin. Tehtävä tuntui hieman hankalalta, mutta toistojen avulla tuli paremmaksi koko ajan.
16357255_1265039693590799_290499550_o
Toisella pitkällä sivulla piti tehdä ympyrä, jolla oli kavaletti. Nostettiin laukka ympyrälle mennessä ja laukattiin kavaletin yli. Se sujui hyvin, täytyi olla tarkkana ulkoapujen kanssa ja toisaalta sisäohjan tuli olla välillä vapaampi ja välillä sitä piti käyttää enemmän johtavasti, tilanteesta riippuen.

Aloitettiin hyppäämään jumppasarjaa niin, että aluksi linjalla oli vain yksi ristikko ja kaksi jälkimmäistä oli maapuomeina. Tehtävä oli tälläkin kertaa tarkoitus suorittaa ravilähestymisellä - ja edelleen poikkeuksena minä ja Malla, koska pienelle ponille olisi ollut epäreilua joutua tulemaan ravissa välien takia. Minä siis tein A-päätyyn ympyrän, jonka puolessa välissä nostin laukan. Välillä laukan piti olla energisempää ja välillä taas rauhallisempaa, täytyi siis löytää se sopiva rytmi.
Esteiden välit piti muistaa ratsastaa reippaasti eteen, jotta askeleet saatiin sopimaan.
16122058_1256883927739709_184825996_o
Jumppasarjan jälkimmäisiäkin esteitä nostettiin pikkuhiljaa, ensiksi ihan vaan ristikoiksi ja lopulta viimeinen este oli n.75-80cm okseri, isommille hevosille sitä nostettiin ehkä 90cm korkuiseksi. Kun okseri nousi, piti huolehtia entistä tarkemmin askeleiden sopivuudesta. Välillä jännittikin - mitä jos askeleet eivät osukaan ja emme pääse yli. Se oli kuitenkin aivan turha huolen aihe, sillä päästiin Mallan kanssa puhtaasti joka kerta yli.
Malla teki isoja hyppyjä okserille, ja jumppasarjan jälkeen palattuamme maan pinnalle, Malla valui etupainoiseksi ja kaahotti aika lujaakin laukkaa. Oli hieman haastavaa saada Malla palautumaan nopeasti tasapainoon, rauhalliseen laukkaan. Onnistuttiin kuitenkin ihan hyvin ja kerta kerralta paremmin.
Malla oli oikein hyvä tälläkin kertaa ja tunnista jäi hyvä fiilis.

Saatte nyt lyhyen videonkin katseltavaksi, koska muru oli kuvaamassa. Tosin noista kaikista isoimmista hypyistä ei ole materiaalia (mainitsen ettei tarvitse ihmetellä miksi väitän esteiden olevan korkeampia kuin videolla).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)