Heppoja, heppoja

Moi, olen ollut nyt neljä kertaa ratsastamassa viime postauksen jälkeen, jos oikein laskin. Tulinkin postailemaan juuri noista ratsastuksista. Kaikenlisäksi oltiin murun kanssa katselemassa ja kuvaamassa Sailan tallin estekisoja pari viikkoa sitten, julkaisen niitä kuvia tässä postauksessa muutaman.

Aloitetaan Tara-kuulumisista. Viime viikon tiistaina olin Taralla, mentiin aika samallalailla kuin viimeksikin. Pihalla oli puomit, joita käynnissä mentiin ja ne sujuivatkin hyvin, tavalliseen tapaan. Myös kavaletti, joka oli viime kertaista korkeampi, oli pihalla. Lähestyttiin kavalettia aina rauhallisessa ravissa, sujui oikein kivasti.
Pihatiellä otettiin ravia ja laukkaa, Tara ei tainnut tyhmäillä mitään, ainakaan en muista. Lopuksi mentiin vielä kentälle hetkeksi. Voltteja kulmiin käynnissä, ravissa pääty-ympyröitä. Laukkaa otettiin ja Tara alkuun vähän protestoi eikä meinannut nostaa, mutta saatiin kuitenkin laukkaakin muutama askel hetken yrittämisen jälkeen.

Olin Taran luona myös tänä tiistaina, jolloin tehtiin samaa kuin viime tiistaina. Kavaletti oli samankokoinen kuin edellisellä kerralla, mutta tällä kertaa rauhalliset ravilähestymiset ei olleet Taran mielestä hyvä vaihtoehto, joten oli vähän tekemistä, että sai ponin pysymään edes ravissa.
Kavaletti ei tuottanut ongelmia tälläkään kertaa, kerran mentiin ohi, koska tyhmänä jätin ohjaamisen välistä (älkää edes kysykö miksi), mutta otettiin heti perään uusi ylitys ja kun muistin ohjata, niin päästiinkin yli ongelmitta, eli ei jäänyt tavaksi onneksi.
Tällä kertaa Tarpsu oli oikein vauhdikas ja vähän kyttäilevä myöskin. Suunnattiin kentälle taas lopuksi. Käynnissä tehtiin pysähdykset ennen kulmaa, sitten liikkeelle ja päädyssä ympyrä, sujui hyvin, Tara malttoi pysähtyä ja odottaa nätisti.
Ravissa ympyröitä, taivuttelua ja asettelua. Taraa ei oikein huvittanut, ja se jopa ekaa kertaa protestoi pysähdyksestä käyntiin lähtöä nostamalla takajalkaa korkealle ja polkaisemalla äkkiä maahan. Muutenkaan neiti ei hyväksynyt pohjeapuja mukisematta (vaikka pohjeapu Taralla on vain hellä kosketus), vaan heilautti aina häntäänsä oikein nopeasti ja luimisti.
Laukannostossa sain pukkia ja sitten lähdettiin pomppimaan sivulle. Toisella yrityksellä Tara yllätti täysin, nosti laukan mukisematta ja laukkasi jopa kulman läpi! Kulmaa ei vielä edes harjoitella eikä vaadita, ollaan vasta suorien harjoitelussa, mutta annoin mennä, kun neiti itse meni, ja täysin rauhallisesti ja hallitusti vieläpä. Oli kyllä todella hieno tunne, ei olisi voinut uskoa, että tällä kertaa tulisi tuollainen onnistuminen. Sitten paljon kehuja ja vapaat ohjat ponille.

Viime viikon keskiviikkona olin testaamassa Robin-nimistä hevosta. Robin on ihan jättimäinen, okei säkäkorkeus "vaan" noin 175cm, mutta koska itse olen 161cm, niin minulle se on jättimäinen.
Ropsu on ihan erilainen kuin Tara. Se on hidas liikkumaan, ja haluaisikin mieluummin vaan löntystää eikä mennä reippaasti eteenpäin.
Kokeilukerralla otin vaan perusjuttuja, testasin askellajit, yritin saada Ropsua liikkumaan eteenpäin, ja mentiin vähän puomejakin. Oli kyllä todella vaikeaa minulle, kun olen tottunut ettei tarvitse käyttää pohkeita juuri yhtään, eikä Taralla ratsastaessa ole edes raippaa mukana.

Eilen olin taas Robinia moikkaamassa. Se riuhtoi takakaviotaan, kun putsasin niitä, oli vähän hankalaa pitää kiinni, kun tietysti tuollaisella isolla eläimellä on voimaa kiskoa ja riuhtoa. Mutta selvittiin siitäkin. Satulan sain juuri ja juuri nostettua selkään.
Ärrän omistaja juoksutti ponin ensiksi, ja sen jälkeen minä pääsin selkään. Tämäkin kerta oli vielä ihan tutustumista, onneksi omistaja antoi aluksi vinkkejä Robinin ratsastamiseen. Jossain vaiheessa omistaja kuitenkin lähti tallihommiin ja jäin yksikseni kentälle. Tein ympyröitä päätyihin, menin puomeja ja pysähdyksiä. Päätavoite tälläkin kertaa oli saada hevonen vain liikkumaan, ja taipumaankin. Nyt minulla oli kannukset, joten Ropsu reagoi hieman paremmin kuin viimeksi.
Ravissa tuntui jo joissakin vaiheissa, varsinkin lopussa, että ei tarvitse koko ajan pyydellä eteenpäin.
Laukka oli itselleni kaikista vaikein askellaji, koska tuntui jatkuvasti, että kohta tippuu raville. En pystynyt yhtään istumaan oikein, kun keskityin niin paljon ylläpitämään laukkaa.

Eiköhän meidänkin yhteistyö ajankuluessa ala sujumaan, laittelen kuvia Robinista, kunhan saan joku kerta otettua. Nyt tähän niitä kisakuvia, joista mainitsin jo postauksen alussa.