lauantai 1. elokuuta 2015

Talon vahtimista ja ratsastus

Moi, ollaan nyt murun kanssa meillä vahtimassa lemmikejä ja taloa, kun mun posset on poissa. Isopikkukisu on oikea riiviö, hyppii pöydillä ottaen kukkia kukkaruukuista, kiusaa koiraa ja juoksentelee ympäri taloa. Onneksi se nukkuukin paljon.

IMG_3219

IMG_3230

IMG_3220

Tänään oltiin naapurissa katsomassa Taraa ja Eetiä. Hain Taran talliin ja omistaja toi Eetin, sitten otettiinkin Tarpsu käytävälle harjaukseen (sain murunkin harjaamaan sitä :D). Kun Tara oli varustoitu lähdettiin kentälle.
Tuuli aika kovaa ja puut piti ihme ääniä, joten Tara oli melko reippaalla ja tarkalla päällä. Neiti pelkäsi vähän kentän metsäpäätyä, etenkin vasemmassa kierroksessa. Pari kertaa se säikähti ja lähti vähän reippaammin poistumaan pelottavasta päädystä.
Tehtiin taas aikalailla samaa kuin viimeksi, ympyröitä päätyihin ja pysähdyksiä pitkille sivuille. Tein myös parit ympyräkahdeksikot käynnissä, suoristuskohdassa pysähdykset. Kerran tein myös kolmikaarisen kiemurauran niin, että suoristuksissa pysähdykset, kenttä tuntui vähän pieneltä kuitenkin kolmikaarisiin, etenkin kun toinen pääty oli jännä.

Laukkaa yritin taas ottaa oikeaan kierrokseen ja aluksi sain vain jotain ihmepomppuja, parilla muulla kerralla sain muutaman (okei, ehkä kaks) laukka-askelta, mutta tällä kertaa Tarpsu kaarsi heti tosi paljon sisälle päin, eikä mennyt uraa pitkin ollenkaan. Yrityksistä ja askeleista kuitenkin kehut ja ensi kerralla taas lisää harjoitusta.
Loppuraveissa Tara rentoutui oikein kivasti, ja kulki kyllä muutenkin nätisti koko ratsastuksen ottaen huomioon, että oli tuulista. Menin kyllä tälläkin kertaa vielä tielle ottamaan muutamat laukat ja ravia. Neiti arabialainen oli kiva tänäänkin, vaikka paljon reaktiivisempi tällä kuin viime kerralla, johtuen tuulesta, josta se ei niinkään tykkää.

Vietiin hevoset takaisin pihalle ja mentiin kahvittelemaan naapureiden kanssa. Jäätiin vielä hetkeksi katsomaan kuninkuusraveja.

IMG_3208

IMG_3216

IMG_3209

IMG_3212

2 kommenttia:

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)