keskiviikko 12. elokuuta 2015

Satoi tai paistoi työssä hänet näkee

Heips, kesäloma loppui ja palasin kotiin. Tosin mulla jatkuu "lomaa" niin kauan kunnes löydän työharjoittelupaikan, ja toivottavasti pian löydänkin, koska muuten opinnot viivästyy. Mullahan oli jo paikka, mutta siellä oli kusipäistä porukkaa, joka ilmoitti mulle päivän ennen koulun alkua, että ottaakin jonkun oppisopimuksella sinne. Niin multa meni paikka ja tässä vaiheessa aika vaikee löytää.

Eilen olin kuitenkin ratsastamassa Vuotavan ratsutilalla ja Niina oli mukana kuvaamassa. Mulle jäi aluksi Miksi (muiden päättäessä hevosia omassa pikku ympyrässään), ja se olikin ainut hevonen, jolla en halunnut ratsastaa. En oo koskaan tullut toimeen Miksin kanssa ja päivä oli ollut muutenkin niin huono, että ei kyllä parantanut asiaa. 
Mutta eipä auttanut haettiin Niinan kanssa Miksi ja Cora sisälle, ja alettiin laittaa Miksiä valmiiksi. Kumma kyllä, poni oli hoitaessa tosi kiltti ja rauhallinen, tyyliin nukkui vaan. 

Kun kaikilla oli hepat valmiina, lähdettiin kentälle. Kerkesin Miksin selkään, ja mennä vähän käyntiä, kun mulle tarjottiin mahdollisuutta vaihtaa Amandaan, kuulin samalla että Miksillä olisi alunperinkin pitänyt yhden toisen ratsastaa. 
Vein Miksin pois, suitsin Amandan ja menin takaisin kentälle, jossa muut jo ravasivat. Menin alkukäynnit ja sitten siirryin raviin tekemään samaa tehtävää kuin muut, eli loivaa kiemuraa ja päätyihin ympyrät ainakin tarvittaessa. En saanut Amandaa yhtään kulkemaan oikeinpäin enkä taipumaan. 

Jossain vaiheessa alettiin mennä avotaivutusta ravissa pitkillä sivuilla, Amanda oli välillä ihan hyvä ja toisinaan taas juostiin suurinpiirtein suorana koko sivu. Laukkaa otettiin aluksi yksitellen, niin että taivutus ulos, taivutus sisään, laukannosto ja pari ympyrää, raviin ja toisen vuoro. Tehtävää muutettiin kuitenkin niin, että laukattiinkin pareittain. 
Oikeassa kierroksessa kaikki laukkasivat yhtä aikaa. Laukka nousi hyvin, mutta laukan ylläpitämiseksi sai tehdä töitä ja silti muutaman kerran Ama pudotti raville kesken. En saanut laukassakaan taipumaan tai kulkemaan oikein mitenkään. Oli niin raskasta, että mulla loppui kuntokin kesken, joten siirryin laukasta ravailemaan, mutta opettaja patisti vielä jaksamaan, joten jatkoin laukkatyöskentelyä. 

Loppuraveissa Amanda oli ihan ok, ei vieläkään juuri kuten olisi voinut olla, mutta parempi kuin alkutunnista kuitenkin. Amanda oli aika laiska koko tunnin. Hoen kyllä joka postauksessa samaa, että en osaa mennä kun vaan Taralla, ja se on totta. Pitäisi käydä useammin tunneilla ja ratsastaa erilaisilla hevosilla, jotta kehittyisi tai nousisi edes takaisin tasolleen. Kuvissakin taas könötän ihan kauheasti.

Ratsastuksen jälkeen vein Niinan kotiinsa, ja oli kyllä tosi jees nähdä pitkästä aikaa totakin hassua! Kiitokset kuvista ja seurasta Nindelle.

IMG_3234

IMG_3242

IMG_3326

IMG_3299

IMG_3379

IMG_3393

IMG_3399

IMG_3412

IMG_3438

IMG_3485

IMG_3507


4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! :) Ratsastat nätisti ja siististi, ainakin omaan silmään kivan näköisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Tuolla tunnilla oli ongelmana myös se, että jalustin meni liian syvälle eikä pysynyt päkiällä, mutta eiköhän tästä vielä kehity, kun muistaa mihin pitää keskittyä :)

      Poista
  2. http://attractioniseverythingthereis.blogspot.fi/2015/09/the-liebster-award.html
    Sulle on haaste mun blogissa! Kivaa syksyä! :3
    - Krista K Bloggaaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, teen tässä jossain vaiheessa! Samaa sulle! c:

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)