Särkyi kaikki tää, kun surun maljan join

Mä haluun mun ponin takas. Ikävä ei mee pois, eikä mikään tuu koskaan korvaamaan Jentaa, mun elämäni hevosta. Sitä hevosta, jonka vaan kerran elämässään kohtaa. Se, jonka kanssa on yhtä. Se, jolle on luotu.

Mun hevostelu on vähän jäänyt viime aikoina. On ollu muuta, ja kun tuli liukkaat jne ja Taralla on kesäkengät. Tiistaina lähden vissiin pohjanmaalle, ja oon siellä (jos suunnitelmien mukaan menee) 6.1 asti. Sinä aikana musta kuuluu täällä blogin puolella tuskin mitään, vaikka ei nytkään oo kuulunut kyllä.
Sitten alkaakin jo työharjottelu, joten päivät saattaa pidetä entisestään ja ratsastukselle jää vielä vähemmän aikaa tuolla hämäryydessä. Toisinsanoen, en oikein tiedä miten mun ratsastuksen käy. En tietenkään haluaisi lopettaa tai pitää edes taukoa, mutta voi olla, että pakostakin joudun.
Okei, en mä tällä hetkellä taas tiedä oikein mistään mitään, kaikki on edelleen niin outoa ilman Jentsiä.

info

Moi, joulukalenteri on valitettavasti keskeytetty omassa elämässä tapahtuneiden vaikeuksien takia, en tiedä jatkuuko kalenteri vielä jossain vaiheessa enkä tiedä milloin bloggaan muutenkaan seuraavan kerran, mutta parempaa joulun odotusta teille muille!
~Panda

Luukku 4

Jentsi tykkäsi erityisesti juosta vapaana, koska silloin ponittaja sai hyvin purkaa energiaansa ja tehdä mitä itse halusi, missä askellajissa halusi. Usein irtojuoksuttaessa poni ottikin kovia laukkaspurtteja, pukitteli ja vingahteli. Myös reipasta ravia nähtiin, samoin ihmeellisiä suunnanvaihtoja, ympyröitä ja itsensä katselua peilistä.
Erikseen oli rauhalliset kerrat, jolloin poni oli vapaana, mutta kuitenkin kulki mun perässä ja harjoiteltiin mm. peruutuksia ja käännöksiä. Niinä kertoina, kun tarkoitus oli antaa Jentan riekkua, niin seisoin jossain reunalla ja katselin tai kuvasin. Harjoituskerroilla olin tietysti ponin luona, eikä se koskaan yrittänytkään edes riehaantua silloin.

Luukku 3

Tässä luukussa mennäänkin maanantain kuulumisiin.

Maanantaina näin Kazzua pitkästä aikaa, kun mentiin yhdessä ratsastustunnille Sailan tallille. Ennen sitä kuitenkin olin Kazzun luona pari tuntia, ja hän opetti minua taas soittamaan pianoa. Oli tosi hauskaa nähdä pitkästä aikaa.

Lähdettiin tallille ja vähän jännitti, koska en ollut ennemmin tuolla ratsastanut, paikka oli noin muuten tuttu, kun kuvaamassa ja katsomassa olen monta kertaa ollut. Onneksi Kazzu oli mukana, joten ei tarvinnut niinkään jännittää sitä, että mistä löytyy mitäkin ja miten toimitaan.
Ratsastustunnilla oltiinkin vain me kahdestaan, mutta se ei yhtään haitannut.

Mulle oli laitettu Zico ja Kazzulla oli Kalle. Hain Zicon karsinasta vesiboxiin, harjasin sen siinä ja sitten varustoin, tai no Kazzu sai laittaa satulan, koska poni oli äkeä ja mä en niin just sillä hetkellä halunnut "tapella" ponin kanssa.
Sitten, kun oltiin valmiita niin lähdettiin kentälle. Mentiin pääasiassa keskiympyrällä ja tarkoituksena oli ratsastaa ponit rennoiksi ja hyvään muotoon. Aluksi oli vähän vaikeuksia ymmärtää kuinka Zicoa kuuluu ratsastaa, kun en ole pitkään aikaan ratsastanut muilla kun Taralla.
Lopuksi sain Zicon taipumaan ihan hyvin ja opettajalta tulikin hyvää palautetta.

Laukassa tehtiin siirtymisiä käyntiin ja käynnistä takaisin laukkaan. Laukannostot meni erityisen hyvin vasempaan kierrokseen, mutta oikeassa aluksi Zico ei reagoinut tarpeeksi nopeasti, mutta kunhan itse muistin ratsastaa paremmin, saatiin nekin nostot sujuviksi.

Oli kyllä kivaa käydä pitkästä aikaa tunnilla ja tutustua (mulle) uuteen ratsuun ja vieläpä mahtavassa seurassa! Kiitos mahdollisuudesta Kazzuliini, toivottavasti mennään uudestaankin :)

Zico

Kalle

Luukku 2

Ennen Jentaa en ollut ratsastanut kuin muutaman kerran ilman satulaa. Aina ilman satulaa mennessä mulla oli epävarma olo ja meinasin useesti tippuakin. Aloin kuitenkin mennä Jentalla useasti ilman satulaa ja pikkuhiljaa mun tasapaino kehittyi, jopa niin että päätin pariin otteeseen hypätäkin satulattomasti.
Ilman satulaa menin myös silloin, kun oli paha olo ja halusin tuntea Jentan liikkeet paremmin. Yleensä, jos mulla olikin joku hätänä ja menin ilman satulaa, niin Jentsi oli erityisen varovainen ja miellyttävä. Silloin en myöskään vaatinut mitään kummempia, me vaan humpuuteltiin ja paranneltiin mun oloa.
Jossain vaiheessa aloin mennä kuolaimettomilla suitsilla ja ilman satulaa. Siitä sitten siihen, että ilman käsiä ja painoavuilla ohjaillen. Se tunne, kun pystyi laukkaamaan ympyrää ilman käsiä ja kyydissäpysyen. Enkä edes tippunut, vaikka poni pukittikin, siinä huomasi kehityksen.

Mulla oli myös tapana laulaa erästä laulua aina kun menin ilman satulaa, sen voitte kuunnella alta.

Luukku 1

On taas Joulukalenterin aika, tänä vuonna se painottuu luultavimmin vähän enemmän vanhoihin kuviin ja hetkiin. 

Usein sanotaan, että varsinkin ensimmäiset tärkeät juhlapäivät oman rakkaan poismenon jälkeen ovat erityisen raskaita ja vaikeita, ja en voi kiistää etteikö esimerkiksi joulu tai aika pian sen jälkeen tuleva vuosipäivä pelottaisi mua. Perinteiset joulukuvaukset Jentan kanssa jäävät ottamatta, ei voi mennä hevostavarakauppoihin ostelemaan kivoja lahjoja ponittajalle, eikä antaa nameja joulukalenterista. 

Vuosipäivänä ei voi tehdä koostevideota, jossa näkyisi entisiä ja nykyisiä aikoja. Ei voi kehittyä, ei voi olla yhdessä. 

Näihin päiviin on kuitenkin vielä aikaa. Joulun odotus (ja oikeestaan mikään muukaan) ei tunnu enää samalta, kun jotain suurta puuttuu. Ei asialle tietenkään mitään voi, joten on vaan mentävä päivä kerrallaan eteenpäin, niinkuin tähänkin asti. Vaikkei aika haavoja paranna tässä tilanteessa, eikä kultaa muistoja, koska ne ovat jo itsessään niin kultaiset ettei parempia vois olla. 

Kiitos kaikesta vielä Jentaseni, ehkäpä joskus taas kohdataan♥