Elämää

Hei taas, nyt ajattelin tulla päivittelemään vähän omia kuulumisiani. Ehkä vähän pintapuolisesti, en aio ainakaan tässä postauksessa valittaa kuinka vaikeeta on ollut ilman Jentaa ja niin.

Oon nähnyt mun kavereita onneksi viime aikoina. Nindeä näin eilen ja sattuipa Fridakin sopivasti käymään samassa paikassa, niin tuli hänenkin kanssaan nopeasti kuulumiset vaihdettua. Kivaa kyllä oli nähdä molempia, Ninden kanssa sai taas normaaliin tapaan nauraa ja sekoilla kovin paljon.

Kazzua näin perjantaina, kun hän tuli koulun jälkeen meille viettämään aikaa. Katsottiin netistä kaikkia ihme videoita ja sitten tapamme mukaan Kazzu laittoi mun hiukset ja lakkasi kynnet. Otettiin myös pitkästä aikaa vissiin ihan kivoja yhteiskuvia. Oli hauskaa.
Juhani tuli meille viikonlopuksi. Käytiin lauantaina tallilla hakemassa Jentsin tavarat, oli hyvä että Junnu oli auttamassa niin meni nopeammin ja oli sitten jotain seuraa vahtimassa mun oloakin.
Muuten ei kai hirveenä mitään tehty, oltiin vaan ja kuunneltiin musiikkia sekä katseltiin telkkaria. Oli mukava viikonloppu yhdessä.

Oon ollut oikein ahkera ja tunnollinen opiskelija koulussa, kun yksikin päivä nukuin auton takakontissa, kunnes Anne tuli herättämään, perjantaina en jaksanut mennä kouluun ja tänään olin puoli tuntia myöhässä ruokailun jälkeiseltä tunnilta. Aika usein oon myös istuskellut ja katsonut ku muut tekee, kun ei oo huvittanut vaivautua. Lahjattomat harjottelee! Okei, ei nyt aivan noinkaan. Ensi viikolla alkaa uusi jakso, jolloin päästään tekemään moottori- ja sähkötöitä. Ettei nyt vaa sitten sattuis mitään :D

Hepat on onneksi kuulunut mun elämään vieläkin. Viime viikon keskiviikkona kävin siis naapurissa pitkästä aikaa moikkaamassa Taraa ja Eitriä. Pääsin myös ratsastamaan Tarpsulla jälleen. Kenttää ei vielä ole (on rakentumassa), joten maastossa menin. Tara oli oikein reipas, aina kun pyysi ravia, niin poni alkoi hetken päästä kiihdyttämään ja nosti laukan. Siinä sitten laukattiin niin, että heikoimpia hirvittäisi. Oli tosi vaikeeta yrittää pysyä jotenkin hyvin Taran laukassa, kun tuntui pomputtavan niin kovin.
Tein pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä, väistöissä Tarpsu oli oikein yritteliäs ja teki hyvin, vaikkei niitä vielä niin täydellisesti osaakaan. Pysähdyksetkin sujuivat, joskin loppua kohden oli vähän malttamaton ja ei heti meinannut jaksaa seisoa paikoillaan, vaan olisi mieluummin peruutellut, mennyt sivulle tai liikkunut eteenpäin. Kuunteli kuitenkin ihan hyvin pyyntöjä, eikä alkanut vänkäämään tai puskemaan väkisin sitten jonnekin.

Tänään kävin taas ratsastamassa Taralla. Käynnissä tein taas pysähdyksiä ja Tarpsu pysähtyikin oikein herkästi. Sitten taivuttelin ja asettelin molempiin suuntiin, pieniä pätkiä kerrallaan vuorotellen kumpaankin suuntaan. Aluksi karvakaveri vähän vastusteli eikä olisi niin mielellään taipunut, mutta aika pian tuli kuulolle ja sitten sujui oikein mallikkaasti. Ravissa ei tänään niin herkästi yrittänyt laukalle, mutta kiihdytteli silloin tällöin kuitenkin. Ei lähtenyt silti kertaakaan ilman lupaa laukkaan.
Laukassa oli huomattavasti rauhallisempi, varsinkin loppuvaiheessa, jolloin sai välillä pyytää enemmän eteenkin.
Mentiin tänäänkin puomeja, koska niitä on nyt alettu ahkerasti treenaamaan Tarpsulla, jotta kordinaatiokyky paranisi. Puomien ylitys sujuikin huomattavasti paremmin kuin viime kerralla, vaikka viimeksikin sujui hienosti alkukolautuksien jälkeen.
Sain myös kunnian tutustuttaa Taran ensimmäistä kertaa elämässään esteeseen. Tai no kavaletiksi sitä ehkä paremmin kannattaa kutsua, tietysti aloitetaan totuttaminen matalasta. Ensiksi Tara ei oikein tajunnut että jalkoja pitää oikeasti nostaa vähän enemmän, vaan puomi tuli joka ylityksellä alas. Tara ei hätkähtänyt ollenkaan uutta tilannetta. Lopulta saatiin kuitenkin ylitettyä este aivan puhtaasti, ai että olin ylpeä neidistä!

Oli kyllä taas tosi voimaannuttavaa, maastossa laukkaaminen saa pakosti hymyn nousemaan huulille ja kaikki ikävät ajatukset katoamaan. Iloa tuo myös se, kun saa opettaa Taralle uusia juttuja ja huomata kuinka se yrittää parhaansa ja kun se onnistuu, tulee itsellekin ylpeä olo.

Nämä naapurit ovat tosi ystävällisiä, ja siitä mun täytyy olla kiitollinen. Mahdollisuudesta jatkaa pienestä pitäen rakastamaani hevosharrastusta. Nyt on siis puhuttu, että kävisin ainakin kerran viikossa ratsastamassa Taralla.

Blogi siis pysyy pystyssä, se kertoo edelleen mun elämästä ja siihen sisältyy vieläkin hevoset. Vuonohevosten ystävillekin blogi ehkä tarjoaa jatkossakin vähän luettavaa, sillä Taran heppakaveri (Eitri) on vuoden ikäinen vuonohevonen.