sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kuulumisia


Heipparallaa vaan, viikko on taas vierähtänyt edellisestä postauksesta (veikkaisin, mutta en jaksa tarkistaa).
Päivät on mennyt aikalailla samaa kaavaa eli oon aamulla nukkunut pitkään, sitten mennyt tallille ja tallin jälkeen ollut kotona koneella loppuillan yön.

Torstaina tosin oli aikainen herätys, tai no kymmeneltä ei kyllä enää kovin aikaista ole, mutta nyt kun on tottunut heräämään 12 jälkeen, niin tuntui aikaiselta. Lähdin sitten tallille ja irtojuoksutin Jentan. Mentiin kyllä ihan hetki kaulanarullakin, tosin suurimmaks osaks käyntiä, jossa jarrut toimi yllättävän hyvin, samoin käännökset. Ravia otettiin varmaan kaksi pätkää, mutta siinä Jenta yritti vähän itse päättää suuntaa, joten lopetin, kun saatiin hyvä pätkä.
Illalla näin Kasperia ja se oli ihan mukavaa se.

Lauantaina mentiin Katriinan kanssa tallille ja tällä kertaa suunnattiinkin maneesiin. Päätin siis hypätä Jentalla ilman satulaa. Tosin ois varmaan voinut hetken miettiä ennen kuin menee ainakin puoli vuotta hyppytaukoa pitäneen Jentan kanssa hyppäämään ilman satulaa, poni kun on muutenkin esteillä aika kuuma ja innokas.
Mentiin tosin vaan yhtä matalaa "estettä" ja sitä ennen yhtä puomia.
Jenta oli tälläkin kertaa aivan innoissaan, jarrut ei oikein toimineet ja kerran poni pääs vähän kuskaamaankin. Kerran se teki jonkun oudon spurtin ennen estettä ja sen jälkeen sitten lähtikin kovaa eikä oikein meinannut heti antaa kiinni, mutta pysähtyi kuitenkin jossain vaiheessa, itse istuin kaulalla tämän seurauksena. En kuitenkaan tippunut, jeii.
Otettiin tietysti uudestaan se este vielä, niin että homma lopetettiin hyvään suoritukseen. Katriina kuvasi videota, mutta jää nähtäväksi kehtaanko mitään julkaista, kun homma ei mennyt ihan kaikkien sääntöjen mukaan. Tai siis meno on aika hallitsematonta :D

Talleilun jälkeen oltiin hetki meillä, kunnes lähdettiin kylälle viettämään aikaa. Käytiin keinumassa ja seikkailtiin siellä täällä, oli oikein hauskaa, kun oli niin lämmin ilmakin. Jossain vaiheessa palattiin takaisin meille ja oltiin koneella joitakin tunteja ennen kuin mentiin nukkumaan.

IMG_7793

laukkaa

IMG_7841

IMG_7846

IMG_7850


Tänään mentiin taas sitten tietysti yhdessä tallille ja minä ratsastin Jentalla kentällä. Tehtiin kolmikaarista kiemuraa, loivaa kiemuraa, siirtymisiä, taivutteluja, voltteja ja ympyröitä. Aluksi Jenta ei ollut kovin eteenpäinpyrkivä vaan meni aika pitkänä ja selättömänä.
Mulla oli joku ongelma, kun tuntui että pompin kuin perunasäkki enkä meinannut millään pysyä perse kiinni penkissä. Kaikenlisäksi en oikein kanna käsiäni, vaan pidän niitä liian matalalla. Yritin tänään keskittyä vähän käsiinkin, mutta ei siitä tainnut hirveemmin mitään tulla.

Jentsi oli myös ajoittain tosi etupainoinen ja yritin sitäkin korjailla, mm. keskittymällä käsiin ja pyytämällä enemmän takaa eteen, mutta en oo oikein varma miten sekään onnistui.
Vasemmassa laukassa Jenta vaan kaahotti eikä kuunnellut hidastavaa apua, mutta oikea laukka menikin oikein mallikkaasti.
Ehkäpä se tästä vielä. Kiitokset Kazzulle kuvista ja seurasta! :33

IMG_7902

IMG_7888

IMG_7912

IMG_7963

IMG_8019

omg


7 kommenttia:

  1. Toi puisto kuva on mun vanhan kämpän pihalta :D sillo ku asuin mäntsäläs ja muutin ekaa omaa kämppää :D

    VastaaPoista
  2. Vau, kun jenta ja sä meette niin kauniisti! Ostitko jentan itse vai kuka antoi vai osti? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi kiitos (: ! Sain Jentsin tavallaan joululahjaksi äiskältä & iskältä n__n ♥

      Poista
    2. Oi ku ihannaa. Mäkin haluisin oman hevosen tai ponin, mutta en vaa tule saamaa nii joudun menemään vaan ratsastustunnille ratsastamaan. :( Maksaako sun äiti ja iskä jentan kaikki vuokramaksut ja kaikki ruuat? :D

      Poista
    3. juu :) ja varmaan vielä joskus saat oman hepan!
      kyllä ne maksaa, joskus maksan itse vaikkapa kengityksen ja esim. varusteet. Myös lisäravinteet ja suolakivet oon itse ostanut tarvittaessa.

      Poista
    4. juu :) ja varmaan vielä joskus saat oman hepan!
      kyllä ne maksaa, joskus maksan itse vaikkapa kengityksen ja esim. varusteet. Myös lisäravinteet ja suolakivet oon itse ostanut tarvittaessa.

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)