torstai 31. lokakuuta 2013

I am falling to pieces without you here~


Heipsuli.
Bloggailu ei taas oo oikein innostanut, ei ole oikein ollut kerrottavaa tai kuvia tai sitten jokin muu syy on estänyt kirjoittamisen. Nyt oon kuitenkin täällä taas kuvien ja pienten kuulumistenkin kera.

Sunnuntaina käytiin Jentan kanssa piiiiiitkästä aikaa maastossa. Menin selästä käsin, niin poni sain kävellä vähän reippaammin. Jentsi oli tosi hyvällä tuulella ja selvästi myös ilostui päästessään maastoilemaan.
Ponittaja olisi niin hirmuisesti halunnut mennä kovempaa, mutta pysyttiin tietysti käynnissä. Tai no pari pientä raviaskelta tuli, kun en kerennyt ennakoimaan ja estämään ihan joka kerta.
Kun tultiin tallille päin, niin jossain vaiheessa aloin miettimään, että tässähän se on, mistä oon pienenä unelmoinu. Oma vuonohevonen, jonka kanssa maastoilla. Hetken tuntui paremmalta, maailma oli kauniimpi, eikä ahdistavat ajatukset vyöryneet päälle. Oltiin Jentsin kanssa kahdestaan, mentiin vaan siellä ja katseltiin maisemia.
Vaikka ehkä me molemmat oltais haluttu vähän päästellä kovempaakin, mutta se joutaa odottaa. Kyllä meitä käyntimaastoilukin piristi.

IMG_3595

IMG_3598

maastoilu1


Tänään olin ratsastustunnilla, jonka menin Muhkulla. Tehtiin avotaivutusta ja pääty-ympyröitä. Möhkis oli aika kiva. Tästä tunnista jäikin paljon parempi fiilis kuin viime kertaisesta.
IMG_3988

IMG_3998

IMG_4007

4 kommenttia:

  1. Ootpa hassun pieni tuon muhkun seljäs :D Mut Jenta on tosi söpis

    VastaaPoista
  2. "1.) Jokainen haastettu kertoo 11 faktaa itsestään
    2.) Hän vastaa haastajan 11 kysymykseen
    3.) Haastettu keksii haastamilleen bloggaajille omat 11 kysymystä
    4.) Hänen tulee siis haastaa 11 bloggaajaa joilla on alle 300 lukijaa
    5.) Tässä postauksessa haastettu kertoo kenet on haastanut, ja kertoo myös haastetuille

    Itseään haastannutta ei saa haastaa takaisin!"

    Käytän nyt sanaa "lemmikki" kysymyksissäni, vaikka haaste menee myös hevosbloggareille. Lemmikki kai se hevonenkin. :)

    1. Kuinka päädyit nykyiseen lemmikkiisi? Pitkän etsinnän kautta vai puolivahingossa.
    2. Mikä luonteenpiirre lemmikissäsi viehättää eniten?
    3. Mikä lemmikkisi ulkonäössä on eniten mieleesi?
    4. Oletko ikinä isojen vastoinkäymisten tms jälkeen miettinyt, olisiko elämäsi helpompaa ilman kyseistä lemmikkiäsi/lemmikkejäsi?
    5. Pystytkö kuvittelemaan elämää ilman lemmikkiäsi?
    6. Miksi valitsit kyseisen rodun tai "roduttomuuden"?
    7. Mikä on elämäsi yksi hirveimmistä kokemuksista?
    8. Entä mitä hetkeä et ikinä vaihtaisi pois?
    9. Mitä toivot tulevaisuudeltasi?
    10. Oletko koskaan kisannut? Yksin tai lemmikkisi kanssa.
    11. Jos saisit toivoa joululahjaksi mitä tahansa tavaraa (ja vielä saisit sen), mitä toivoisit?

    T. http://cummikarhun.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)