torstai 22. syyskuuta 2016

Estetunnit Mallalla (video)

Meillä on nyt ollut ratsastustunneilla esteitä kaksi kertaa, vielä toiset kaksi edessä siis. Olen mennyt molemmat tunnit Malla-ponilla. Malla on 140cm korkea 2005 vuonna syntynyt ponineiti.
Malla on kaunis kuin karkki.
14393964_1124840457610724_29979479_o

Ensimmäisellä estetunnilla Malla oli todella laiska alkuverryttelyissä. Tehtiin loivaa kiemuraa, jossa oli kaksi puominylitystä. Toisella loivalla piti mennä reipasta ravia ja toisella puolella hitaampaa. Hitaus oli meidän valtti, sitä reippautta ei tahtonut sitten millään löytyä.
Laukassa Malla oli kuitenkin melkein sopivan reipas, vähän joutui pyytämään eteen, mutta ei ollut sellaisia hankaluuksia kuin ravissa.

Estetehtävänä mentiin kiemuroiden esteet ensiksi oikeaan kierrokseen lävistäjällä niin, että C-päädyssä nostettiin ympyrällä laukka, ratsastettiin hyvin kulmaan hypättiin kaksi estettä lävistäjältä, kierros vaihtui vasemmaksi, joten vasemmassa laukassa kaksi estettä lävistäjällä C-päätyyn päin. Laitan kyllä kuvan havainnollistamaan, kun on niin sekava selitys.
Malla oikein innostui hyppäämisestä, laiskuus oli tipotiessään ja vauhtia oli joissakin kohdissa jopa vähän liikaakin.
Kaikenkaikkiaan tunti meni hyvin.
rata

laukka1

Eilen minulla oli pitkästä aikaa kuvaaja, kun sain murun houkuteltua (pakotettua) mukaan.
Kun huomasin tallissa, että menen Mallalla, olin ristiriitaisissa tunnelmissa. Malla oli kiva hypätä edelliskerralla, mutta alkuverryttely oli minulle niin raskasta, kun melkein koko ajan sai pyytää ponia eteenpäin eikä se silti pitänyt yllä vauhtia. Tällä kertaa päätin kuitenkin laittaa kannukset ja katsoa josko niiden kanssa poni liikkuisi alusta asti paremmin eteen.
laukka


Alkuverryttelynä tultiin maapuomeja suoralla linjalla, ensiksi ravissa ja sitten myös laukassa. Malla oli jo ravissa paljon mukavampi kuin viimeksi, sitä ei tarvinnut läheskään niin usein pyytää menemään reippaammin.
Estetehtävänä oli nuo kyseiset maapuomit (jotka tietysti nostettiin esteiksi) suoralla ja lisäksi esteiden välissä ympyrä joko vasemmalle tai oikealle kierroksesta riippuen ja ympyrällä kavaletin ylitys. Laukka nostettiin pääty-ympyrällä ja tehtävän jälkeen laukattiin toiseen päätyyn vielä ympyrä.

Oikeaan kierrokseen tehtävä sujui todella hyvin, mutta vasemmassa kierroksessa tulikin vähän ongelmia. Malla ilmeisesti veti herneen nenään, kun esteeltä laskeutuessa sillä oli väärä laukka ja se piti vaihtaa kavalettiympyrää varten. Ponilla heräsi ilmeisesti turbo, se olisi halunnut vaan mennä ja hypätä, kaahottaakin. Opettaja nauroikin, että vähän oli villi poni.

Suunta vaihdettiin taas oikeaksi ja mentiin vain kaksi estettä suoralla, eli ympyrä ja kavaletti jätettiin välistä. Malla oli jopa vähän hidas tässä - minun täytyi vahtia, että lähestytään esteitä tarpeeksi reippaasti. Lopuksi viimeinen este laitettiin okseriksi, mutta siitä ei ole materiaalia.
Olen oikein tyytyväinen tähän tuntiin, Malla oli oikein hieno ja kiva poni, vaikka vasemmassa nirppanokkailikin ja loppujenlopuksi tilanne oli osaksi omaa osaamattomuuttanikin.
hassu


 Linkki videoon

2 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää sujuvan! Kenties yläkroppaa voisit koittaa enemmän rentouttaa? :) Ihan vinkkinä, näyttää jotenkin että nojaat sen takia niin eteen kun jännität hartioita ja yläselkää. Enkä nyt ala arvostelemaan. Poni kulkee kuitenkin tosi kivasti ja sulla muuten pysyy jalat hyvin paikoillaan... Oon kateellinen kun oon ite vähän sellanen jalkojen seilaaja :D Mutta kiva videokooste!

    Mun blogissa muuten linkkaa blogisi -postaus jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, mulla on 2 vuoden hyppytauko ollut ja vielä pidempi aika on siitä milloin olen hypännyt muuta kuin yksittäistä estettä, joten nää estetunnit oon ollu aika kujalla ja senkin vuoksi on paljon korjattavaa :D
      Nyt opettaja on keskittynyt itseasiassa korjaamaan mun jalkoja, jotka on ollut jännittyneet ja puristellut ponia, mutta sanoi kyllä viime tunnilla, että jalat tuli hyviksi ja rennoiksi. Eiköhän tuota rentoutta löydy asentoon sitten, kun tulee taas vähän rutiinia hyppäämiseen, pikku hiljaa, pala kerrallaan korjailla :D

      Kiitos kivasta kommentista, kyllä säkin saat jalat varmasti vielä kuriin! Ja nonni, täytyykin käydä siellä linkkaamassa :)

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)