perjantai 13. kesäkuuta 2014

Siideri on jännä aine


Moikka, täällä ollaan taasen. Nyt on tapahtunut paljon kaikkea kivaa, joten aloitan tarinoinnin ihan viime viikonlopusta asti.

Perjantaina näin Kazzua, kun oltiin yhdessä hetki rannalla. Illasta Visa tuli moikkaamaan mua ja lähdettiinkin Nindelle. Siellä sitten vähän nostettiin maljaa, mutta koska oli aivan riittämättömän vähän alkoholia, piti lähteä baariin. Oli ihan hauskaa, vaikkei nyt kauheesti juotukaan.
Mentiin Nindelle ja käytiin vissiin aika heti nukkumaan.

Lauantaina katseltiin leffaa kolmistaan ja käytiin parisen kertaa kaupassa. Mä ja Visa lähdettiin takasin mäntsälään jossain vaiheessa ja mä menin Jentailemaan. Illalla nähtiin paria mun tuttua ennen kuin mentiin meille. Meillä saunottiin ja oltiin vähän koneella.

Sunnuntaina vietettiin aikaa keskustassa ja no sitten Visan pitikin jo lähteä.
Maanantaina Jenta pääsi laitumelle.

a9828768-90dd-4db3-af30-5d73f9914c28


Keskiviikkona Latte ja Marsi tulivat meille ja mentiinkin heti tallille. Mä ja Latte ratsastetiin Jentsi puoliksi. Jenta oli kyllä erittäin kiva!
Illemmalla mentiin urheilukentälle näkemään Nindee, Adaa ja Miaa. Otettiin siellä sitten vähän holia, kun viime kerrasta olikin aikaa. Poikettiin nopeesti Adalla ja sieltä suunnattiin leikkipuistoon. Leikkipuistossa oli tosi kivaa :DDD Juomat loppui kyllä vähän kesken ku ei ollu mitkään ryyppäjäiset tarkoituksena, mutta kyllä me pari tölkkiä vielä jostain taiottiin, vaikka kauppaan ei kerettykään.
Olin unohtanut avaimet kotiin, ja kun joskus lähempänä kymmentä saavuttiin Latten ja Marsin kanssa takasin meille, oli ovet jo lukossa. Äiskä kyllä heräs mekastukseen ja tuli avaamaan oven ja sitten aika pian mentiin nukkuu.

IMG_9698

IMG_9707

IMG_9762

IMG_9830

IMG_9848

IMG_9857

IMG_9874

10caea47-9748-4a26-8fb3-dd3a006b0009

Torstaina suunnattiin Latten, Marsin ja Ninden kanssa Radio Aallon Helsinkipäivän ilmaiskonserttiin. Oli ihan kauhee ilma, koska satoi koko ajan. Mä ja Ninde löydettiinkin itsemme lopulta anniskeluteltasta pitämästä sadetta ja hörppimästä vähän siideriä.
Jalat kuoli tuolla  myös, kun piti seistä niin paljon. Mutta oli kyllä kiva tapahtuma tuo.

Tänään käytiin Jentailemassa Latten ja Marsin kanssa. Marsi sai ensiksi vähän palautella ratsastusta mieleensä, tosin minun talutuksessani. Meni kuitenkin hyvin!
Latte ratsasti Jentan sitten pääosin, itse menin vaan laitumelle selästä käsin. Tultiin vielä hetkeksi meille ja oltiin koneella, kunnes nää hassut lähti takas kotiinsa. Oli kyllä mukavaa nähdä pitkästä aikaa♥

IMG_9880

56c49eff-8bb5-4f70-93aa-f970e08a53ad

IMG_9888

IMG_9929

IMG_9948

8 kommenttia:

  1. Heips. Saankos väkertää bannerin? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitatko mun bannerin sitten sun blogiin, jos se on sen arvonen :D

      Poista
    2. joo, jos miellyttää silmää ja haluun laittaa :D

      Poista
  2. Miks tolla yhdellä on riimunnaru, kun se ratsastaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naru on kuvassa Jentan kaulalla, koska talutin Marsia, kun hän ratsasti ja sitten halusin mennä ottaa kuvaa, joten lykkäsin narun vaan kaulalle käsistäni :)

      Poista
    2. Okei :) kumpa mäkin olisin sä, kun mua masentaa, kun en saa omaa heppaa/ponia kun äiti on yksinhuoltaja :c

      Poista
    3. noh, ei tää minunakaan oleminen mitään ruusuilla tanssimista ole. Blogin kautta näkee vaan joitain asioita, pintaa. Ja sä voit hommaa hevosen sitten, kun oot itse aikuinen :)

      Poista

Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)