Heyppis!
Olin siis viikonlopun mummolassa ja Jonna oli siellä myös, joten parasta seuraa!♥
Ei me mitään kummempia tehty, katsottiin tooosi paljon telkkaria, juteltiin, naurettiin, käytettiin Pojua lenkillä ja seikkailtiin enemmän ja vähemmän kielletyillä alueilla.
Oli kyllä hyvä viikonloppu, tykkäsin. Kiitokset siis Jennylle♥, kun kävi hoitamassa Jentan.
Mun hiihtoloma on siis nyt ohi. Mut rehellisesti sanottuna tarvitsisin kyllä vielä lomaa. Ja joo, varmaan jokainen koululainen ajattelee noin, mutta siis mä olen taas väsynyt. Liian väsynyt. Henkisesti.
Mun on tosi vaikee päästä sängystä ylös. Mä herään ja jään vaan miettimään jotain syytä, jonka takia nousisin. Mä en keksi muuta syytä kuin että on pakko.
On vaan niin perseestä, että mun on pakko elää itteni kanssa. En vaan haluu tuntea näin.
Ja kuin paljon ahistaa, kun tietää että huomenna taas kouluun. Täytyy herätä aikasin, raahautua jonneki helvettiin, lukea saniksiin, tehdä läksyjä ja muuta sellasta paskaa.
Niin paljon muitaki juttuja, jota pitäisi tehdä. Yritän vaa unohtaa kaikki, mitä pitäis tehdä, mutta silti ne vaan kummittelee mun mielessä ja se ahdistaa.
Kaikki ahdistaa suoraan sanoen. Ihan kaikki. Voitte yrittää keksii yhenkin asian, joka mua ei ahdistais tällä hetkellä, mutta ette tuu onnistuu.
Oon niin ristiriitainenkin vielä. Mikään vaihtoehto ei tunnu sopivalta, missään asiassa.
Aargh, vihaan itseäni. Miksi olen tällainen? Milloin musta tuli tämä? Miksi?!
Mä en halua tätä. En halua. Mä haluaisin olla vapaa, mutta tulenko koskaan olemaan?
En jaksaisi kitua täällä enää yhtään vuotta. Mutta mun on pakko.
Yritän uskotella itselleni, että oon aina päivän lähempänä vapautumista, mutta joinakin päivinä sekään ei tunnu riittävän. Liian kaukana olen silti.
Ne sanoo, että tätä vastaan pitäis taistella. Mut miten hitossa taistelet, kun oot jo monta vuotta yrittäny, mutta et vaan onnistu?! Ei siinä vaiheessa enää jaksa yrittää, kun tietää ettei onnistu.
Vaatii multa tosi paljon voimia pysyä edes jotenkuten kiinni tässä "normaalissa" elämässä. Raahautua kouluun, tehdä läksyt, hymyillä, puhua mukavia jne.
Siihen olen toistaiseksi pystynyt, mutta tuntuu, että päivä päivältä mun voimat vähenee.
Ja tuntuu siltä, että olen yksin. Tiedän, että on henkilöitä, jotka välittää musta, mutta silti tunnen olevani aikalailla yksin.
Tätä on varmasti tosi vaikea tajuta, ellei ole itse tuntenut samoja tunteita.
kuvat; tumblr.com
Mut mul on vaan yks elämä elettävänä
ja seki näyttää varmaa päältä päin tosi hyvältä,
mut totuus on se et mun ei oo hyvä olla
mun pää on paskana ja ruumis rappiolla~
Hullutiedemies - mä elän mut tää ei tunnu elämältä
Mä tiedän miltä toi tuntuu. Millasta on olla kausittain eksyksissä, yrittää selvitä niiden kausien läpi, vaikka tuntuiskin siltä ettei elämäl oo annettavaa.
VastaaPoistaMut se ei oo totta, jokaselle on jotakin.
Sulla se voi olla vain Jenta, mutta edes kumminkin joku. :)
mulla on ollu nyt sen verran hyvä olo viimeset 1,5 vkoa, et tunnen melkeempä olevani normaali :D vaikkakin kädet sanoo muuta, mut henkisesti.
Mut en tiiä onko tää vaan tällanen hyvä kausi vaiko lopullista. Ite toivosin tän paskan olevan ohi,joten voin vaan kuvitella miltä susta tuntuu kun kuitenkin kauemmin tätä oot kestänyt kun mä ;/
Voimia rakas, olet hirmu tärkeä mulle ! <3 ;3
Jekku - niin, mä uskon, että sä ymmärrät mua ehkä parhaiten mun ystävistä (ainakin tässä asiassa!):3
VastaaPoistaToivon tosiaan, että sun osalta kaikki paska ois ohi, koska sä et ansaitse sellaista helvettiä.
Ja juu kiitos sulle kultaseni, oot myös tosi tärkee mulle♥! :3
Sanoit tuossa että voi olla vaikea tajuta jos ei ole ollut samanlaisessa tilanteessa, mutta toivon kovasti että saisit mun kommentista jotain hyötyä irti. Varmasti helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritä löytää arkipäiväisistä asioista sellaisia pieniä onnen tunteita. Oli se sitten aamukaakao tai lempiohjelma tai -lehti, joka tekee sinut iloiseksi, uskalla olla onnellinen niistä!
VastaaPoistaMulla on ollut kerran tosi paha loppuunpalaminen enkä osannut ajatella enää mistään positiivisesti kun kaikki oli pelkkää suorittamista. Sitten tajusin miten paljon ihania asioita multa menee ohi koska en vaan huomioi niitä! Pikkuhiljaa löysin aina vaan lisää ihania juttuja ympäriltäni ja nykyään olen onnellinen vähän kaikesta :D tsemppiä sulle!
Anonyymi - Kiitos kommentistasi!
VastaaPoistaHienoa, että oma tilanteesi parantui :)
Kyllähän itsekin olen tietysti iloinen ja jopa onnellinenkin hetkittäin. Jenta usein piristää minua pariksi tunniksi, mutta positiivinen tunne ei kuitenkaan säily minulla kauaa.
Päiväni menevät suht samalla kaavalla, enkä näe niissä erityisempiä asioita, joista voisin iloita...
Yrittäisin kyllä, mutta luulenpa etten pysty siihen. :/
Kiitos kuitenkin neuvostasi ja tsempeistä :)