Mä en taas jaksais tätä.
Miks mun täytyy olla just se hirveen tunteellinen? Oikeesti, kun kiinnyn ihmisiin liikaa, sit jos jostain viestistä puuttuu hymiö, tulee pitkä hiljaisuus tai jotain muuta ihan pientä, niin mulle tulee hirvee olo.
Ihan kamala.
Oikeestaan mä tunnen itseni hyvin usein hyvin yksinäiseksi. Se sattuu.
Älkää tutustuko muhun. Älkää tulko niin lähelle mua. Älkää murtako mun suojamuuria.
Koska se vaan satuttaa mua.
Pysykää etäällä musta. Älkää jutelko mulle. Ei netissä, eikä livenä.
Mä en haluu enää yhtään ihanaa ihmistä mun elämään. EN halua. Se sattuu.
Ja nyt te mietitte, että miks sanoin aiemmin, että tunnen itseni yksinäiseksi, mutten kuitenkaan halua ketään elämääni. No, mäpäs kerron. Juttu on niin, että just sen takii, että mun elämässä sattuu olemaan joitakin ihanuuksia, mä oon yksinäinen. Kun mä oon erossa niistä, mä en tunne eläväni. Tai no tunnen kyllä, hyvin tunnen sen kivun.
Haluaisinko mä siis olla yksin? Ilman ystäviä? Ilman rakkautta?
En nyt niinkään sanois, mutta mä en tiedä. On hyvä, että mulla on ystäviä, joihin voin tukeutua (?) , joiden kanssa nauraa koulussa.
Entäs rakkaus? Ei, sitä ei ole(?). Mä rakastan mun ystäviä, ja olen ehkä rakastunut, mutta rakkaus satuttaa. Se tunne, kun on erossa toisesta. Se, kun pelkää rakkauden loppumista. Se, kun ei ole rakkautta. Kanssa tai ilman, aina se satuttaa.
Niin, jos joku yrittää muhun tutustua, on saattanutkin jo huomata, etten ole kovin tutustuvainen.
Ja sekin johtuu siitä, että mä yritän pitää mun suojamuuria koossa. Mä en halua, että joku murtaa sen ja pääsee mun elämääni.
En halua lisää tätä kipua.
Mä en haluais tätä ollenkaan, mutta mä en sille voi mitään.
Kyllä muhun voi yrittää tutustua, ja jos saa murrettua mun suojamuurin, ni siinä vaiheessa kannattaa miettii mitä tekee. Koska niin pienet asiat vaikuttaa muhun todella suuresti. Mun mielenterveydellä ei pidä leikkiä.
Ja mitä yritän sanoa? Sitä vaan, että mulla on paha olo, tosi paha, kauhea olo. Hirveetä kipua mun sisällä. Mä yritän olla vahva, jaksaa tätä.
Mun on pakko, mun ystävien takia.
Ja perheen.
Mä vaan haluaisin jonkun, joka pitäis musta huolta.. Olis aina valmis puhumaan, olemaan mun kanssa. Halaamaan.
Mutta niin ei käy, ei ikinä. Sen mä tiedän.
Aiemminkin olen sanonut; Onnellisuus ei ole mua varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)