Moi!
Tänään olikin yllättävän hyvä päivä, koulussa sain kuulla "Ajattelinkin just sua", ja kukaan ei voi arvatakaan kuinka hyvältä tuntui kuulla noi sanat jonkun suusta piiiitkästä aikaa :3
++ "Älä vielä mee, ei sun tarvii nyt mennä", voi kuulostaa merkityksettömältä hehkuttaa tuommoista, mutta kyllä se vaan nyt oli ihmeellistä ja tosi piristävää.
Tallilla ajattelin liikuttaa Jentan vaan nopeasti, samalla kuitenkin miettien, että pakko olisi maastoonkin taas päästä, yksin lähteminen vaan ei houkuttanut.
No, kuinka ollakkaan, Jade pyytää mua maastoon itsensä ja Liiran kanssa. Aluksi piti vähän miettiä, mutta tottakai mä lähdin, koska siinä oli se tilaisuus!
Laitoin Jentsille varulta olpparit, ohjat keskimmäiseen renkaaseen. Kun ei oltu maastossa aikoihin käyty ja Jenta tuppaa varsinkin syksyllä olemaan aika innoissaan ja yrittää useimmiten ohitella toisia.
En tiedä johtuiko kuolaimista, mutta poni kulki lähes koko ajan kauniisti muodossa, vaikka kuinka yritin pitää ohjaa löysänä ja näin. Mikäs siinä, jos haluaa kouluilla maastossakin :)
Olisi pitänyt ihan kuvia ottaa, kun niin nätisti neiti kulki!
Kuitenkin huomasi, että intoa löytyi, sillä ravissa aina silloin tällöin heilautteli päätään, kiihdytti ja hieman pompautti takapäätään ja olisi lähtenyt mieluusti laukkaankin.
Otettiin vissiinkin yksi laukkapätkä, ihan hyvän mittainen eli ei mikään lyhyt minipätkä, muttei toisaalta mikään kilometrien mittainen. Liira siinä edellä meni todella nätisti, Jentalta intoa löytyi ja varsinkin takapää taisi ylikuumentua nostossa. Tuli siis aika iso pukki ja sen jälkeen mentiinkin ihan kunnon vauhtia, höpsö♥
Loppuravit olikin sitten pitkät ja reippaat myöskin. Jaden kanssa meillä riitti juttua koko maastoilun ajan. Mentiin kyllä ihan kunnon maasto, muttei kumpikaan muistanut katsoa kelloa. Kuitenkin yli tunti siinä vierähti.
Jenta oli äärettömän mukava, ei säikkynyt, kyttäillyt, pahemmin kiirehtinyt, eikä yrittänyt väen vängällä kiinni Liiran perään! Oli hyvä kädelle, eikä tarvinnut myöskään hoputtaa.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tasan vuosi siitä, kun Vanni♥ & Comu lähtivät taivaltamaan polkuaan kohti vihreimpiä niittyjä.
En voinut käsittää sitä. Ja aina kun menin tallille, odotin näkeväni Vannin, että tammani palaisi takaisin.
Ja jouduin muistuttamaan itseäni; Ei, Vansku ei tule enää.
Opin kyllä tajuamaan, että ehkä näin on parempi, tekihän Vanni pitkän uran ja oli rakas niin monelle, että ansaitsi jo lomansa. Vaikka olisihan hän voinut levätä muutenkin.. Mutta joskus, kipujen, hevosen takia on tehtävä se vaikea päätös.
Vanni ei joutunut lähtemään yksin, vaan pääsi yhtämatkaa Comun kanssa. Nyt nuo kaksi hienoa hevosta ovat jo vuoden loistaneet tähtinä taivaalla. Ja muistot pysyvät aina sydämessä yhtä kirkkaina.
Video tehty viime vuonna..
 |
| Tähän hetkeen haluaisin palata. Sitä onnea, joka ilmeestäkin huokuu... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit piristävät päivää, Jätä siis rohkeasti kommenttisi! Pyrin vastaamaan jokaiseen kommenttiin. Kommenttien jättäminen on myös helppoa; ei tarvitse olla rekisteröitynyt, eikä ole sanavahvistusta. :)