Se tunne. Niin huumaava.
Joka hetken oli taianomainen.
Oli ehkä paras hetki koko viikkona,
kummaa kyllä sanoa näin, ja pitää tuota pientä hetkeä
niin isona.
Vaikka tuo tunne, hyvä olo päänsisällä, kesti lyhyemmin
kuin minkään olisi kuvitellut ikinä kestävän.
Muttei se mitään. Minä tunsin sen, ja ehkä
mahdollisesti, tunnen vielä joskus uudestaan.
Mikä siihen johti? Niin monta kertaa tehnyt saman,
mutta ikinä en ole tuntenut sitä noin voimakkaasti.
Ehkä se piristi.
Ehkä huominenkin on helpompi, jos muistan tämän.
Toivottavasti.
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.