Sinä satutat taas minua

Jos olisitte nähneet, kun ajoin kotiin ette olisi nähneet hymyä.
Tänään astuessani ulos mopedistani, katsoin kuinka kaunista oli. Mutten tuntenut samoin.
Tunsinko ylipäätään mitään? Niin, sitä voikin miettiä. Ehkä tunsin tyhjyyttä, ehkä se oli kipua.

Kävelin sisään taloomme. Menin lääkekaapille hiljaa ja nappasin sieltä annospussin, jonka sisällön tyhjensin suuhuni. Matkalla huoneeseeni törmäsin iskään. Hän kyseli miksi näytin kalpealta, hymyilin ja nauroin teennäisesti (hän varmasti uskoi nauruni olevan aitoa) vastatessani, että tuntuu kipeältä.

Pian pääsinkin huoneeseeni, jossa laitoin levyn soimaan ja makasin sängyssäni tuijotellen kattoon, vähän niinkuin ennen. Vähän ajan päästä hain kuitenkin peiton ja tyynyn toisesta huoneesta ja käperryin sänkyyni niiden alle.
Yritin unohtaa kaiken mitä olisi pitänyt ajatella, läksyt, uusintaan lukemisen jne. ja keskittyä musiikkiin. En koskaan nukahtanut.

Menin hiljaa keittiöön ja nappasin kaapista suklaalevyn. Söin siitä enemmän kuin tarpeeksi, mutta sitten... Kävi pahasti ja satuin unohtamaan sen liian lähelle konetta, jolloin se oli sulanut. Se meni syömäkelvottomaksi. Ehkei se haittaa, söinhän jo tarpeeksi. Kuitenkin haluan sitä huomenna, ehkä jopa tänään myöhemmin.

Mikä oli kirjoitukseni pointti? Ehkei sitä ollutkaan. Ehkä oli. Se on teidän päätettävissänne.

Tuntuu kipeältä, muutenkin kuin etten tunne mitään, tai tunnen liikaa. Flunssaiselta myös. Kauhea nuha, kurkkua särkee ja väsyttää.

Mutta miksi nyt olisi paha olla? Onhan suunniteltu enemmän toimintaa kuin yleensä; keskiviikkona Kaija Koon keikka hyvässä seurassa (mm. Latten ja Hennan kanssa), perjantaina mummolaan katsomaan Pojua, sunnuntaina kummitytön ristiäiset.

Niin. Joskus tuntuu tältä. Ehkä useammin, ehkä harvemmin. Tottuuko siihen? Oppiiko olemaan kaipailematta asioita mitä ei voi saavuttaa? Pystyykö olemaan ajattelematta?
Sen jokainen tietää itse, kun kokee. Minä en ole tottunut, tai no jollain tasolla ehkä olenkin, kun kaipaan tunnetta tylsyydessäni. Se luo jonkinlaista turvaa kaikessa kamaluudessaan.
En pysty olemaan kaipailematta asioita, joita en voi saavuttaa. Enkä varsinkaan pysty olemaan ajattelematta.

Tältä tuntuu;