Olin siis tänään Eevalla. Niillä on hiano talo ja siellä on paljon ovia.
Eevan kissa, Miiu on myös ihana! Ja sitten Eevalla on niitä ötököitä, ja ne on hirveen pelottavia. Mut koskin silti siihen tuhatjalkaiseen.. :D
Ja meillä oli hauskaa, kun me mentiin pelottavassa paikassa ilman valoa.
 |
| joku sirkka XD tärähti tää kuva, ku vibrasin nii paljon :') |
 |
| Miiu♥ |
 |
| Kuuluisa kortti |
Joululoma... miks kaikki oottaa joululomaa? Tai muitakin lomia.
No, täytyy myöntää; kyllä mäkin sitä odotan, mutta lähinnä kauhulla.
Silloin on aikaa, aikaa miettiä liikaa sitä, kuinka on tylsää, kuinka muut viettävät aikaansa oikeasti iloiten, nauraen hyvässä seurassa.
Mutta entäs minä? Unohdettuna, yksin, surullisena.
Tietenkin meillä on talossa porukkaa, muttei minulle niin läheisiä ihmisiä, joiden kanssa voisin aidosti nauraa, tuntea itseni edes hetken aikaa iloiseksi.
Missä on tosi ystävät? Piilossa kiven alla? Multa saavuttamattomissa?
Siis, ei nyt saa ymmärtää väärin, kyllä mä rakastan mun ystäviä ja en haluais luopua niistä (enkä sitä oo tekemässäkään) , mutta kyllä mä kaipaisin sellaisia ystäviä kuin jollain toisilla on.
Ne ystävät soittelee, tekstailee, tulee kylään. Ne kutsuu sut kylään ja ehdottelee vakavissaan yhteisiä reissuja.
Ne tulee ite halaamaan sua, ne kertoo sulle kaiken.
Sä voit luottaa niihin, sä voit viettää paljon aikaa niiden kanssa. Pidätte vaikka säännöllisesti yhteisiä illanviettoja.
Mutta kun ei. Kaikkea ei voi saada, mutta entäs sitten, kun mitään ei voi saada?
Jos on niin epäonninen.
Sitten voi miettiä; Olenko minä itsekään tuollainen ystävä?
Mä soitan kyllä, jos jotain mullistavaa tapahtuu, tekstaan myös. En joka päivä, en usein, koska muilla on muita kiireitä tai pelkoja. Eräät ei oo mulle ikinä soittanu.
Mä änkeen niille kylään, ehdottelen että ne tulis meille, että mentäis yhdessä jonnekkin.
Jos mä haluun halin, mä meen halaamaan niitä. Mun on pakko, koska ne ei ikinä halaa mua vapaaehtoisesti. Se ahdistaa... Ehkei ne haluu halata mua? Ehkä mussa on jotain vikaa?
No, tiedän kyllä, ettei mussa muuta olekaan, kun vikaa.
Mä luotan mun ystäviin, kerron niille kaiken, hyvät ja pahat asiat.
Ei, en tässä yritä sanoa, että mä olen täydellinen ystävä. En yritä sanoa, että mä haluisin olla oma ystäväni, jos olisin joku muu.
Mä oon aivan paska ystävä. Mä dissaan mun ystäviä, vaikkakin leikilläni. Mä valitan liikaa, kerron liikaa omia asioitani. Vaadin liikaa läheisyyttä, tuputan seuraani.
Ehkä mun pitäis tajuta ettei niitä kiinnosta. Mun pitäis pysyä etäällä niistä, antaa niiden tehdä omat valintansa.
Pitäis varmaan olla tuputtamatta seuraani.
Miksi en sitten tee niin? Koska mä en kestä sitä, tarvitsen sen halin. Tarvitsen yhteistä aikaa, joten yritän järjestää sitä, ehdotella kaikenlaista.
Ihmettelen myös, etteikö ystäväni luota muhun? Ne ei kerro mulle juurikaan mitään syvällisiä asioita...
Mä oon luotettava. Mulle voi kertoa kaikista asioistaan, iloista, suruista ja mistä vaan. Ne puhuu mieluummin jollekkin toiselle, miksi? Mitä olen tehnyt?
No, tulipas nyt pitkä vuodatus...
Kuitenkin haluan vielä muistuttaa, että rakastan ystäviäni♥
älkää luulko, että yritin tässä haukkua teidät lyttyyn, sillä en yrittänyt, enkä sitä mielestäni tehnyt.
Kerroin vaan ajatuksiani ja mietteitäni.
Toivottavasti ette loukkaantuneet, koska se ei ollut tarkoitus.
Tulisinko onnellisemmaksi, jos saisin tuollaisen ystävän? En osaa sanoa. Ehkä jossakin määrin, kun huomaisi toisen välittävän, kyselevän kuulumisia vapaa-ajallansakin.
Olis jotain mitä odottaa (= ne säännölliset yhteiset tapaamiset). Sais ehkä tuntea itsensä tärkeäksi.
Ei, en tässä nyt yrittänyt kertoa, että ystävilläni olisi vastuu mun onnellisuudesta. Ei niillä ole, se on ihan mun oma ongelma.
Tätä mä oon jo kauemmin miettinyt ja nyt päätin purkaa sen tänne blogiini, ennen kuin kaikki paha olo patoutuu mun sisälle ja purkautuu jotenkin muuten.
Mun on nyt pakko kommentoida jotain, vaikka en oikein osaa sanojani oikein asetellakkaan...
VastaaPoistaMistäköhän alottaisin... Tiedän että en ole mikään maailman paras ystävä, mutta yritän kuitenkin olla paras mahdollinen sellainen. Rakastan ystäviäni yli kaiken ja voin myös itse pahoin, jos jollain ystävistäni on jotain huolia. En ehkä näytä sitä, sillä en osaa avautua ihmisille, koska yleensä ongelmani ovat niin mitättömän pieniä ettei niistä ole mielestäni järkeä edes mainita. Tai sitten ne ongelmat ovat niin suuria, etten niistä osaa kenellekkään puhua, ketä edes kiinnostaisi? Sitä paitsi ystävät saavat minut yleensä niin iloiseksi, etten edes muista mitään murheita!
Myönnän, olen saamaton ja en saa aikaiseksi ikinä tekstata, saatika soittaa. Jotenkin en ole ikinä ollut sellainen ihminen, joka osaisi tarttua puhelimeen ja soittaa, puhu kyllä mielelläi jos joku uskaltaa minulle soittaa.
Kaikista eniten minua kuitenkin ehkä loukkaa juuri ne kommentit, joissa mainitaan Emma ja etten muka voisi sen takia tehdä/osallistua mihinkään. Tiedän että olen onnekas, koska minulla on Emma, mutta kuten olen sanonut se on jokapäiväinen arkeen kuuluva asia, minkä ympärille muut menot järjestetään.
Ja mitä halaamiseen ym. tulee, niin olen sellainen ihminen, että ajattelen ettei kukaan minusta oikeasti välitä, että kaikki on vaan esitystä, harhaa. Ja että jos menen halaamaan, niin suurin piirtein ajatellaan että mitä tuo nyt tuossa taas tunkeilee.
En voi muuttaa perimmäistä luonnettani, vaikka kuinka haluaisin. Välitän ystävistäni omalla tavallani, en ehkä näytä sitä niin paljoa ulospäin kuin jotkut. En osaa puhua, en osaa tehdä mitään. Mutta kirjoittamalla yritän sanoa jotain, ei sekään varmaan onnistu, koska minut ymmärretään kuitenkin väärin, jos pääsisitte olemaan päiväksi minä, niin tajuaisitte, ettei minunkaan elämäni ole vaan ruusuilla tanssimista.
Ystävät ovat minulle kuitenkin se rakas asia, ja minusta on todella harmillista, jos et saa ystävyydestämme sitä mitä haluaisit, voisiko tätä tilannetta jotenkin helpottaa. Vai onko kyse siitä että henkilö on väärä, että haluaisit jonkun paremman, etkä tällaista tyhmää idioottia joka ei osaa tehdä mitään oikein, vaikka sydämessän haluaisikin.
Kaikella rakkaudella, Latte
ps. tämänkään ei ollut tarkoitus loukata millään tavalla, vaan halusin tuoda myös oman mielipiteeni julki (:
Ja tähän kaikkeen haluisin lisätä vielä sen että mua ihan _oikeesti_ kiinnostaa sun seura, se mitä sulle kuuluu ja kuinka sä voit.
VastaaPoistaEt sä tuputa ittees, jos mä en haluis olla sun seurassas, niin enhän mä sitten olis, ei kaikki oo niin mustavalkosta kun näyttää. En vain osaa ilmaista itseäni.
Ja luotan mun ystäviin 113%'sti !
niiniin, tiedän että olen joskus sanonut (tai no usein) että kun sulla on se Emma jne. Mut ehkä nekin on ollut vaan tekosyitä MULLE itselleni.
VastaaPoistaSiis, kun ajattelen ettei kukaan tulis meille vaikka pyytäisin jne niin ehkä mua helpottaa ajatella, ettei mun kannata pyytää ketään meille, koska niillä on jotain muuta tekemistä.
Eikä se vika ole mun ystävissä, ei sussa tai kessään muussakaan.
Kuten sanoin vika on mussa. Mä tiedän sen, oon tiennyt sen todella kauan.
Se on tullu huomattua kaikissa mun suhteissa, niin ystävyydessä kuin kaikissa muissakin suhteissa.
Aina ne johonkin kariutuu, tai ainakin huononee, kunnes tapahtuu jotain peruuttamatonta.
En mäkään voi itselleni mitään, sille mitä olen kokenut, minkälaiseks se on mut muokannu.
Ei mua tartte ymmärtää, ei tartte edes yrittää, se on liian vaikeeta.
Mä en myöskään voi tunteilleni mitään. Sille että olen aina niin kovin yksinäinen, ja se särkee mun sydämen joka päivä uudestaan.
Silti mä yritän olla vahva, hymyillä joka päivä, taistella sitä tuskaa vastaan, vaikka tiedän häviäväni.
Vaikka kyllähän mä olen joskus iloinen. Sillon kun vietän aikaa teidän kanssa ja on jotain mitä odottaa.
Mutta nekin on vaan niitä pieniä hetkiä. Yleensä koulussa, ja lomina ei melkeinpä ollenkaan.
Ja tiedän, ettei se vaan oo niin yksinkertaista.
Varsinkin kun asuu kaukana, ja talvella on sellaset kelit ettei voi edes mopedia käyttää.
Kuitenkin mä yritän olla hyvä ystävä, yritän olla valittamatta IHAN joka asiasta mitä tunnen.
Mulla on aina se pelko, jos kyse on mulle tärkeestä ihmissuhteesta, että lopulta jään aina yksin.
Mä tiedän mistä sekin pelko on tullut, menneisyys jättää jälkensä.
Tiedän olevani takertuvainen, ja liian tunteellinen.
Mutta ne on asioita joille mä, tai kukaan muukaan ei voi mitään.
Ihmisiä ei vaan voi omistaa.
Mä oon vaan miettiny asioita mitkä parantais mun elämää, mutta ei sitä tiedä, parantaisko ne ja sitäpaitsi se on ihan turhaa, koska niitä asioita mä en tuu ikinä saavuttamaan.
mulle sä oot maailman paras pikkusisko <3
VastaaPoista