Kuulumisia ja mietteitä

Hellou kaikki :) Olen siis täällä mummolassa, meillä on ollut mukavaa. Ei me mitään ihmeellistä olla tehty, kotona oltu ja juteltu. Äsken käytiin kävelyllä, näin Enskaa tietenkin, kun menimme vakioreittiämme.
Harmi vaan, että mun kamerassa ei ole muistikorttia, joten en voinut ottaa Enskasta kuvia. Tosin ei se kyllä näyttänyt olevan kuvauksellisella päällä, se mussutti heinää laitumen kauimmaisessa päässä.


Toivepostaus ideoita otetaan vastaan. Niin, arvoisat blogini lukijat, jos haluatte lukea juttujani useammin, niin laittakaapas ideoita kehiin ;) Ihan mitä vaan saa ehdottaa!

Karri♥ ~Noin se koisaa siellä taivaassa nyt

Mutta nyt mä oon vähän miettinyt.. joo, ja se ei ole hyvä, kun mä mietin.
Mitä mun pitäis tuntea? Mä en tiedä. Ehkä mä en tunne mitään? Ehkä mä tunnen liikaa tietääkseni mitä tunnen.
Mä tunnen yksinäisyyttä, jälleen. Miksi? Mä voin nähdä itseni muiden joukossa, mutta silti yksinäisenä. Mä näen, kun pimeys peittää sen huoneen missä olen, se saartaa mut ja kaikki ystäväni ovat jo kadonneet.
Mä etsin niitä, mutten näe eteeni. Yritän huhuilla, mutta ne ei kuule. Katson ikkunasta, näen puita ja sitten pimenee.
Mitä tää on? Mikä mua vaivaa?
Ja yks asia. Se sama asia pyörii mun mielessä koko ajan. Illalla, kun menen nukkumaan, aamulla kun herään. Ja myös päivällä.
Mä mietin miten asioiden olisi pitänyt olla, miten niiden olisi pitänyt mennä. Ihan kuin ajatuksillani yrittäisin muuttaa menneitä tapahtumia, tajuamatta sen vain vievän voimani. Miksi mä en sitten lakkaa ajattelemasta noita asioita? Mä oon yrittänyt, ja onnistunutkin siinä, mutta nyt ne ajatukset, tapahtumat palaavat mun mieleen taas.
Ehkä nyt on kuitenkin parempi olla, kuin silloin oli? Mistä sen tietää. Oon yrittänyt miettiä, vertailla, mutta ei sekään kannata. Pitäis elää hetkessä, mutta kuka oikeesti pystyy siihen?
Mä käyn samoja asioita läpi ajatuksissani tuhat kertaa. Miksi? Mä en pääse niistä eroon, ne ajatukset vaan tulvii mun päähän. Jo siitäkin, kun mä vilkaisen mun kännykkää ja alan taas miettiä. "Mua ei ikinä kaipailla, ei yhtään viestiä odottamassa, ei puheluita.. Joillakin on kännykkä täynnä viestejä, jos he ovat sekunninkin poissa koneelta" Tosin, onhan nyt mulle tullut useampikin puhelu, ja yksi tekstiviestikin. Soittaja on tosin ollut aina äiti.
Hävettää myöntää, mutta mumminikin saa enemmän tekstareita ja puheluita päivässä kuin minä.
Mutta eihän se mitään merkitse. Ei se tarkoita ettei mun ystävät välittäis. Sitäpaitsi ei mullakaan juuri tällähetkellä ole saldoa. Mutta silti toikin asia ajaa mut siihen samaan kierteeseen. Siihen, jossa mä taas ajattelen. Sitä yhtä asiaa.
Olisko mulla parempi, jos se asia ei vaivais mua? Ei varmaankaan, eiköhän sieltä joku uusi asia ilmestyisi mua vaivaamaan. Mitä mä edes sitten ajattelisin? En tiedä.. Oon niin tottunut pyörittämään näitä samoja ajatuksia, etten voi kuvitella niitä pois. Miltä se tuntuisi? Haluaisinko edes tietää sitä? Eikö tuttu ja turvallinen ole parempi..?
Jaa-a, en osaa sanoa. Nää ajatukset.. Ne on tavallaan mukavia, mutta sitten ne on myös niin ahdistavia!
Vähän sama kuin joku henkilö, joka on arvoituksellinen, vaarallinen, mutta silti niin kiehtova. Jokin siinä vetää puoleensa, vaikka samalla huomaa pelkonsa. Voittaako himo? Ehkä ne kulkevat käsikädessä. Ja sä oot sen henkilön kanssa, vaikka siinä samalla sä mietit sun pelkojas ja sun mielessäs on tuhansia kysymyksiä.
Vaikka voiko ajatuksia edes verrata henkilöön? Nehän on kaksi täysin eri asiaa! Kuitenkin mä tein niin, vertasin niitä.
Mä oon vähän hukassa. Tai aika paljonkin, jos huomasitte. Umpikujassa ajatusteni kanssa.. Silti en tiedä haluaisinko edes luopua niistä ajatuksista.


Mmh, ja sitten... Kaks viikkoo. Elämä voi muuttua!